Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Hölmöläiset lietettä levittämässä

Blogit Tarinoita tieteestä 30.9.2013 09:04
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Enpä ole vähään aikaan lukenut sellaisesta hölmöydestä, johon törmäsin eilen Helsingin Sanomien sivuilla. Nolottaa myöntää, etten ollut kuullut ilmiöstä aiemmin.

Kyse on siis siitä, että tuotantoeläintilat varsinkin Pohjanmaalla ojittavat soita ja levittävät niille sitten lantaa. Taustalla on määräys, että eläintiloilla täytyy olla tarpeeksi peltomaata lietteen levitystä varten. Kivetön suo on helppo ojittaa lietteenlevitysalueeksi.

Soiden ojituksissa ei tietenkään ole mitään uutta (älytön teko sekin), mutta lannan levittäminen suolle on vielä muutaman asteen verran typerämpää.

Suo on hyvin vähäravinteinen biotooppi, joka karuun ympäristöön soveltuneiden eliöidensä takia ei edes pysty sitomaan ravinnemäärää, jonka lietteen levitys paikalle tuo. Lannan ravinteet valuvat suolta vesistöihin. Mitätön kiintiö, jonka suo kykenee sitomaan ravinteita, on pian täynnä.

Vaikka lannan levittäminen suolle ei siis toimi ravinteiden sitomisessa, suo tulee kuitenkin toimenpiteessä pilattua. Ojittaminen ja liete rikkovat suon oman ekosysteemin.

Eläintilojen tuottamalla lietteellä olisi käyttöä kasvitiloilla, mutta jostain syystä nämä kaksi tarvetta eivät Suomessa kohtaa.

Vaikka soiden pilaamisesta ojituksilla on puhuttu paljon ja kauan, sitä ei ole saatu loppumaan. Samaan aikaan kun soita on pyritty ennallistamaan ojia tukkimalla, tur­ve­mai­den osuus pel­lois­ta on nou­sus­sa.

Soiden ojittaminen tehottomiksi lannanlevitysalueiksi on typeryyttä, josta kärsivät niin suo, vesistöt kuin ilmasto.