Domestikaatio muuttaa mielen ja kehon

”Kesyyden” olemus on kiehtonut minua pitkään. Aloin pohtia eläinlajien kesyyntymistä urakalla, kun kirjoitin kirjaa koiran evoluutiosta. Koirahan on syntynyt harmaasudesta kesyyntymisen eli domestikaation kautta.

Suomessa puhutaan usein nimenomaan kesyyntymisestä tai kesyttämisestä, mutta pidän termejä huonoina. Käytän niiden sijaan anglismia ”domestikaatio”. Yksittäisen eläinyksilönkin voi kesyttää, mutta domestikaatiossa voi syntyä jopa kokonaan uusi laji. Domestikaatio muuttaa eläimessä paljon muutakin kuin vain käytöstä.

Vaikuttavin domestikaatiota koskeva tutkimus on tehty hopeaketuilla: Vuonna 1959 geneetikko Dimitri Beljajev eristi tutkimuslaitokseensa Siperiaan kaksi erillistä kettupopulaatiota ja aloitti yhden maailman pitkäaikaisimmista luonnontieteellisistä kokeista. Tutkimus on yhä käynnissä, vaikka Beljajev kuoli jo 1985. Nykyään laitosta johtaa tohtori Ljudmila Trut.

Hopeakettua eli tavallisen ketun erästä värimuunnosta oli jo silloin pitkään tarhattu turkin takia, mutta teollisuudelle vain turkki oli tärkeää, eivät eläimen muut ominaisuudet.

Beljajevin toista kettupopulaatiota jalostettiin sattumanvaraisesti, mitään ominaisuuksia erityisesti suosimatta.

Sen sijaan varsinaista tutkimuspopulaatiota alettiin jalostaa niin, että sukua pääsivät jatkamaan vain ketut, jotka suhtautuivat ihmisiin lauhkeasti eli mahdollisimman vähällä pelolla ja aggressiolla. Noin kymmenesosa jokaisesta sukupolvesta valittiin jatkojalostukseen.

Mitä Beljajevin ketuille tapahtui viidenkymmenen vuoden ja 50 000 ketun testaamisen aikana?

Ketuista tuli sukupolvi sukupolvelta lauhkeampia ihmistä kohtaan. Voimakkain aggressio ja pelko katosivat ketuista jo kolmanteen sukupolveen mennessä.

Neljännessä kettusukupolvessa alkoi esiintyä yksilöitä, jotka heiluttivat häntäänsä ihmisille. Kuudennessa sukupolvessa osa pennuista ei enää vain ollut lauhkeita tai ystävällisiä vaan alkoi innokkaasti pyrkiä ihmisseuraan. Näitä ”eliittikettuja” oli kuudennesta sukupolvesta alle kaksi prosenttia mutta 40. sukupolvesta jo puolet.

Vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa lähes kaikki ketut olivat lauhkeita, koiramaisia ja ihmisen läheisyyteen pyrkiviä.

Domestikaation vaikutus ei jäänyt tähän. Vaikka kettuja valikoitiin lisääntymään vain käytöksen perusteella, ne muuttuivat ulkoisesti: niille ilmaantui luppakorvia, lyhyitä ja kippuralle taipuneita häntiä, aiempaa pienempiä hampaita ja leukoja, aiempaa lyhyempiä raajoja ja kapeampia pääkalloja. Normaalin värityksen eli musta-hopean sijaan ketuilla alkoi näkyä valkoisia laikkuja.

Samanlaiset ulkonäön muutokset ovat yleisiä kaikille domestikaateille. Laita vierekkäin koira, lehmä ja vuohi sekä niiden villit sukulaiset, etkä voi olla huomaamatta: domestikaation myötä eläimet ovat kutistuneet, niiden kuonot ovat lyhentyneet ja hampaat pienentyneet. Sarvekkaiden eläinten sarvet ovat mitättömämpiä kuin villeillä eläimillä. Turkkeihin on ilmestynyt valkoisia laikkuja, ja toisaalta puhtaan yksiväriset turkit, mustat, valkoiset ja punertavat, ovat domestikaattien joukossa trendikkäitä. Riistaväritys eli monelle villille nisäkkäälle tyypillinen harmaanruskea kuosi on ehdottomasti out.

Käytös on rauhallista, ja eläimet sietävät kolinaa, moottoreita, muita eläimiä, kohti juoksevia lapsia ja lentokoneita. Poikueiden koot ovat kasvaneet. Sukukypsyys saavutetaan aiemmin ja naaraiden lisääntymiskierto on tiuhentunut.

Lisäksi domestikaateilla on merkillinen ominaisuus, joka on erityisen vahva koiralla: ne ymmärtävät ihmisen eleitä paremmin kuin villit kantalajinsa.

Erityisen paljon on tutkittu osoituselettä – ihminen voi siis näyttää kädellään koiralle vaikkapa ruokakätkön, ja koira ymmärtää eleen paljon paremmin kuin susi (ja itse asiassa myös paremmin kuin lähin sukulaisemme simpanssi).

Tutkijat ovat testanneet lisäksi ainakin kissoja ja vuohia ja huomanneet niiden ymmärtävän yksinkertaista, katseen ja kosketuksen sisältävää osoituselettä paremmin kuin vastaavat villit eläinlajit.

Näin asia on myös Beljajevin ketuilla. Ne löytävät piilotetun ruuan ihmisen osoituksen ja katseen avulla yhtä hyvin kuin koirat – ja paljon paremmin kuin kontrolliryhmän ketut. Kyse ei ole oppimisesta vaan synnynnäisestä taipumuksesta.

Syyksi ominaisuuden kehittymiselle arvellaan ennen kaikkea sitä, että domestikoitu eläin kykenee seuraamaan ihmistä ja tarkkailemaan hänen silmiään. Pelokas eläin ei pysty sellaiseen. Samoin domestikaatio vahvistaa ”pentumaisten” piirteiden säilymistä eläimissä. Aikuinen koira on utelias ja sosiaalinen tavalla, joka on ominaista sudelle vain pentuaikana.

Nyt kyky ymmärtää osoituselettä on löydetty myös fretiltä eli kesyltä hilleriltä. Kesy fretti kykenee seuraamaan ainakin joitain ihmisen osoituseleitä. Villi hilleri ei kykene samaan.

Beljajevin kettuja voi tähyillä vaikkapa alla olevasta videolinkistä.