Haluatko todella joutua kertomaan ketä äänestät?
Lapsena minua ärsytti, kun vanhempani eivät koskaan suostuneet kertomaan, ketä he äänestivät vaaleissa. ”Vaalisalaisuus”, he sanoivat hieman naureskellen, mutta minun mielestäni kertomatta jättäminen oli pelkkää pikkumaisuutta. Kai äänestyskäyttäytymisestä olisi voinut keskustella siinä missä lounasvalinnoista tai lempitelevisio-ohjelmista.
Pari kuukautta sitten jouduin erästä työtehtävää varten palauttamaan mieleen toista maailmansotaa ennakoineita tapahtumia ja erityisesti Anschlussin, Itävallan liittämisen natsi-Saksaan.
Noin 76 vuotta sitten, huhtikuussa 1938, Itävallassa pidettiin kansanäänestys, jossa liittäminen Saksaan hyväksyttiin 99,7 prosentilla äänistä. Yrjö Lautelan ja Jyrki Palon mainiossa tietokirjassa Itävalta – kappale mennyttä suuruutta (Edita, 2005) kerrotaan äänestyksen yksityiskohdista. Äänestyksen jälkeen lipukkeet pudotettiin lasiseen uurnaan kaikkien nähtäville. Väärin äänestäminen näkyi ulospäin. Saksan haluama äänestysvaihtoehto oli merkitty lippuun paljon suuremmalla kuin toinen, sinänsä merkityksetön vaihtoehto. Natsit valvoivat äänestystä, kymmeniä tuhansia oppositiomielisiä oli pidätetty, juutalaisia ei laskettu uurnille lainkaan.
Keinot ovat tuttuja diktatuureissa ympäri maailmaa. Viimeisimpinä samanlaisia havaintoja tehtiin Krimin kansanäänestyksen yhteydessä.
Sosiaalisen median myötä ihmiset huutelevat yhä suurempaan ääneen omista poliittisista valinnoistaan. Vaalien alla oma ehdokas voi olla näkyvissä jokaisessa FB-kommentissamme profiilikuvaan liitettävän ”pinssin” kautta. Ehdokkaan some-mainoksia levitetään ja hänen avujaan korostetaan päivityksissä.
Parin vuoden takaisessa haastattelussa MTV3:n sivuilla politiikan tutkija Maija Setälä vahvistaa, että avoimuus oman äänestyskannasta näyttää todella olevan yleistymässä. Setälän mielestä syynä ovat esimerkiksi äänestäjien aikaisempaa suurempi liikkuvuus sekä politiikan henkilöityminen aiemman puoluekeskeisyyden sijaan. ”Ennen äänestäjät eivät välttämättä uskaltaneet kertoa äänestyskantaansa eri mieltä olevassa seurassa, koska ideologiset rajat olivat tiukemmat ja väärästä mielipiteestä syntyi ehkä helpommin riitaa”, Setälä sanoo MTV3:n haastattelussa.
Uudenlaisessa avoimuudessa on siis paljon hyviä puolia. Se, että omasta vaalikäyttäytymisestä uskalletaan keskustella, on tärkeä asia. Kaikkialla asia ei todellakaan ole niin. Ylipäätään yhteiskunnallisista asioista keskusteleminen on tärkeää. Omista äänestysvalinnoista puhumalla myös lasten ja nuorten kanssa on helppo virittää keskustelua politiikasta ja demokratiasta. Ja miksi politiikkaan ylipäätään pitäisi suhtautua niin kovin vakavasti? Poliittinen keskustelu saa välillä muuttua vaikkapa karnevaaliksi.
Mutta mitalin kääntöpuolelle kurkistettaessa voisi ajatella niinkin, että vapaaehtoinen vaalisalaisuuden rikkominen on tämän ajan vastine läpinäkyvälle uurnalle. Johtaako ylenmääräinen avoimuus lopulta siihen, että avoimuudesta tulee sosiaalinen normi?
Muututko hylkiöksi, jos et kerro, ketä aiot äänestää?
Vasta nyt vanhemmiten olen tajunnut, kuinka arvokas asia vaalisalaisuus on ja mitä kaikkea vaalisalaisuus pitää sisällään. Vaalisalaisuus on myös sitä, että omasta ehdokkaasta vaietaan tarkoituksella – jotta vaikeneminen olisi sallittua jatkossakin ja kaikkialla maailmassa.
Meidän mielestämme on hienoa, että voimme mainostaa omaa äänestysvalintaamme avoimesti Facebook-profiilissamme.
Jossain toisessa maassa olisi hienoa, jos asia pysyisi salaisuutena.