Hirviösusia ei tehdä luontoa vaan julkisuutta varten

Ohhoh, ajattelin eilen, kun luin uutisia muinaisen hirviösuden palauttamisesta elävien kirjoihin. 

Colossal Biosciences -yritys julkisti videoita ja tiedotteita kolmesta koiraeläimen pennusta. Suomessa asiasta on uutisoinut ainakin Helsingin Sanomat. 

 ”12 000 vuotta myöhemmin hirviösudet ovat palanneet”, ”Game of Thrones muuttui todeksi: tutkijat toivat hirviösuden takaisin muinaisen dna:n avulla” ja ”Hirviösuden paluu” kuuluivat Colossalin omien tiedotteiden otsikot. 

Videoissa vajaan puolen vuoden ikäiset vaaleat sudenpennut ulisivat sydäntä särkevästi, ja kuvissa ne köllöttivät kirjailija G. R. R. Martinin sylissä. Erinomaista julkisuudenhallintaa yhtiöltä!

Ensimmäinen mielleyhtymä uutisten perusteella oli tietenkin se, että sukupuuttoon kuolleen lajin yksilöitä olisi kloonattu – että jostakin fossiilista olisi saatu talteen niin ehjä solu, että sen tuma olisi voitu siirtää vaikkapa koiran hedelmöittyneeseen munasoluun. 

Näin asian laita ei kuitenkaan ole. Colossal on tuottanut ”vain” geenimuunneltuja harmaasusia. Firma on vertaillut hirviösuden ja harmaasuden genomia ja pyrkinyt tunnistamaan sellaisia geneettisiä eroja, jotka ”tekevät hirviösudesta hirviösuden”. Nämä muutokset on sitten editoitu harmaasuden genomiin. 

Lopputulos eli geenimuunnellut sudenpennut söpöilivät lopulta mainosvideoissa. Kylläpä teki mieli pörröttää ja nuuskutella! Tulkaa luokseni, Romulus, Remus ja Khaleesi!

Hirviösusi Aenocyon dirus eli Pohjois-Amerikassa viimeisen jääkauden aikana. Se oli harmaasutta suurempi ja ennen kaikkea suurikitaisempi koiraeläin, erikoistunut metsästämään jääkauden aikaisia jättimäisiä ruohonsyöjiä. Kun suuret saaliseläimet kuolivat sukupuuttoon, hävisi myös hirviösusi. Viimeistään 10 000 vuotta sitten laji oli jo kadonnut. Se ei kyennyt muuttamaan ruokavaliotaan ja elintapojaan.

Koiraeläinten sukupuu on melko sekava, ja on odotettavissa, että siihen edelleen tulee tarkennuksia. Esimerkiksi tutut Canis-suvun lajit – kuten koirat, harmaasudet ja sakaalit – on vaikea erottaa toisistaan morfologisesti, ja dna-tutkimusten kehittyminen onkin ollut tärkeää suvun evoluution ymmärtämisessä. 

Muinaista hirviösuttakin on liikuteltu sukupuussa moneen otteeseen. Lajin monimuotoisuuden tutkimiseen osallistui keskeisesti myös suomalainen paleontologi Björn Kurtén.

Nykyään hirviösutta ei enää sijoiteta Canis-sukuun koirien ja harmaasusien joukkoon. On todennäköistä, että hirviösuden ja harmaasuden kehityslinjat erosivat toisistaan noin 5,7 miljoonaa vuotta sitten. Ihan lähilajeista ei siis ole kyse. Vertailun vuoksi: ihmiseen ja simpanssiin johtavat kehityslinjat erosivat toisistaan noin 7 miljoonaa vuotta sitten. 

*

Colossal Biosciences on mielenkiintoinen yritys. Sen verkkosivut ovat täynnä suuria ja kauniita lupauksia luonnon monimuotoisuuden palauttamisesta, elonkehän suojelemisesta ja tulevaisuuden parantamisesta. Eihän tuollaisia lauseita voi olla rakastamatta! Colossalin pitkän tähtäimen projekti on ollut mammutin ”palauttaminen” eli käytännössä mammutin joidenkin geenien siirtäminen elefanttiin. 

Mutta mitä geenimuunnelluilla yksilöillä tai populaatioilla tehdään? Romulusta, Remusta ja Khaleesia ei voi päästää luontoon, sillä ne levittäisivät hirviösuden geenejä luonnonvaraisiin susipopulaatioihin. Nyt ne ovat vain jännä lisä maailman yksityisiin eläintarhoihin.

Mutta vaikka kyse olisikin kloonatuista, puhtaista hirviösusista, kenellä edes olisi oikeus päättää niiden päästämisestä luontoon? Modernin maailman ihmisillä on suuria vaikeuksia kestää nykyisiäkin pieniä luonnonvaraisia suurpetokantoja, kuten omasta suomalaisesta susikeskustelustamme hyvin näkyy.

Hävinneiden lajien palauttamiseen liittyykin suuria eettisiä ja käytännöllisiä kysymyksiä.

Olennainen kysymys on tietenkin se, mitä sukupuuttoon kuolleiden lajien palauttamisella yritetään tehdä. Motiiveja voi olla monenlaisia. Pitkälti kyse on minusta vain erikoisuudentavoittelusta: olisi tietenkin jännittävää nähdä tarunomaisia eläimiä elävinä. Dinosauruspuistot vetäisivät yleisöä kaikista varoittavista elokuvista huolimatta. 

Esimerkiksi mammuttien tai joidenkin muiden suurten ruohonsyöjien palauttamista on perusteltu sillä, että erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon ekosysteemit tarvitsisivat kipeästi laiduntajia. 

Mammuttiarojen lajisto alkoi hävitä jääkauden jälkeen, kun ihminen ja ilmastonmuutos olivat ajaneet suuria ruohonsyöjiä sukupuuttoon. Osa mammuttiaron eliöistä siirtyi kuitenkin elämään laitumille. Nyt laiduntavat kotieläimet pidetään pihattonavetoissa, ja metsä- ja rantalaitumet ovat katoavaa kansanperinnettä. Näiden perinnebiotooppien lajisto on jälleen vaarassa hävitä. Kykenisikö uudelleen luotu mammutti pelastamaan sen? 

Mutta millaisen paikan geenitekniikan keinoin palautetut lajit ottaisivat ekosysteemeissä? Syrjäyttäisivätkö ne nykyisiä lajeja? Esimerkiksi suurpetokannat ovat varsin pieniä – mitä uusi peto tekisi niille?

Ja tarvitaanko ekosysteemien pelastamiseen mammuttia tai siis geenimuunneltua norsua? Olisiko järkevämpää turvata laitumet jo olemassa olevilla lajeilla, kuten sisätiloista perinnelaitumille siirretyillä naudoilla ja erityisesti alkukantaisilla nautaroduilla? Olisiko katoavia ekosysteemejä parempi tukea vaikkapa villihevosilla tai sukupuuton partaalta pelastetulla visentillä? Tällaista villiinnyttämistä (rewilding) ajaa esimerkiksi Rewilding Europe -järjestö.

Luonnonsuojelun näkökulmasta keskeinen kysymys on tietenkin myös tämä: Viekö kadonneiden lajien ”palauttaminen” geeniteknologian keinoin huomiota ja resursseja siltä, että lajeja pitää estää katoamasta juuri nyt?

Eettinen kysymys on sekin, onko oikein tuottaa maailmaan uudenlaisia eläimiä elämään vankeudessa. Miten esimerkiksi susi-hirviösusi-hybridit sopeutuvat tarhaelämään? Millaisia lajinomaisia tarpeita niillä on ja voidaanko ne täyttää vankeudessa? 

Millaista olisi norsu-mammuttihybridin hyvä elämä?

Julkisuustemppu, sitä tämä ennen kaikkea on. Colossal Biosciences kerää ”hirviösusillaan” julkisuutta ja rahaa seuraaviin projekteihinsa. 

Toivotaan, että julkisuuden myötä käynnistyy kuitenkin laaja eettinen keskustelu siitä, millaisia ongelmia hävinneiden lajien palauttamiseen liittyy.