Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Erään väitöskirjatyön tarina, II osa

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 15.7.2012 14:46

Alkuvuonna kerroin blogissani Oulun yliopistossa valmistumassa olleesta väitöskirjasta.

Maaliskuun alussa yliopiston teknillisessä tiedekunnassa tarkastettiin siis tekniikan lisensiaatti Paavo Huttusen väitöskirja. Mittaustekniikan alan työ oli tehty sähkötekniikan osastolla, ja nimeltään se oli Spontaneous movements of hands in gradients of weak VHF electromagnetic fields eli ”Spontaanit käsienliikkeet VHF-alueen heikon sähkömagneettisen säteilyn kenttägradienteissa”.

Tutkimuksen toteutuksesta ja tuloksista käytiin reipasta keskustelua sekä blogissani että muualla.

Huttusen kirjoittaman tiivistelmän mukaan väitöstyössä ”selvitettiin ihmisen herkkyyttä radiotaajuiselle säteilylle. Ihmisen toimimista radioaaltojen antennina tarkasteltiin teoreettisesti ja kenttäkokein. Heikkojen VHF-alueen radioaaltojen voimakkuutta ja tahattomia käsien liikkeitä rekisteröitiin valituilla koepoluilla. Koehenkilöinä on ollut yliopiston opiskelijoita ja muita vapaaehtoisten ryhmiä. Kiinnostavin ryhmä oli kokeneet kaivonkatsojat, joiden käsienliikereaktioihin radioaaltojen vaikutuksista löytyy viitteitä kirjallisuudesta”.

Väitöstä on kritisoitu paitsi heikosta ja epäselvästä tieteellisestä pohjasta, myös merkittävistä metodologisista ongelmista, jotka liittyivät muun muassa koehenkilöiden määrään ja kokeiden sokkouttamiseen.

Väitös herätti niin paljon mielenkiintoa, että väitöstilaisuudessa oli mukana useampikin ”ylimääräinen vastaväittäjä”, jopa pari professoria. Vaikka väitöstilaisuudessa yleisölle on varattu mahdollisuus esittää kysymyksiä, on varsin vakiintunut tapa, ettei sellaisia esitetä.

Paavo Huttusen väitöstilaisuudessa kysymyksistä ei meinannut tulla loppua. Ilmeisesti kustos myös pyrki erityisesti hillitsemään keskustelua. Tuoreessa Skeptikko-lehdessä on Kari A. Tikkasen raportti ilmeisen värikkääksi käyneestä tapahtumasta. Hänen mukaansa tutkimusta oli kritisoitu muun muassa ”epätieteelliseksi ja magiaa sisältäväksi”. Kuivakkaissa ja äärimmilleen rutinoituneissa väitöstilaisuuksissa ei moista kieltä yleensä käytetä.

Mikä on väitöskirja tilanne nyt? Onko kritiikillä ja huomiolla ollut vaikutusta akateemiseen prosessiin?

Oulun yliopiston tutkijakoulun tekniikan ja luonnontieteiden tohtorikoulutustoimikunta käsitteli asiaa muun muassa ylimääräisessä kokouksessaan 3. toukokuuta.

Ainakin ”ylimääräiset vastaväittäjät” yliopisto on huomioinut ja ottanut vakavasti. Väitöstutkimuksen hyväksymisprosessiin vaikuttaa kuuluneen kaikenlaista hieman tavallisesta poikkeavaa:

Toiseksi esitarkastusprosessissa ja siihen liittyvässä painatusluvan myönnössä on ollut kysymyksiä herättäviä seikkoja. Sähkötekniikan osasto on myöntänyt painatusluvan TkL Paavo Huttusen väitöskirjaksi tarkoitetulle käsikirjoitukselle 9.12.2011. Luvan myöntämisen perusteena on ollut prof. Timo Jääskeläisen 9.12.2011 päiväämä ja prof. Valentin G. Dmitrievin 25.10.2005 päiväämä esitarkastuslausunto. Tuo jälkimmäinen lausunto on huomattavan vanha ja perustuu käsikirjoitusversioon, joka on sittemmin saanut kielteisen painatuslupapäätöksen sähkö- ja tietotekniikan osastossa. Lisäksi kaikki lopulta painetun väitöskirjan osajulkaisut on lähetetty julkaistavaksi vuonna 2009 tai sen jälkeen. Näin ollen lopullisen käsikirjoituksen ja sen tieteellisen sisällön on esitarkastanut ainoastaan prof. Jääskeläinen. Tähän on saatu selvitys sähkötekniikan osastolta. Sen mukaan työn olennainen sisältö ja koetulokset olivat jo tuossa alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Siitä huolimatta esitarkastusprosessin laadukkuudesta herää väistämättä kysymyksiä liittyen suuriin muutoksiin, joita on tehty vuoden 2005 ensimmäisen käsikirjoitusversion jälkeen. Kuten ylimääräisten vastaväittäjien runsas esiintyminen ja heidän lausuntonsa osoittavat, väitöskirjatutkimukseen ja tulosten pohjalta tehtyihin päätelmiin liittyy avoimia kysymyksiä tulosten tieteellisestä pitävyydestä.”

Toimikunta päätyi pyytämään väitöstyöstä lisälausunnot kahdelta ylimääräiseltä asiantuntijalta. Väittelijälle on varattu mahdollisuus esittää käsityksensä asiantuntijoiden mahdollisesta jääviydestä sekä vastine lausuntoihin. Toimikunta käsittelee väitösasiaa eteenpäin, kun lausunnot on saatu.

On kummallista, että Oulun yliopisto on päästänyt kyseisen väitöskirjan niin pitkälle prosessissa. Paitsi työn tieteelliseen sisältöön myös sen taustaan tuntuu liittyvän poikkeuksellisen paljon epäselvyyksiä. Nyt asiassa otettiin varsin tarpeellinen aikalisä.

Olen saanut palautetta, että nostamalla Paavo Huttusen väitöskirjan esiin olen osallistunut jonkinlaiseen henkilöön käyvään hyökkäykseen häntä kohtaan.

Väitösprosessin tarkoituksena on kuitenkin nimenomaan asettaa tutkimus julkisesti tarkasteltavaksi ja altistaa se kritiikille. Tiede ei toimi ilman avoimuutta.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Kiitos Tiina Raevaaralle mielenkiintoisesta blogista. Lopputoteamus ”Tiede ei toimi ilman avoimuutta” kosketti. En halua ottaa kantaa Paavo Huttusen väitöskirjaan, jota en tunne, mutta toivoisin, että tieteen vahtikoiria löytyisi myös muualta radioaaltojen parissa tehtyjen tutkimusten arvioinneissa. Esim. matkapuhelinsäteilyä tutkittaessa julkaistaan heikkolaatuisia tutkimuksia, joiden loppupäätelmiä kukaan kritisoisi, tai että tiedelehti vetäisi takaisin näitä usein teollisuuden rahoittamia nollatutkimuksia. Kohua herätti 2011 julkaistu tanskalaistutkimus, jossa oli ilmeisiä metodologisia puutteita, minkä tutkijat itsekin myönsivät, mutta eivät suostu muuttamaan loppupäätelmiään (= matkapuhelimen käytöllä ei todettu yhteyttä syöpäriskiin). Tosin, Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos, IARC, on 2011 luokitellut matkapuhelinsäteilyn ”mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle luokkaan 2B. Matkapuhelintutkimuksen alalla tieteen avoimuudesta kertoo jotakin myös se, että teollisuus nykyisin rahoittaa ainakin osittain lähes kaikkia hankkeita ja istuu johtoryhmässä ja pitkälti päättää kuka ja mille projektille myönnetään jatkorahoitusta. Eikö tästäkin pitäisi käydä avointa, kriittistä keskustelua? Tälle alalle kaivattaisiin Raevaaran kaltaisten henkilöiden kannanottoja. Matkapuhelintutkimuksia kriittisesti analysoi Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski http://betweenrockandhardplace -blogissa. Kannattaa tutustua kuten myös laadukkaaseen amerikkaliseen aihetta käsittelevään linkkiin http://www.microwavenews.com. Minä olen kirjoittanut aiheesta muutaman tietokirjan, joista viimeisin ”Langaton teknologia ja terveys – Mitä riskejä rakennamme nyt lapsillemme ja ympäristölle?”

Erja Tamminen: tiede perustuu evidenssille, sähköyliherkkyydelle ei ole löydetty riittävää tieteellistä evidenssiä, se on todistamaton hypoteesi. Sen sijaan on evidenssiä ns. luulotaudista, joka tätä Huttusen väitöskirjaakin leimaa. Luullaan yhtä jos toista säteilyn vaikutuksesta, jolle ei lähemmässä tarkastelussa löydy mitää tukea. Ja vaikka saadaan tuloksia jotka indikoi muuta, tai löydetään selittäviä tekijäitä mm. ihmisen psyykestä, niin edelleen uskotaan asiaan. Ja sitten kun näitä uskomuksia kritisoidaan, niin sitten lähdetään etsimään salaliittoteorioita, kun tieteen valtavirta ei ota vakavasti näitä ”väärinymmärrettyjä”. Koko tämä kuvio on tunnusomaista pseudotieteelle, joka ei tieteen mittoja täytä.

”eivät suostu muuttamaan loppupäätelmiään (= matkapuhelimen käytöllä ei todettu yhteyttä syöpäriskiin”

Mikä se loppupäätelmä sitten pitäisi olla?

Hei,

Eli, tässä on aika hyvä näkökulma WHO:n syöväntutkimuslaitoksen kannanotosta viime vuonna:

http://www.emfacts.com/2011/06/perspective-on-the-iarc-findings-by-cindy-sage-sage-associates/

Matkapuhelinsäteily luokiteltiin ”mahdollisesti karsinogeeniseksi ihmiselle” luokkaan 2B.

Yksittäisistä tutkimuksista löytyy tietoa ruotsiksi myös http://www.monanilsson.se

Tuosta tanskalaistutkimuksesta vielä – mikä loppupäätelmän olisi pitänyt olla, on vaikea tarkalleen sanoa, koska metodologisia puutteita ilmeni monia. Muun muassa matkapuhelimen suurkuluttajat eli työssään kännykkää käyttävät oli jätetty tutkimuksen ulkopuolelle (yli 200 000 liittymän haltijaa). Tanskalaistutkimuksesta löytyy hyvä analyysi STUK:n tutkimuprof. Dariusz Leszczynskin blogissa, jonka aiemmassa viestissäni manitsin (=betweenrockandhardplaceblog).

”tanskalaistutkimuksesta vielä – mikä loppupäätelmän olisi pitänyt olla, on vaikea tarkalleen sanoa, koska metodologisia puutteita ilmeni monia.”

…eli loppupäätelmää olisi pitänyt muuttaa, mutta et tiedä miten? (Tosin kun et liene peer, niin vaatiminen ei ole asiasi. Voisit tehdä sen sijaan oman tutkimuspaperin aiheesta.)

Erja hyvä, olet hyvin vakuuttunut tästäkin asiasta, mutta valitettavasti sähkövastaisuus on kokemukseni mukaan sellaisten vakavasti harhaluuloisuushäiriöisten ihmisten touhua. Siinä on lääkäri helisemässä, kun potilas kärsii tyypillisistä psykosomaattisista oireista, tulee vastaanotolle aina uudelleen, ei kuuntele, ei ymmärrä, ei halua lääkkeitä, mutta kertoo Dostojevskin verran tarinaa joka kerta.

On särkyjä, kutinaa, ummetusta ja tuntemuksia. Diagnoosi on tehty itse moneen kertaan ja kirjahyllystä löytyy kaikki itsehoitopuoskarointikirjat alkaen vehnänorasmehuperähuuhtelua suosittelevista 1980-luvun klassikoista päättyen kaivonkatsonnan oppikirjaan. On elohopea-allergia, sähköallergia, lisäainekauhu ja raivokas kemikaalipelko. Kaikki todettu vankan epätieteellisesti. Kaikki itsehoidossa luomuraakabiodynaamisella ruokavaliolla.

Ei tieteilijä voi muuta kuin todeta, että heikkojen radioaaltojen vaikutuksista on kovin vähän näyttöä.

Sama sopii tähän tapaukseen. Väitteet ovat kovia, näyttöä ei ole.

Kuten eero kirjoitti, niin rahahan tässä painaa. Samoin tietysti väikkärin ohjannut professori sekä tutkija itse saavat täytettä CV:lleen josta taas sitten hyötyä jatkorahoitusten hakemisessa.

Mikäli väikkäriin liittyi kansainvälisesti vertaisarvioituja julkaisuja, niin peer review-toiminnassakin voi olla merkittäviä puutteita. Reviewerin roolissa toimimisesta kun ei saa mitään palkkiota eikä tunnustusta, se on ihan talkootyötä. Ja kukin arvioitsija voi päättää ihan itse kuinka paljon tai vähän sisältöön perehtyy. Ja siihen kuitenkin nojaa koko kv. tieteellinen julkaisutuotanto. Sama väitöskirjojen esitarkastuksen kanssa, josta sentään saa nimellisen palkkion.

Kun näin on, ei ole lainkaan mahdotonta, että ulkopuolisen on mahdollista löytää painamisluvan saaneesta väitöskirjasta merkittäviä epäkohtia. Viitaten tuo Skepsiksen toimesta julkaistu juttu.

Tässä olisi ihan suomeksi hyvä juttu – asialla Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio – Sähköä ilmassa – ja aivoissa. Julkaistu Suomen Lääkärilehdessä.

Eli, kun sähkömagneettisilla kentillä voidaan menestyksellisesti hoitaa esim. syöpäkasvaimia, voiko sähkömagneettinen kenttä vastaavasti aiheuttaa syöpää. Esimerkkinä Vainio mainitsee matkapuhelinsäteilyn. Niin, olemmeko olleet liian sinisilmäisiä?

http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=11813/type=7