Ennustajat ennustakoot – tärkeämpää on kasvaa epävarmuuteen

Viime vuodet ovat olleet modernien ennustajien kulta-aikaa. Suuret kriisit, kuten pandemia, Venäjän hyökkäyssota ja nyt Donald Trumpin halu panna maailmanjärjestys uusiksi, luovat kysyntää ihmisistä, jotka tuntuvat näkevän tulevaisuuteen.

On peri-inhimillistä janota tietoa tulevasta. Pelko kumpuaa epävarmuudesta ja tietämättömyyden tuskasta. Kauhukirjailijana ymmärrän hyvin, että hetket ennen hirviön näyttäytymistä ovat paljon kauheammat kuin varsinainen taistelu hirviötä vastaan. 

Tuntuu helpommalta tietää kuin olla tietämättä, oli totuus sitten kuinka julma vain. Siksi media on nyt täynnä erilaisia maailmanselittäjiä ja ennustajia. Mihin Trump pyrkii? Mitä hän seuraavaksi tekee? Mikä selittää hänen toimintaansa? 

Kukapa ei haluaisi vastauksia näihin – tai edes uskottavan kuuloisia ennustuksia. Television ajankohtaisohjelmat ja uutiset ovat täynnä asiantuntijoita ja poliitikkoja, jotka esittävät kilpailevia ja toisinaan täysin vastakkaisia ennustuksia tulevasta. Sosiaalisessa mediassa leviävät analyyttiset kirjoitukset Trumpin taustavoimista, vaikuttimista ja tavoitteista. 

Ennustaminen on kuitenkin hankalaa. Viimeksi sen tunsi nahoissaan puolustusministeri Antti Häkkänen, joka vakuutti, että Yhdysvaltain sotilaallinen tuki Ukrainalle jatkuu – vain vuorokautta ennen kuin Trump ilmoitti maansa lopettavan Ukrainan tukemisen. 

Toinen asiantuntija, joka on viime aikoina saanut kuulla vikaan menneestä lausunnosta on entinen suurlähettiläs Mikko Hautala, joka sanoi syksyllä ennen USA:n presidentinvaaleja, ettei ole niin suurta väliä, valitaanko virkaan Donald Trump vai Kamala Harris.

Trumpin tekemisten ennakoiminen onkin harvinaisen vaikeaa – niissä ei tunnu olevan järkeä, eikä välttämättä olekaan. Voi olla, että päätökset voisi yhtä hyvin arpoa. Mitä konkreettisempia lausuntoja hänen aikomuksistaan antaa, sitä helpommin ne voivat mennä pieleen.

Välillä tekisi toki mieli hieroa pieleen menneitä ennustuksia niiden lausujien kasvoille. Omassa somessani on ollut esimerkiksi ihmisiä, jotka vaalituloksen selvittyä syyttivät muita hysteriasta ja julistivat, ettei yksi ihminen – ei edes Yhdysvaltain presidentti – saa käytännössä mitään erityistä muutosta aikaan. Hah. Eipä.

Pidättäydyn kuitenkin vahingonilosta. Itse nimittäin yritin alkuvuonna 2022 rauhoitella ystäväni lasta vakuuttamalla, ettei Venäjä ole oikeasti hyökkäämässä Ukrainaan. 

Se hyökkäsi seuraavana aamuna.

Tästä päästäänkin ennustamisen motiiveihin. Pääasiallisesti niitä on kaksi: oman asiantuntijuuden nostatus sekä mielipiteisiin ja mielentilaan vaikuttaminen.

Kun saa esittää muista poikkeavan tulkinnan nykyhetkestä ja tulevasta, oma asiantuntijuus näyttää ainutlaatuiselta. 

Toisaalta ennustuksen halutaan saavan jotakin aikaan. Rauhoittelin lasta niin kuin suomalaiset poliitikot pyrkivät rauhoittelemaan suomalaisia: vakuuttamalla, että pahimmat skenaariot eivät varmastikaan tapahdu. Päättäjät haluavat tyynnytellä, varoittaa, suututtaa tai mitä milloinkin, jotta kansa toimisi niin kuin poliitikon kannalta on tarkoituksenmukaista. 

Mikä eteen, kun ennustaa ei voi? Pitäisikö olla kokonaan puhumatta tulevasta?

Eihän tämäkään ole vaihtoehto. On pakko valmistautua monenlaiseen ja varautua myös pahimpaan, vaikka varmuutta siitä ei ole. Ennakointi on tärkeää kaikilla aloilla. Politiikan lisäksi vaikkapa ilmastotieteiden kyky rakentaa skenaarioita on nykyajassa erityisen tärkeää.

Tiede onkin hyvä perusta tulevaisuuden analysoimiseen. Senkään avulla ei kuitenkaan voi nähdä sitä, mitä Trump milloinkin aikoo.

Ehkä ongelma ei ole siinä, että ennustuksia annetaan, vaan siinä, minkä roolin ne saavat.

Ne eivät todella kuvaa tulevaa. Ne ovat vain tästä ajanhetkestä ponnistavia ehdotuksia, esimerkkejä mahdollisuuksista, erilaisten näkökulmien nostamista esiin.

Tärkeimpiä nykyhetken taitoja niin yksilölle kuin yhteiskunnalle on epävarmuuden kestäminen. On tärkeää oppia sietämään sitä kohtaa tarinassa, missä jännitys tiivistyy, kaikki on vielä auki eikä hirviö ole edelleenkään näyttäytynyt.