Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Erään pussipirun ikuinen elämä

Blogit Tarinoita tieteestä 18.2.2012 09:10
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Syöpä ei tartu – näin meille on opetettu. Syöpäalttius voi toki periytyä, ja yksilöstä toiseen leviävät korkeintaan syöpää aiheuttavat virukset. Muutamassa harvassa tapauksessa syöpäsolut ovat tarttuneet äidistä sikiöön tai siirretystä elimestä sen uuteen omistajaan.

Nisäkkäiden joukosta löytyy kuitenkin ainakin kaksi ihan oikeasti yksilöstä toiseen tarttuvaa syöpää. Toinen esiintyy koirilla, toinen pussiahmalla eli tasmaniantuholaisella (tai pussipirulla). Molemmassa tapauksessa tauti leviää eläimestä toiseen kokonaisina soluina, ja molemmissa tapauksissa syöpä on yhden yksilön normaaleista soluista kehittynyt.

Koirien CTVT (canine transmissible venereal tumor tai stickerin sarkooma) on sukupuolielinten ja peräsuolen alueella viihtyvä kasvain, jota löytyy koirilta ympäri maailmaa. CTVT tarttuu yleensä sukupuoliteitse, mutta myös muunlaisista kosketuksista.

Tauti havaittiin jo 130 vuotta sitten. Alun perin sen ajateltiin leviävän virusten välityksellä. Esimerkiksi ihmisen kohdunkaulansyöpä aiheutuu sukupuoliteitse tarttuvasta papilloomaviruksesta. Vuonna 2006 CTVT:n tartuntatapa kuitenkin selvisi: se leviää koirasta toiseen elävinä kasvainsoluina.

Geneettisissä tutkimuksissa varmistui, että ympäri maailmaa löydetyt CTVT-kasvaimet ovat kaikki samaa alkuperää. Ne ovat koiran tai suden soluja, ja solukko on siis eräänlainen loinen, joka leviää koirasta toiseen, eikä se ole peräisin kantajansa omista kudoksista. Laboratorioissa CTVT:tä käytetään tutkimusmallina sille, miten syöpä lähtee tunkeutumaan ympäröivään kudokseen.

Tutkijoille on toistaiseksi pitkälti hämärän peitossa, miten CTVT onnistuu selviämään isäntäkoiran immuunipuolustuksen hyökkäyksistä. Luultavasti kasvainsolut erittävät proteiineja, jotka hillitsevät immuunipuolustuksen toimintaa.
Jonkin verran pelkoa on herättänyt se, että tauti leviäisi uhanalaisiin susikantoihin.

Pussiahmalle tarttuva syöpä onkin ollut kohtalokas. Muutenkin erittäin uhanalainen kanta on pienentynyt tiheimmillä esiintymisalueilla jopa 90 prosenttia muutaman vuoden aikana.

Pussiahman tarttuva syöpä esiintyy pään ja kasvojen alueella ja leviää yksilöstä toiseen syljen ja puremien kautta.

Myös pussiahman syöpä onnistuu välttämään immuunipuolustuksen. Ehkä sisäsiittoisen kannan heikentynyt immuunivaste ei erota syöpäsoluja kehon omista soluista. Syöpä tuntuu myös saavan heikomman otteen joidenkin tiettyjen alueiden ahmoista. Niiden puolustuskyky voi olla poikkeuksellisen hyvä tai alueelle levinnyt syöpäkanta jollain tapaa erilainen kuin muualla.

Eroja selvitellään geenitekniikan avulla, ja tavoitteena on kehittää rokote, jolla pussiahmat saataisiin suojattua syövältä.

Pussiahman tarttuva syöpä on nuorempi kuin koiran vastaava: se on erkaantunut alkuperäyksilöstään noin 16 vuotta sitten. Kyseistä naarasyksilöä tutkijat nimittävät ”kuolemattomaksi piruksi” – sen soluthan elävät ja leviävät edelleen muissa pussiahmayksilöissä.