Erään koiran tutkimuksia
Terveisiä Prahasta, Franz Kafkan synnyinkaupungista!
Sateisessa kaupungissa kävellessä oli pakko kiinnittää huomiota paikallisten koirien käytökseen. Ihmiset nimittäin pitivät koiriaan paljolti irti ihan ydinkeskustassakin. Jokainen ilman remmiä kävellyt koira osasi pysähtyä hienosti suojatien eteen ja lähteä ylittämään tietä vasta, kun omistaja oli ensin ottanut ensimmäisen askelen suojatielle.
Koirien kyky pienten eleiden tarkkailuun ei rajoitu ruumiinkieleen. Kyky voi olla myös kielellistä. Tunnistaako sinun koirasi paikallissijat?
Yhdysvaltalainen Chaser-koira tunnistaa. Tosin suomen kieli saattaisi olla koiralle tässä asiassa englantia vaikeampaa.
Bordercollie Chaser pöllähti julkisuuteen alun perin vuonna 2010. Koiraa käytettiin ”koe-eläimenä” oppimisen tutkimisessa – ja se oppikin kaikkiaan 1022 esineen nimen.
Tutkijoiden mukaan koira muisti esineiden nimet paremmin kuin tutkijat itse. Mikään yläraja tuo noin tuhannen esineen valikoima ei sinänsä ollut, projekti rahoituksineen vain loppui Chaserin osatessa juuri 1022 esinettä.
Tutkijoiden mukaan Chaser kykeni jaottelemaan esineitä kategorioihin, esimerkiksi ”palloihin”, ja se ymmärsi, milloin sana viittasi tiettyyn esineeseen ja milloin toteutettavaan tekoon.
Nyt Chaserin kielellistä käsityskykyä on tutkittu lisää.
Chaserin omistajan, psykologi John Pilleyn mukaan koira erottaa toisistaan esimerkiksi käskyt ”to ball take frisbee” (vie frisbee pallon luokse) ja ”to frisbee take ball” (vie pallo frisbeen luokse). Chaser osaa siis ensin valita halutun esineen ja sitten viedä sen toiseen huoneeseen oikean vaihtoehdon viereen.
Käskyt toimivat, vaikka sanajärjestystä muutetaan: ”take frisbee to ball” johti tutkimuksissa samaan lopputulokseen kuin ”to ball take Frisbee”.
Tutkimus on julkaistu Learning and Motivation -lehdessä ja siitä kertoi Science News -sivusto.
Chaseria ja sen herttaista isäntää voi katsella vaikkapa YouTuben kautta.