Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Filosofin väärinymmärrykset

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 10.5.2013 13:08

Filosofi Juha Himanka haukkui tuoreessa Tieteessä tapahtuu -lehdessä Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan. Himangan mielestä Enqvistin ja Valtaojan populaarit tietokirjat ovat ”akateemisen keskustelun ääri-ilmiöitä”. Myös Helsingin Sanomat uhrasi paljon tilaa Himangan kirjoituksen uutisoimiseen.

Fyysikko Enqvist ja tähtitietelijä Valtaoja ovat molemmat kirjoittaneet kirjoissaan paitsi maailmankaikkeuden fysikaalisista ominaisuuksista, myös ihmisen roolista maailmankaikkeudessa, uskonnosta ja maailmankatsomuksesta sekä filosofiasta silloin kun filosofia on ottanut kantaa vaikkapa maailmankaikkeuden rakenteeseen.

Erityisesti Enqvist on kirjoittanut paljon suhteestaan uskontoihin. Viimeisimmissä teoksissaan, Kuoleman ja unohtamisen aikakirjoissa sekä Uskomattomassa matkassa uskovien maailmaan, hän pähkäilee esimerkiksi uskonnollisen maailmankatsomuksen ja luonnontieteellisen maailmankuvan konfliktikohtia.

Myös Valtaoja on kirjoissaan jatkuvasti sivunnut maailmankatsomuksellisia näkökohtia – ennen kaikkea tietysti piispa Juha Pihkalan kanssa kirjoitetussa keskustelukirjassa Nurkkaan ajettu Jumala?.

Juha Himanka syyttää Enqvistiä ja Valtaojaa yksinkertaistamisesta ja vääristelystä. Hänen mielestään herrojen teokset sisältävät väitteitä, joita ei ole perusteltu kunnolla. Jopa suhteellisuusteoria esitetään Himangan mielestä teoksissa liian varmana.

Himangan mielestä Valtaoja ja Enqvist syyllistyvät ”ääri-ilmiöön” kirjoittaessaan luonnontieteistä lähes ongelmattomana alueena.

Ääri-ilmiötä on hänen mielestään esimerkiksi Valtaojan väittämä ”Ei kestänyt kauan saada selville, että Einsteinin suhteellisuusteoria oli parempi kuvaus todellisuudesta kuin lukuisat kilpailevat teoriat; niin sen sisäinen loogisuus kuin sen ennusteiden paikkaansapitävyyskin eliminoivat tehokkaasti vaihtoehdot”.

Himanka väittää myös Kari Enqvistin ”hyökkäävän jatkuvasti ihmisarvoa vastaan” – osoituksena sellaisesta toimii vaikkapa lausahdus ”[kosmologian] paletissa ihmiskunta on vain kärpäsenlikaa”.

Juha Himangan koko kirjoituksen voi lukea Tieteessä tapahtuu -lehden nettiversiosta.

Pidin kirjoitusta kovin kummallisena ja jopa tarkoitushakuisena. Itsekin olen kirjoittanut siitä, että olisi suotavaa, jos asiantuntijat pysyisivät lestissään esiintyessään mediassa. Enqvist on professori vain teoreettisessa fysiikassa – ei filosofiassa tai uskontotieteessä.

Vaatimus koskee kuitenkin vain tilanteita, joissa henkilöt todella esiintyvät asiantuntijoina. Omakohtainen, kansantajuinen kirja voi sisältää vaikka minkälaisia pohdintoja. Ei kirjojen kirjoittamista ole tarkoitus jättää vain asiantuntijoille. Filosofiasta saavat kirjoittaa muutkin kuin filosofit – itse asiassa pidän sitä jopa toivottavana.

Toiseksi jäin ihmettelemään, eikö Himangalla ole medialukutaitoa tai ylipäätään tiede- ja mediamaailman ymmärrystä. Kirjoituksessaan hän arvostelee Enqvistiä ja Valtaojaa aivan kuin nämä olisivat kirjoittaneet populaarit kirjansa tieteellisiksi puheenvuoroiksi. ”Tarkastelen tässä akateemisen keskustelun viimeaikaisia ääri-ilmiöitä”, Himanka kirjoittaa jo artikkelinsa ingressissä.

Akateemisessa keskustelussa pyritään yleensä välttämään äärimmäisiä kärjistyksiä tai ainakin sellaiset varaudutaan perustelemaan hyvin”, Himanka kirjoittaa myöhemmin – eikä näytä ymmärtävän, etteivät Enqvist ja Valtaoja ole osallistuneet teoksillaan ”akateemiseen keskusteluun”.

Kansantajuiset tietokirjat – ja niiden joukossa varsinkin sellaiset, joissa henkilöt kommentoivat oman alansa ulkopuolisia asioita – sulkeutuvat itsestäänselvästi varsinaisen akateemisen keskustelun ulkopuolelle.

Suurimpaan muotovirheeseen syyllistyy siis Himanka itse.

Samoin Helsingin Sanomien otsikko on harhaanjohtava: ”Tieteiden välille leimahti ilmiriita”, väittää otsikon muotoillut toimittaja. Ei leimahtanut. Riitelyyn vaikuttaa syyllistyvän vain Himanka, joka yrittää väkisin esittää populaarit pohdintakirjat akateemisina tutkimusjulkaisuina. Kyseinen riita ei ole tieteellinen riita.

Jäin miettimään, mistä Himangan katkeruus kumpuaa. Erityisesti hänellä tuntuu olevan jotakin suhteellisuusteoriaa vastaan: sen arvostelemiseen hän käyttää suurimman osan Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelistaan, vaikka kirjoituksen kärki yrittääkin olla Enqvistin ja Valtaojan asiantuntemattomuudessa filosofian suhteen sekä laadukkaan tieteidenvälisen dialogin peräänkuuluttamisessa.

Aihe on Himangalle tuttu: jo kolme vuotta sitten hän julkaisi Tieteessä tapahtuu -lehdessä samansisältöisen kirjoituksen. Enqvistin populaarit tietokirjat sekä suhteellisuusteoria saivat kuulla siinäkin kunniansa.

On tavallaan ymmärrettävää, että nimenomaan filosofian edustaja kokee tieteenalansa saavan vääränlaista julkisuutta. Viime aikoina suomalainen filosofian tutkimus on ollut julkisuudessa esillä vain Pekka Himas -kohun yhteydessä.

Toisaalta filosofian kansantajuistajat (joihin Himanka itsekin kuuluu) kokevat ehkä tieteenalansa saavan suuren yleisön edessä liian vähän mediatilaa verrattuna vaikkapa juuri Enqvistin ja Valtaojan teoksiin.

Siihen ei auta kuin yksi keino. Filosofit, kirjoittakaa mielenkiintoisempia kirjoja!

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Minä olen Valtaojaa lukenut Kotona maailmankaikkeudesta -kirjasta lähtien, ja uskon olevani oikeassa jos väitän että hänelle on täysin selvää että suhteellisuusteoria on tosi siinä mielessä missä muutkin teoreettisen fysiikan teoriat ovat tosia tai epätosia, eikä mikään lopullinen totuus luokkaa ”onko Jumala olemassa vai ei”.

Itse asiassa muistelen että Valtaoja on kirjoissaan monasti puhunut siitä kuinka teoreettisen fysiikan graalin malja olisi suuri yhtenäisteoria joka pystyisi selittämään ne ilmiöt joihin nykyisellään tarvitaan kaksi erillistä teoriaa. Samaan tapaan kuin Newtonin mekaniikka korvautui suhteellisuusteorialla, elän käsityksessä että suurin osa tieteilijöistä olisi vain innoissaan jos suhteellisuusteorialle saataisin vastaava uuden sukupolven korvaaja.

Sen sijaan suosittelisin että fenomenologi Himanka nyt ottaisi kiltisi kouraansa fysiikan oppikirjat ja eksyisi tänne Kumpulaan luennoille. Humanisteista en tiedä, mutta luonnontieteiden maailmassa tieteelisten teorioiten paikkansapitävyyttä ei ole tietääkseni tapana arvioida name-droppingilla ”Kuhnin mukaan sitä-ja-tätä” tai lukemalla populäärijulkaisuja kuin konservatiivi Raamattua.

Himangalla tuntuu olevan myös jokin ongelma sen ymmärtämisessä, että luonnontieteellisessä mittakaavassa on paljon mielekkäämpää ymmärtää Maan kiertävän Aurinkoa kuin toisinpäin, riippumatta siitä pätevätkö samat yhtälöt vaikka laskuissa maailmankaikkeuden koordinaatiston origo sijoitettaisiin HY:n filosofian laitokselle. Ja koska lukion fysiikan opettajakin osannee selittää kuinka suhteellsiuusteorian ainoa merkittävä käytännön sovellutus ei todellakaan ole vain GPS ja miksi suhteellisuusteoria ei ole kovinkaan _hedelmätön_, ehkä lukion penkille peluu tekisi hyvää.

Bloginpitäjän analyysi tästä ”ilmiriidasta” on kiihkoton ja varsin hyvä. Esim. nimimerkki Fisti ei näytä ymmärtäneen tieteen popularisoinnin ydintä.
Itse olen lukenut nautinnolla Valtaojan populaareja kirjoja ja pitänyt samalla mielessä sen minkä alan edustaja hän varsinaisesti on. Valistuneelle lukijalle tuon tyyppiset populaarit julkaisut tarjoavat nimenomaan uusia näkökulmia ja ajattelutapoja. Ainakin minä nautin erityisesti Valtaojan monenlaisista oivalluksista, joiden pohjana on tietysti juuri hänen koulutuksensa – ne antavat ajattelmisen aihetta eikä niitä toki ole tarkoituskaan ottaa minään kanonisoituna totuutena – Valtaoja itse varmasti on vähiten tarkoittanut sitä.
On vain todella sääli havaita, että kansan syville riveille tarkoitettu tieteen popularisointi menee niin monelta ohi – ja ilmeisesti juuri sellaisilta, jotka uskovat ymmärtävänsä jotain tieteestä.

Minusta Himanka on väärässä, jos hän väittää Valtaojan esittävän tieteelliset teoriat annettuina totuuksina.

Valtaojan ajatuksia kuulleena olen sitä mieltä, että asia on päin vastoin. Hän on puhunut esim. suuryhtenäisteoriasta, joka selittää Kaiken. Samalla hän piti mahdollisena, että joku korkeampi sivilisaatio nauraa meidän primitiivisille teorioille.

Hän mainitsi myös, että ihminen ja ylipäätään kaikki materia on kvarkkien tanssia. Selvästikään se ei Valtaojalle riittänyt selittämään kaikkea. Hän jätti tilaa jollekin selittämättömälle. Miksi maailmankaikkeus toimii ja on rakentunut mikrotasolta makrotasolle juuri niin kuin se on rakentunut? Hän sanoi, että kvarkkien tanssi ei todellakaan selitä esim. ihmisen syvitä olemusta.

Sen sijaan minusta tieteen popularisoinnistakin voi aivan hyvin keskustella akateemisesti. Kun sellaiset ajattelun auktoriteetit kuten Enqvist ja Valtaoja esittävät käsityksiään muista tieteenaloista, myös akateeminen tarkastelu on paikallaan. Ei voi olla niin, että tieteen popularisoinnin nimissä voi esittää mitä tahansa ilman kritiikkiä. En väitä että kyseiset herrat näin olisivat tehneet.

Valtaoja kirjoittaa muistaakseni Kotona maailmankaikkeudessa -kirjassa jotain sen suuntaista, että tiedemiehen ”uskon” on sama kuin ”tämänhetkisen tiedon perusteella on todennäköisintä, että”, mutta ”uskoa” on lyhyempi kirjoittaa.

Tämä tieteen perusperiaate tuntuu olevan ihmisille vaikea sisäistää. Siis asioiden ikuinen muutosalttius: Jos joku esittää nykyistä vakuuttavamman teorian, joka selittää maailman paremmin JA se voidaan todistaa, niin se otetaan käyttöön. Tämä koskee myös sitä kreationistien vihaamaa evoluutioteoriaa.

Tiede ei siis ole uskovaisuuteen taipuvaisen hommaa, koska lopullista totuutta ei ole, eikä tule. Paraskin teoria voi olla vaillinainen ja myös suhteellisuusteoria on tällainen. Se ei selitä kaikkea, mutta melkoisen paljon, eikä niitä poikkeuksia mitkään himangat selittele.

Täytyy ymmärtää, mikä on filosofian taso, jotta voi ymmärtää, miksi Himanka kirjoittelee sekavuuksiaan. Jos Valtaojan ja Enqvistin kirjat olisi kyennyt kirjoittamaan joku itseään filosofiksi tituleeraava, häntä pidettäisiin merkittävänä ajattelijana ja tuotanto pätevöittäisi hänet mitä hienoimpiin akateemisiin virkoihin. Valtaojalle ja Enqvistille kirjat ovat varsinaiseen tieteelliseen työhön kuulumatonta kevyttä ajanvietettä. Tällainen varmasti korpeaa varsinkin, jos omat kyvyt riittävät vain jo kuolleiden miesten ajatusten mikroskooppisten vivahteiden pohdintaan.

Himangan kirjoituksen lukeminen oli ajaa epätoivoon. Lopulta pääsin kappaleeseen ”Viides ääri-ilmiö: keskustelun onnistuminen”, ja totesin että jos kirjoituksessa ei ollut juuri päätä, niin siinä oli sentään hyvä häntä.

”Filosofit, kirjoittakaa mielenkiintoisempia kirjoja!”
Näinpä. Kuka haluaa tuhlata omaa arvokasta vapaa-aikaansa tylsien kirjojen tavaamiseen? Kirjoittajan oman porukan ulkopuolelle suunnattujen teosten suosio ja kiinnostavuus ei ole taattu, jos teoksessa ei käytetä ’kohdeyleisön’ kieltä, jos siinä ei asetuta heidän asemaansa tai jos kirjailija ei ymmärrä ’suuren yleisön’ – sen kuuluisan, parjatun populan – ajatusmaailmaa ja katsantokantoja.

Jos teokselle haluaa paljon lukijoita, kannattaa kirjoittaa kiinnostavasti, jopa kärjistäen, ja tarvittaessa oikoa mutkia suoriksi. Teoksessahan voi mainiosti olla sekä tieteellisten tutkimustulosten antia, kirjoittajan omia näkemyksiä ja science fictionia. Toki kirjoittajan kannattaa selkeästi ilmoittaa, minkä tason uskomuksista milloinkin on kyse – ainakin jos haluaa säilyttää teoksessaan tieteellisen tai oppikirjamaisen leiman.

Jos kirjoittaja välttämättä haluaa rämpiä tylsimmätkin tieteelliset sivupolut läpi, ei hänen pidä olettaa, että lukija toimii samoin. Siis epäolennaiset, asioita mutkistavat, hämärtävät yksityiskohdat ja aikaavievän jaarittelun voi upottaa lähdeluetteloon tai erillisiin tietolaatikoihin. Lukeminen yksinkertaistuu ja kirjasta on helpompi noukkia tiedon muruja myöhemmin, jos/kun lukijan ymmärrys tai kiinnostus on saavuttanut korkeamman tason.

”Erityisesti hänellä tuntuu olevan jotakin suhteellisuusteoriaa vastaan”
Ehkä hän tarkastelee asioita kriittisesti. Filosofithan ovat toisinaan epävarmoja, kaatuuko puu metsässä, jos sitä ei kuule. Samoin he saattavat pohtia, onko kuu olemassa, jos sitä ei näe. Voihan olla, että Newtonin lait (ja hyvä tuuri) ovat ihan riittäviä lähettämään astronautin kuuhun ja satelliitin radalleen. Joku saattaa silloin ajatella, että miksi toimivia asioita pitää entisestään mutkistaa: Jos Newtonilla pärjätään, Newtonilla mennään, ja mutkikkaampi Einstein joutaa romukoppaan. Mallejahan fysiikan lait vain ovat, ja luonnonvakiotkin on temmattu mistä milloinkin.

Ääri-ilmiöitä löytyy kaikkialta. ’Keskivertoajattelija’ tulkitsee liiaksi keskiverrosta poikkeavat äärilaidaksi, ja ääri-ihminen tulkitsee muiden joukkioiden jäsenistön ääriajattelijoiksi tai vähintään ’uskomattoman tietämättömiksi torviksi’. Pallon yhdellä puoliskolla voikin siis olla filosofeja, joiden mielestä raketti ei lennä, koska he eivät ole itse nähneet tai kuulleet sen lentävän. Toisella taholla taas on uskonnollisia ’fanaatikkoja’, joiden mielestä ohjus osuu kohteeseensa, koska jumala niin tahtoo. Kolmannella sektorilla luonnontieteelliseen maailmankuvaan luottavat tiedemiehet sitten selittävät, että raketti kulkee ja atomi halkeaa ihan ilman jumalan apua, koska nobelpalkittu tutkija on joskus sellaisen mallin kehittänyt. Pallon pimeässä ytimessä kansa taas odottaa, että joku kirjoittaisi koko sotkusta jotain valaisevaa, kiinnostavaa populaarikirjallisuutta – ja mielellään mahdollisimman halpahintaista.

Valitettavasti Suomessa koulutetuilla fyysikoilla ja astrologeilla on varsin vähäiset filosofian ja erityisesti metafysiikan sekä matemaattisen logiikan opinnot. Se näkyy paitsi Valtaojan ja Enqvistin populaareissa julkaisuissa myös heidän tieteellisissä artikkeleissaan.

Einsteinia ei voi ymmärtää tuntematta 1800-luvun filosofista keskustelua. Einsteinin suhteellisuusteoriat syntyivät jälkikantilaisessa kontekstissa. Einsteinin erityinen suhteellisuusteoria (SR) edustaa Ernst Machin fenomenalismia, siis idealismia, kun taas Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria edustaa Max Planckin fysikalismia, siis realismia.

Einsteinin ratkaisematon pulma hänen yrittäessään yhdistää nuo kaksi toisilleen vastakkaista ajatussuuntaa ja samalla suhteellisuusteoriaa, käy ilmi hänen yksityisestä kirjeenvaihdostaan mm. Wienin piirin filosofien, varsinkin Rudolf Carnapin kanssa. Einstein kirjoitti Carnapille, ettei ymmärrä, mitä aika on, erityisesti ”nyt” (ikuinen nykyhetki). Ja se huolestuttaa häntä. Siihen vastaaminen vaatii Einsteininkin mielestä metafysiikkaa, jolla ei ole sijaa fysiikassa.

(Kuitenkin fyysikotkin käyttävät jatkuvasti matematiikkaa yhtälöissään, mutta eivät tiedä, että matematiikka ei ole muuta kuin metafysiikkaa).

Einsteinin suhteellisuusteorioiden ja niiden taustalla olevan kiistan idealismin ja realismin välillä ratkaisee oikea aikakäsitys. Ajalla on kaksi aspektia: mittaamaton nykyhetki ja siitä käsin mitattava kesto. Kesto voi olla sempiternaalisen pitkä tai lyhyt, mutta ei koskaan nolla. Siis kesto on t > 0. Sen sijaan nykyhetki ei ole muuta kuin nolla. Siis ikuinen nykyhetki on T = 0.

Korjaus: ”astrologi” pitäisi kai olla ”astronomi”, vaikka eipä astromia paljon eroa astrologiasta. Kumpikaan ei tavoita tutkimuskohteestaan kuin murto-osan.

Kvanttimekaniikassa on samanlainen ongelma, nimittäin Heisenbergin epätarkkuusprinsiippi, joka perustuu kausaliteettiin. Kvanttifyysikot väittävät, ettei kausaliteetti päde todellisuuden mikrotasolla. Partikkelilla voi olla joko hyvin määritelty sijainti tai nopeus, mutta ei molempia samanaikaisesti. Siitä seuraa, että todellisuuden kvanttitasolla täydellinen determinismi on mahdottomuus, kuten Stephen Hawking toteaa. Jos on mahdotonta tarkasti määritellä partikkelin sijainti ja nopeus tiettynä hetkenä tänään, kuinka se voisi olla mahdollista jonakin toisena hetkenä huomenna. Energiatiloissa esiintyvä epätarkkuus voidaan siirtää ajan epätarkkuudeksi, mutta sitä ei samanaikaisesti voida eliminoida kummastakaan.

Jos asymmetrinen kausaliteetti ei päde mikrotasolla, epätarkkuusprinsiippi johtaa loogiseen kummallisuuteen: The uncertainty principle can be written: ∆mc2 > ћ/∆t, where m is mass, c the constant velocity of light, ћ is Planck constant, and t is time. Because c and ћ are constants, the factor in evaluating the total uncertainty is only ∆m. If there is no causality in QM, the causality defect becomes a true mass defect in the interaction. If we want to ascertain time t of a particle emission from an atom, we cannot avoid concluding that in the emission, we have on hand an amount of mass which is missing without a cause (lainaus englanninkielisestä tutkimuksestani).

Kuten Jaakko Hintikka totesi Helsingin yliopistolla pidetyssä kollokviossa (Luento: Causes, causes 2000), kvanttitasollakin täytyy olla kausaliteetti, mutta se ei ole asymmetrinen, kuten makrotasolla, vaan symmetrinen. Syyt ja seuraukset eivät ole suoraviivainen jatkumo, vaan pikemminkin ympyrä, jossa syitä ja seurauksia ei voi erottaa.

Himangan kirjoituksessa moitittiin Valtaojaa ja Enqvistiä väärässä olemisesta useaan otteeseen. Moite oli kuitenkin niin abstraktia, että siitä ei useimmiten edes käynyt ilmi, mitä väärää herrat olisivat sanoneet. Tällaisenaan teksti ei ole kovin hyödyllistä eikä varmaankaan auta V&E:tä parantamaan tapojaan. Oliko tarkoituksena kirjoittaa valitusta valituksen vuoksi?

AAE: väitteesi siitä, että astronomilla ja astrologilla ei olisi eroa on kummallinen. Voisitko kertoa lisää? Olisi myös kiintoisaa kuulla, miten Valtaojan (ja Enqvistin) tieteellisesissä papereissa näkyy vähäinen filosofian koulutus.

Himangan paperissa annetaan ymmärtää: ”GPS onkin kuin tehty suhteellisuusteorian koekentäksi … Luonnontieteen populääriesityksissä GPS:n esitetään usein perustuvan suhteellisuusteoriaan.” Minun mielestäni tuossa sanotaan rivien välissä, että näin ei olisi.

Viitatun artikkelin yhteenvedossa sanotaan: ”Relativity issues are only a small — but essential — part of this extremely complex system” (toista viitattua, Wang & Hatch artikkelia, en täysin ymmärtänyt — siinä esiteltiin mittausmenetelmä ja tehtiin yhteenvetoja, ilman tietoa mittaustuloksista). Tämä on ihan eri asia, paitsi jos mainitut fyysikot ovat väittäneet, että GPS-satelliittien lentoradat pystyisi ennustamaan yksinomaan suhteellisuusteorian avulla.

Opiskeluaikojen lyhentämispaineessa ei sinänsä ole kovin yllättävää, että enemmistö luonnontieteilijöistä ei lue filosofiaa. Tai päinvastoin. Onko tämä niin suuri ongelma, että työuria kannattaisi lyhentää kannustamalla luonnontieteilijöitä lukemaan humanistiaineita ja humanisteja lukemaan luonnontieteitä? Pitäisikö filosofia viedä peruskouluun? Siellä ainakin tarvittaisiin helppolukuisia filosofisia tekstejä.

En ole aivan varma olenko lukenut eri tekstin kuin muut, kun en kykene löytämään Himangan tekstistä katkeruutta. Muutoinkin blogikirjoituksen premissi on hieman erikoinen, mikäli yleistajuisen tiedekirjoittelun ei tulisi olla todenmukaista. Väite on samaa tasoa kuin ajatus siitä, että uutistoimittaja voisi kirjoittaa henkilökuvat keksityin tiedoin, koska henkilökuvat eivät osallistu uutisten välittämiseen.

Muutoinkin tieteessä yleisesti taitaa päteä ajatus siitä, että on olemassa enemmän tai vähemmän perusteltuja kantoja. Jos esität väitteet jonkin olemassaolosta ja toinen esittää väitteen siitä, ettei ko. asiaa ole olemassa, on väitteiden välillä yhteensovittamaton ristiriita, jolloin vain toinen lienee oikeassa. Joko mustia joutsenia on olemassa tai niitä ei ole, kolmas vaihtoehto on poissuljettu.

Mikäli herrat Valtaoja ja Enqvist esittävät, että he popularisoivat tiedettä, he esittävät väitteen yleisesti, eivät koskien vain tiettyjä argumentteja. Tällöin joko meidän on sanottava, ettei yksikään heidän esittämistään väitteistä pidä paikkaansa eikä muutoinkaan ole perusteltu tai relevantti tieteellisessä mielessä tai heidän kaikki väitteensä ovat. Jos toteat, että maailmankaikkeus laajenee se on yhtäläinen väittämä kuin, ettei filosofia ole tuhansien vuosien aikana mitenkään edesauttanut ihmisen kuvaa maailmasta. Miksi näitä väitteitä tulisi kohdella eri tavoin: toista tieteellisenä popularisointina, toista keskustelevana provokaationa?

Samalla epäilyksen langettaminen kategorisille väitteille lienee se perinteisin tapa kyseenalaistaa toisen kanta. Aivan samoin kuin Russellin kalkkuna menettää päänsä väärän induktion takia, aivan samoin yksikin ylöspäin tippuva omena kumoaa teoriamme painovoimasta. Miksei tällainen päättely sopisi myös suhteellisuusteoriaan sen kaikissa formuloinneissa? Jos kykenen osoittamaan instanssin, jossa teoria ei päde vaikka se näin väittää, tällöin teoria on väärä eivätkä sen muut, vaikka pätevätkään, ennustukset tee siitä yhtään sen oikeampaa. Palavan aineen, radioaallot tai sähkön voi myös selittää monin tavoin, mutta jotkin selityksistä sopivat paremmin yhteen muun tietomme todellisuudesta kanssa.

Onkin kummallista, että puskista ilmaantuu joukoittain Valtaojan ja Enqvistin puolustelijoita kun heidän teoriansa osoitetaan kestämättömiksi. Vaikka on toki hienoa sanoa, että fysiikka ja matematiikka ovat niin vaikeita, ettei tavallinen ihminen voi niistä keskustella, voimme kuitenkin arvioida sitä kykenevätkö ne ennustamaan sen mitä ne väittävät. Jos väitän Suomen voittavan aina jalkapallossa maailmanmestaruuden, tiedätte väitteeni olevan väärä; miksi ihmeessä matematiikassa tai fysiikassa samoin virheellinen väite pitäisi hyväksyä ”kelpo approksimaationa”.

Kun suhteellisuusteoria kumotaan, saamme heti siitä tiedon kaikissa uutisissa. Asiasta on turha veistellä (myös edellisen nimimerkin, ei sillä vielä astuta suurten filosofien luokkaan vaikka niitä siteerataankin).

Suhteellisuusteoria ei kajoa kvanttifysiikkaan, miksi kaikki sitä vaativat? Miksi ei voi olla kaksi eri fysiikkaa kun kuitenkin on?

En ole lukenut Himangan purkauksia mutta ei minun tarvitsekaan, koska Tiina Raevaara kertoi asian ytimen ja luotan häneen.

Kun ”kaikki” katsovat vain Kari Enqvistiä ja Esko Valtaojaa niin Himanka kuuluu parkuvan että katsokaa minuakin, minäkin olen olemassa. (Ajattelen, siis olen). Uskotaan…uskotaan.

En ole saanut käsiini kaikkea Enqvistin kirjallisuutta, mutta se osuus mikä silmiini tullut ei sisällä tiedettä lainkaan. Joillakin tuntuu olevan joku ”lapsenusko” että tiedemiehen kirjoittama kirja on aina tieteellinen teos, vaikea sanoa onko käsitetty tahallisesti väärin vai onko vain alkeellinen käsitys asioista.

Kun suhteellisuusteoria kumotaan, saamme heti siitä tiedon kaikissa uutisissa. Asiasta on turha veistellä (myös edellisen nimimerkin, ei sillä vielä astuta suurten filosofien luokkaan vaikka niitä siteerataankin).

Suhteellisuusteoria ei kajoa kvanttifysiikkaan, miksi kaikki sitä vaativat? Miksi ei voi olla kaksi eri fysiikkaa kun kuitenkin on?

En ole lukenut Himangan purkauksia mutta ei minun tarvitsekaan, koska Tiina Raevaara kertoi asian ytimen ja luotan häneen.

Kun ”kaikki” katsovat vain Kari Enqvistiä ja Esko Valtaojaa niin Himanka kuuluu parkuvan että katsokaa minuakin, minäkin olen olemassa. (Ajattelen, siis olen). Uskotaan…uskotaan.

En ole saanut käsiini kaikkea Enqvistin kirjallisuutta, mutta se osuus mikä silmiini tullut ei sisällä tiedettä lainkaan. Joillakin tuntuu olevan joku ”lapsenusko” että tiedemiehen kirjoittama kirja on aina tieteellinen teos, vaikea sanoa onko käsitetty tahallisesti väärin vai onko vain alkeellinen käsitys asioista.

Tieteessä tapahtuu on kyllä pahimman luokan hömppälehti, jossa voi kielimuurin suojissa kirjoitella sekavia ilman pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta.

Jos V&E:n kirjat olisivat alkeisloogisia todistuksia, joissa ensimmäisellä sivulla aloitetaan premisseitä ja viimeisellä sivulla päädytään johtopäätökseen, olisin samaa mieltä nimimerkin Tonilainen kanssa.

Koska näin ei kuitenkaan ole, en ole samaa mieltäkään.

Mielestäni yleistävissä teoksissa saa ihan hyvin sanoa vaikkapa että maapallo on pyöreä, vaikka se ei pidäkään paikkaansa, tai vaikkapa olettaa että kaikki ihmiset ovat geneettisesti joko naisia tai miehiä, jos oletuksessa tehtävä virhe on merkityksetön sen asian kannalta, jonka kirjoittaja toivoo lukijansa ymmärtävän.

Himasen kirjoituksessa saivarrellaan V&E:n yleistajuisista kirjoituksista ikään kuin ne olisivat tieteellisiä artikkeleita. Jos H löytää virheen V&E:n tieteellisistä töistä, vastineen voi lähettää suoraan artikkelin julkaisseeseen lehteen.

Tonilainen, kirjoitit suhteellisuusteoriasta myös: ”Jos kykenen osoittamaan instanssin, jossa teoria ei päde vaikka se näin väittää….”

1) En usko että kykenet osoittamaan. Toivon tietysti olevani väärässä!
2) Jos kykenet, niin teoria ei välttämättä kumoudu. Mahdollisesti vain sen soveltamisala pienenee. Esimerkiksi Newtonin mekaniikka soveltuu edelleen ihan hyvin monen arkipäiväisen ongelman ratkaisuun, vaikka suhteellisuusteoria onkin keksitty.

”En ole aivan varma olenko lukenut eri tekstin kuin muut, kun en kykene löytämään Himangan tekstistä katkeruutta.”

Good for you. Mutta lue ensi kerralla sama teksti ennen kuin tulet osallistumaan keskusteluun. Se on paljon hedelmällisempää.

”Muutoinkin tieteessä yleisesti taitaa päteä ajatus siitä, että on olemassa enemmän tai vähemmän perusteltuja kantoja.”

Melkein. Muttei kuitenkaan. Tieteessä on todennäköisyyksiä ja parempia/huonompia teorioita. Ei absoluuttisia totuuksia. (Valonnopeus ja sen ylittämättömyys on se yksi poikkeus, joka sekin on tietyissä olosuhteissa tietyn tulkinnan mukaan kierrettävissä.)

Newtonin lait ja suhteellisuusteoria ovat yksi esimerkki. Ne eivät nyt ole täysin vastakkaisia, vaan mutta menevät kuitenkin kilpailevat teoriat leiriin. Silti molemmat ovat käyttökelpoisia ja molempia käytetään.

”Mikäli herrat Valtaoja ja Enqvist esittävät, että he popularisoivat tiedettä, he esittävät väitteen yleisesti, eivät koskien vain tiettyjä argumentteja. Tällöin joko meidän on sanottava, ettei yksikään heidän esittämistään väitteistä pidä paikkaansa eikä muutoinkaan ole perusteltu tai relevantti tieteellisessä mielessä tai heidän kaikki väitteensä ovat. Jos toteat, että maailmankaikkeus laajenee se on yhtäläinen väittämä kuin, ettei filosofia ole tuhansien vuosien aikana mitenkään edesauttanut ihmisen kuvaa maailmasta. Miksi näitä väitteitä tulisi kohdella eri tavoin: toista tieteellisenä popularisointina, toista keskustelevana provokaationa?”

He eivät esitä väitteitään osaksi tieteellistä diskurssia, vaan he popularisoivat tieteellisen diskurssin osia kansalle joka ei ilman popularisoitua ymmärrä tieteellisestä diskurssista käsitellyistä asioista mitään. Siinä on suuri ero.

Suuri ero, jonka taisit missata, on siis se miksi ja kenelle väite on esitetty. Sinä, ja Himanka yritätte mustata Valtaojan ja Enqvistin mainetta tieteen tekijöinä käyttäen perusteenanne sitä että Valtaoja ja Enqvist irtautuvat hetkellisesti tieteelle ominaisesta teesi – antiteesi – synteesi linjasta, KOSKA ASIA ON JO TOISAALLA KÄSITELTY TUON DISKURSSIN KAUTTA. Halukkaat voivat ottaa teorian tieteellisen käsittelyn alle ja yrittää todistaa sen oikeaksi tai vääräksi. Tarvittavat tiedot löytyvät toisaalta.

Ota tuo edellinen kommenttisi käyttöön siinä vaiheessa kun Valtaoja ja/tai Enqvist käyttää populaaria kirjaansa tieteellisenä todisteena teoriassaan. Sitten olet oikeassa. Ennen kuin se tapahtuu, olet vaan luonut itse olkiukon jota hakkaamalla yrität näyttää muille olevasi kukkulan kuningas.

P.S. Valtaoja ainakin tunnustaa itse kirjoissaan etteivät hänen kirjansa ole tieteellistä tekstiä. Hups, mitenkäs sinä siihen reagoit?

”aivan samoin yksikin ylöspäin tippuva omena kumoaa teoriamme painovoimasta.”

EI. EI. EI. EI. EI. EI. EI. EI. Tämän jo ottaa todisteena siitä että A) et ymmärrä tieteestä paljoakaan ja B) et ymmärrä painovoimasta tarpeeksi käyttääksesi sitä esimerkkinä. (Anteeksi tämä henkilökohtainen kannanotto, perustelut alla)

A) Kuten jo ansiokkaasti sinulle kerrottiin, tieteellistä teoriaa ei kumoa se jos löydetään yksi rajatapaus jossa teoria ei pidäkään paikkaansa. Jos kumoaisi niin meillä ei olisi yhtäkään tieteellistä teoriaa, koska mikään teoria ei selitä (vielä) kaikkea. Tilanne jossa löytyy teoriaan sopimaton tapaus saattaa muuttaa teorian sovellusalaa, muttei suinkaan kumoa teoriaa. Ja mikä parempi, tieteessä se saattaa poikia uuden teorian joka selittää asiat kattavammin ja tarkemmin.

B) Tilanne jossa omena putoaa ylöspäin on teoriassa helppo järjestää. Siirretään Saturnus tms massaltaan suuri objekti tarpeeksi lähelle maata niin sen painovoima vaikuttaa omenaan niin että omena (ja maassa kaikki, ja itse maakin) putoaa ylöspäin, kohti kyseistä objektia.

”Miksei tällainen päättely sopisi myös suhteellisuusteoriaan sen kaikissa formuloinneissa? Jos kykenen osoittamaan instanssin, jossa teoria ei päde vaikka se näin väittää, tällöin teoria on väärä eivätkä sen muut, vaikka pätevätkään, ennustukset tee siitä yhtään sen oikeampaa. Palavan aineen, radioaallot tai sähkön voi myös selittää monin tavoin, mutta jotkin selityksistä sopivat paremmin yhteen muun tietomme todellisuudesta kanssa.”

Koska se on väärin. Suosittelen sinua tutustumaan argumentaatio virheisiin, löydät sieltä tuon esittelemäsi argumentaatiotavan ja perustelut siihen miksi se on väärin.

”Onkin kummallista, että puskista ilmaantuu joukoittain Valtaojan ja Enqvistin puolustelijoita kun heidän teoriansa osoitetaan kestämättömiksi.”

Siinä ei ole mitään kummallista koska: V&E eivät esitä kirjoissaan uusia teorioita jotka pitäisi uskoa niiden kirjojen pohjalta, vaan he esittelevät popularisointuina muiden kehittämiä teorioita, JOIDEN TARKEMMAT PERUSTELUT JOKAINEN VOI HALUTESSAAN HAKEA JA LUKEA. V&E:n kirjat eivät ole tieteellisiä julkaisuja joiden avulla he yrittävät todistaa omia teorioitansa.

Ja se suurempi syy, kun joku hyökkää aiheetta toisen kimppuun, se herättää yleensä ihmisissä halun puolustaa huonon kohtelun kohteeksi joutunutta ihmistä. Tilanne on oikeastaan verrattavissa siihen vitsiin että miksi kannata pelata pulun kanssa shakkia? Koska se kaataa sun nappulat, paskantaa laudalle ja lentää sen jälkeen kavereidensa luokse kehumaan kuinka se voitti sinut. Ymmärtänet varmaan että moinen käyttäytyminen ei herätä halua olla samaa mieltä pulun kanssa.

kkuja, Kiitos hyvin kirjoitetusta kommentistasi.

Omenassa vähän haksahdit: ”ylöspäin” ja ”alaspäin” eivät ole tieteellisiä termejä. Lapsia on helppo huvittaa kertomalla pää alaspäin seisovista Autralialaisista. Siellä omankin tippuu ”ylöspäin”, tuossa keskustelussa käytetyn koordinaatistojärjestelmän mukaan.

Täysin virheettömän ja helppolukuisen tekstin kirjoittaminen on hirveän hankalaa. Voisivatkohan filosofitkin yrittää, jos V&E:n tekstin taso ei miellytä?

Jottei keskustelu menisi asian viereen: tietenkin lapsillekin pitää lopuksi selittää mikä meni pieleen, jos erehtyy puhumaan ylösalaisin seisovista Autralialaisista. Gravitaatioteoria ei kumoutunut.

Näitä luetaan juuri nyt