Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Dissektiosalin salatut elämät ja elimet

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 16.1.2013 15:40

Lyhyesti kerrottuna juttu meni suunnilleen näin:

Eräs Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelija kuvaili opintoihin kuuluvia ruumiinavauksia blogissaan. Tyyli oli realistinen: hän kertoi, kuinka esimerkiksi toisen vuosikurssin opiskelijat vaihtelevat kalmojen sisäelinten paikkoja uusia opiskelijoita kiusatakseen.

Bloginpitäjä kuvaili ruumiita ja harjoituksia varsin todentuntuisesti: ”Ruumiit ovat kylmiä, harmaita, mahallaan makaamisesta naamastaan aivan lytyssä, osin kivikovia ja osin täynnä säilöntänestettä. Aika vastenmielisiä siis.” Ruumiit ovat vapaaehtoisten nimenomaan lääketieteellistä tiedekuntaa varten luovuttamia.

Realistinen tyyli tai ylipäätään aiheesta kirjoittaminen hermostutti lääketieteellisen tiedekunnan henkilökuntaa. Kuusi tiedekunnan opettajaa, mukana myös varadekaani, kirjoitti yhteisen kommentin blogiin, jossa he pyysivät kirjoituksen poistamista: ”Lääkärin ja lääketieteen opiskelijan vaitiolovelvollisuus ei tarkoita vain sitä, että potilaan henkilöllisyys ei paljastu ulkopuolisille. Kaiken julkisen puheen ja kirjoittamisen tulee olla ihmisiä – niin eläviä kuin kuolleita – kunnioittavaa. – – blogin sävy on osin sellainen, että monet ihmiset voivat kokea sen loukkaavana. Siksi pyydämme että kirjoittaja poistaa blogin.”

Kirjoittaja poisti blogauksensa, mutta teksti kommentteineen on luettavissa Janne Paalijärven nettisivulta.

Opiskelijan sananvapaudesta huolestuttiin. Sananvapausaspektia on käsitelty ainakin Lööppitohtori-blogissa.

Lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen puolusti blogia kommentoineita opettajia Ylioppilas-lehdessä. Hänen mielestään asia ei ole sananvapauskysymys, vaan opettajat saavat hänen puolestaan jatkossakin ojentaa opiskelijoitaan vastaavasti.

Renkonen huolestui ennen kaikkea siitä, ettei ruumiinsa lääketieteen opetukseen testamenttaavia henkilöitä enää löytyisi vastaavien kirjoitusten jälkeen.

Myös Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto otti tapaukseen kantaa. Hänkään ei pidä opettajien toimintaa tuomittavana. Hänen mukaansa opiskelijan sananvapauteen ei kajottu, koska keskustelu blogissa on ollut ”yksityishenkilöiden välistä”.

Niiniluodon mielestä opiskelijan pitäisi siis ymmärtää, että jos joukko opettajia ja tiedekunnan johtohenkilöitä ottaa ryhmänä ja omilla nimillään kantaa opiskelijan kirjoitukseen, he tekevät sen ilman minkäänlaista tiedekunnan mukanaoloa asiassa.

Kuulostaa epärealistiselta. Opettajat ovat ensimmäisen vuoden opiskelijaa selvästi korkeammassa asemassa, eikä opiskelijan voi olettaa rinnastavan heidän mielipidettään mihin tahansa blogikommenttiin. Opettaja-oppilas-suhde on aina epätasa-arvoinen, ja opiskelijaa on helppo painostaa opettajien taholta. Opiskelija on monella tapaa opettajien armoilla.

Yritin miettiä, mikä blogissa oli juuri Risto Renkosta kismittävä asia. Vainajia ei jutussa nimetä eikä heitä muutenkaan yksilöidä millään tavalla. Henkilöiden tunnistaminen on mahdotonta.

Osaa lukijoista erilaisten ruumiinavausten kuvailu voi toki yököttää. Itse olen biologianopinnoissani erilaisilla anatomian ja eläinten rakenteen kursseilla tullut dissektoineeksi ison kasan eläimiä alkaen madoista ja päättäen kissaan ja kaniin. En kokenut blogin kuvailuja erityisen vastenmielisiksi. Eri opiskelualojen käytännöt ovat sen sijaan mielenkiintoisia.

Ruumiinavauksia on sitä paitsi kuvailtu ennenkin. Itse olen lukenut esimerkiksi Kari Karkolan kirjan Kuolema – oikeuslääkäri selvittää ja kirjoittanut siitä tänne blogiin. Karkolankin kuvaukset olivat osin värikkäitä, ja toisaalta hän kertoi ruumiista paljon enemmän tunnistamistakin helpottavia yksityiskohtia kuin opiskelija blogissaan.

Suuttuiko Renkonen tekstin sisältämästä huumorista? Uskon, että suuri yleisö ymmärtää jokaisella ammattiryhmällä olevan omanlaisensa huumorin. Mitä rankempi työ, sitä rankemman huumorin se luultavasti vaatii. Huumori on ihmisen selviytymiskeino. Vaikea uskoa, että vaikkapa oikeuslääkärien keskinäisen huumorin olemassaolo on kellekään yllätys.

Risto Renkonen tuntuu ajattelevan, että jos ihmiset saavat kuulla lääketieteen opiskelijoiden jutuista ja siitä, millaisissa olosuhteissa lahjoitettuja kalmoja käsitellään, niitä ei enää lahjoitettaisi opetuskäyttöön.

Tässä on dekaanin reaktion ydin: Risto Renkonen haluaa salata, mitä hänen tiedekunnassaan puuhaillaan.

Blogin kirjoittanutta opiskelijaa voisi siis kiitellä avoimuudesta – palkita hänet vaikkapa tiedonvälityksestä. Jos nimittäin on olemassa henkilöitä, jotka eivät lahjottaisi ruumistaan jos he tietäisivät ruumiinavausharjoittelun toteutuksesta, eikö ole reilua, että totuus heille kerrotaan? Eikö tiedekunnan tule olla rehellinen lahjoittajia kohtaan?

Jos dekaanin mielestä kalmojen kohtelu opetuksessa on epäasiallista, eikö hänen tulisi puuttua opetukseen eikä kirjoituksiin asiasta?

Yliopisto- ja muukin opetus on Suomessa julkista. Ei ole mitään periaatteellista syytä siihen, ettei vaikkapa lääketieteen opintojen kulkua voisi kuvailla tarkastikin julkisuudessa. Meidän verorahoistammehan opetus maksetaan.

Nyt lääketieteellisestä tiedekunnasta piirtyi salaileva, sisäänpäinlämpiävä ja julkisivustaan kovin tarkka instituutio, joka haluaa mystifioida lääkärikoulutuksen.

Itse joka tapauksessa uskon, että suurin osa lahjoittajista on ihmisiä, joille kuollut ruumis ei merkitse mitään. He eivät halua arvokkaita hautausmenoja heti kuoltuaan, vaan he ajattelevat, että kun kuolema on koittanut, ruumiilla on enää jonkinlainen välinearvo. Jos nimenomaan ruumiin mahdollisimman arvokas kohtelu olisi heille tärkeää, he eivät luovuttaisi ruumistaan opetuskäyttöön.


Hieman aiheeseen liittyen: tiedekeskus Heurekassa avataan noin kuukauden päässä kuuluisa ja kohuttu näyttely Body Worlds. Kyseessä on saksalaisen Günther von Hagensin kokoama näyttely, joka koostuu aidoista, niin sanotusti plastinoiduista ihmisruumiista. Ruumiit on saatu lahjoituksilla. Plastinoinnissa ruumiin nesteet ja rasvat korvataan muovilla ja ruumiit saadaan näin säilymään.

Ihmisruumiit kiehtovat, ja lahjoittajia on toistaiseksi riittänyt niin lääketieteelliselle tiedekunnalle kuin Günther von Hagensille. Veikkaan että riittää jatkossakin.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Klo 18.53: Muokkasin tekstiä hieman. Poistettu blogiteksti on siis luettavissa Janne Paalijärven nettisivuilta, ei alkuperäisen bloginpitäjän toisesta blogista. Virhe oli omaa väärinkäsitystäni.

Lähtökohta lääkärinkoulutuksessa on ollut potilaiden, olivat eläviä tai kuolleita, nykyisiä tai entisiä, kunnioittava ja hienotunteinen kohtelu. Tämä tarkoittaa revittelystä pidättäytymistä. Voi tietenkin keskustella tavasta, jolla palaute nuorelle hölmölle annetaan mutta lähtökohdan pitäisi olla yksiselitteisen selvä.

Lieneehän tuosta ainakin se hyöty, että jotkut nuoret romantikot tajuavat, että he eivät todella halua lääkäriksi. Toinen huomioonotettava seikka ammatinvalinnassa on se, että liian tarkka omatunto ja vahva vastuuntunto eivät sovi lääkäriyteen, jossa vaikuttaa elämän ja kuoleman kysymyksiin. Henkinen taakka voi herkille yksilöille kasvaa liian raskaaksi, sillä erehdyksiä ja väärinarviointeja ei voi välttää, ja niitä joutuu myös jatkuvasti etukäteen pelkäämään.

Onhan muiden hyvä tietää, millaista on ruumiin sahaus, palastelu ja millaisia verisiä elimiä rankan elämäntavan seurauksena pullahtelee esiin. Yhtä järkkyä olisi varmaan kertoa miten teurastamolla käsitellään rakkaita kotieläimiä.

No raato vieköön! Jos haluat lääkäriksi, tulee kohdatakin ne kaikki ihmiskehon epämiellyttävimmät piirteet. Vrt. sota-aika.

Mustinta huumoria eniten luultavasti kuulee poliiseilta ja lääkäreiltä (ehkä vanhainkodin hoitajiltakin), huumoria se silti on. Ei aina hyvää, mutta uppoaa kuulijaan kuin patologin veitsi.

Voisiko joku olla järkyttynyt siitä että hänen ruumiinsa leikellään pieniin osasiin – sen jälkeen kun hän on lahjoittanut ruumiinsa lääketieteelle?
Dekaani Renkosen peloille ei ole mitään realistisia perusteita – kyllä jokaisen lahjoittajan täytyy ymmärtää että ruumiin ”kunnioittava kohtelu” ei tule kyseeseen sen jälkeen kun se on muuttunut opetusmateriaaliksi.

Onkohan kuoleman ja kuolleen ruumiin kohtaaminen kandeille aluksi niin häkellyttävää, tai kenties niin ”ylentävää”, että pitää heittää vähän läppää vainajien kustannuksella. Kuulun siihen polulaatioon, joka ei hevin ymmärrä huulenheittoa ja kevytmielistä leikittelyä vainajien kustannuksella, oli sitten kyse lapsellisesta hämilläänolon ilmaisuista tai huonosti harkitusta tavasta suhtautua tuohon kadaverien anatomiseen leikkelyoperaatioon, joka taitaa olla suurelta osin turhaa jäännettä ajoilta, jolloinka ei ollut vielä nykytekniikan tuottamia mm. kolmiulotteisia kuvia kehon kaikista rakenteista.

Lääketieteen opiskelijat, jotka tekevät työhön liittyviä käytännön harjoituksia, ovat jo profession edustajia. He eivät ainoastaan nauti ”julkisesta opetuksesta”, vaan tekevät professionaalin mukaista työtä, mikä edellyttää professioon liittyvien eettisten normien noudattamista. Lääketieteen opiskelijat eivät siis ainoastaan opiskele, vaan toimivat lääkärin professionaalin jäsenenä.

Omalla opiskelualallani profession edustajana toimiminen tarkoittaa sitä, että kirkon virkaan valmistaviin teologian opintoihin liittyvän työharjoittelun teen seurakunnassa, jossa toimin seurakunnan työntekijänä. Vaikka toimin seurakuntaharjoittelussa opiskelijan statuksella, roolini on toimia olla harjoittelijana yksi työntekijöistä ja minun edellytetään noudattavan seurakunnan työntekijältä vaadittavia eettisiä normejä. En esimerkiksi voisi kertoa eteenpäin seurakuntalaisen minulle luottamia asioita hänen omasta elämästään siitä huolimatta, että opetus Suomessa on julkista.

Vainajan kanssa toimiessa on hankalampi tunnistaa tilanteeseen liittyviä pelisääntöjä kuin jumalanpalveluksen jälkeen juttelemaan jääneen seurakunnan jäsenen kohdalla. On kuitenkin valtava virhepäätelmä sanoa, että lääketieteen opiskelijalla on oikeus puhua käytäntöön liittyvistä opinnoistaan mitä tahansa sillä perusteella, että ”opetus Suomessa on julkista”. Tunnen tarpeelliseksi todeta, että SK:n tiedeblogistilta tällainen argumentti naurattaa, hieman vihastuttaa ja ennen kaikkea hämmentää – käytetäänkö näiden blogien kirjoittamisessa lainkaan aivotyöskentelyä?

Yllä kirjoittava blogisti itsekin tunnisti, miksi opiskelijan kirjoitus ei ollut sopiva: ruumiita kuvattiin vähättelevästi ja humoristisesti. Vaikka blogisti yllä onkin sitä mieltä, että ruumiinsa lääketieteen käyttöön luovuttaneelle ei ole merkitystä, mitä ruumiille tehdään ja miten siitä puhutaan, niin lääkärin profession eettiset normit ovat täysin eri mieltä. Koko lääkärinammattiin liittyy erittäin vahva vaatimus käsitellä potilaita ja vainajia kunnioittavasti. Tästä normista yksittäinenkin poikkeaminen ravisuttaa luottamusta koko professiota kohtaan.

Tekisi mieli uudelleen kysyä, käytettiinkö yllä olevan blogin kirjoittamiseen lainkaan aivotyötä, koska väite, että ruumiinsa lääketieteelle luovuttaneelle ei ole merkitystä, miten hänen ruumista kohdellaan, on täydellisen järjetön. Sen sijaan tyydyn kuitenkin kysymään blogistilta, miten monen ihmisen hän uskoo luovuttavan ruumiinsa lääketieteellisen tutkimuksen käyttöön, jos tiedettäisiin, että opiskelijat naureskelevat ja puhuvat ruumiista vähättelevästi.

Ei myöskään pidä paikkaansa yllä esitetty väite, että opiskelijan blogissa mainitut ruumiit eivät millään voisi olla tunnistettavissa. Päinvastoin, puheen kohteena olleiden vainajien lähiomaiset tunnistavat heidät aivan varmasti. Ruumiita on vaikea saada tutkimuskäyttöön eikä alkoholismiin kuolleiden ruumiita missään nimessä ole niin paljon, etteikö omaiset tunnistaisi vainajan.

Yllä oleva kirjoitus osoittaa tietämättömyyttä tutkimukseen ja opetukseen sekä professioihin liittyvästä eettisistä normeista ja periaatteista.

Nyt minua alkoi oikeasti kiinnostaa miten voisin luovuttaa ruumiini kuoltuani lääketieteelle. Voisivat opiskelijat sitten tutkia löytyykö yhtään rasvaa ja missä kunnossa sisäelimet ovat. Saisivat sahailla mutkaisen selkärankani ja tutkia vääntyneet nikamat.

Pidän myös täysin luonnollisena, että jos vaikka nyt jo edesmennyt isäni olisi luovuttanut ruumiinsa tieteelle, niin sitä leikeltäessä löytyisi melko paljon suorastaan iljettävän tuntuista rasvaa ja syövän jälkeensä jättämää rumaa ja epämiellyttävää kudosta.

Tarkoittaako tämän sanominen, että kunnioitan isääni tai hänen muistoaan jotenkin vähemmän. En ymmärrä. Miksi ihmeessä tarkoittaisi? Mitä tekemistä isäni rasvan määrällä ja laadulla on muistoihini hänestä ihmisenä. Ei isäni ollut minulle ensisijassa ylipainoinen, sairas kasa lihaa, luuta ja rasvaa, vaan ainulaatuinen persoona ajatuksineen, tunteineen ja mielipiteineen.

Pelottavaa, että Pekka Louhialalta ja viisi muuta elämästä vieraantunutta ihmistä kuvittelevat ihmisten muistojen läheisistään liittyvän ensisijaisesti heidän ruumiiseensa. Näinkö lääkäri ensisijaisesti näkee potilaan? Opetetaanko lääketieteen opiskelijatkin ensisijaisesti näkemään potilas vain kasana lihaa? Oli kyllä korkea aika tämänkin asian tulla päivänvaloon.

Omana opiskeluaikanani kerrottiin juttua miten anatomian laitoksella ensimmäisen dissektion aikana osa häipyi eikä kuultu sen koommin.
Tänään monet muutkin ammatit perehtyvät ihmisruumiin osiin mm tietokoneohjelmia lääketieteellisiin laitteisiin tekevät.

Tohtori Tulpinin anatomian luento lienee kuuluisin aiheeseen liittyvä maalaus. Sen ikuisti Rembrandt ystävästään. Anatomiset leikkelyt olivat 1600-luvulla sallittuja vain siinä tarkoituksessa, että ne tukisivat käsitystä Jumalan kaikkivaltiudesta. Siksi nykyisinkin asialla revittely ei ole asiallista ja kohteisiin pitää suhtautua pieteetillä.

Mielestäni kirjoituksessa ei mitenkään revitelty. Etenkin vanha sukupolvi ei halua puhua asioista niiden nimillä tai ei pysty joitakin asioita käsittelemään ollenkaan. Muista kielistä väännetyt sivistys sanat eivät tee kirjoituksista yhtään kunnioittavampia. Kyllä asiat täytyy saada kertoa niinkuin ne ovat. 1600-luvun tavoista pitää jo päästä eroon.

Jo 1600-luvulla ”sivistyssana” kirjoitettiin yhteen. Meillä on laissakin määritelty sana ”hautarauha”. Vaikka joku eläessään antaa kalmonsa lääketieteelliseen tarkoitukseen niin tuskin kuitenkaan kukaan haluaa siitä mitään julkisuuteen.

Katsotaanpas mitä lakikirja asiasta sanoo. Tässä tapauksessa kohta kaksi voisi tulla kyseeseen. ”Pahennusta herättävä tapa” on kuitenkin lääketieteellisessä tutkimuksessa varsin tulkinnan varainen käsite. Ulkopuoliselle varmaan lähes kaikki ruumiinavauksessa ja tutkimuksessa tehtävä olisi pahennusta herättävää. Sitäpaitsi onko ruumiinavauksesta kirjoittaminen ruumiin käsittelyä? Jos ruumiinavaus on pahennusta herättävää, niin miksi sitä sallitaan tehtävän? Jos taas ei ole, niin operaatiosta täytyy saada julkisesti kertoa yksityiskohtia siinä missä mistä tahansa muustakin asiasta. En ollenkaan ymmärrä suomalaista tapaa salata kaikki, mitä ei ole pakko julkistaa.

Riskolaki 17. luku 12 §:

Hautarauhan rikkominen

Joka

1) luvattomasti avaa haudan tai ottaa sieltä ruumiin tai sen osan, ruumisarkun tai hautauurnan,
2) käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla tai
3) turmelee tai häpäisee hautaa tai kuolleen muistomerkkiä,

on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Noinhan siellä ”riskolaissa” lukee. Tieteellinen tarkoittaa sitä että vain siihen on eläissään ruumiinsa testamentannut. Ei esimerkiksi blogistin kuvamateriaaliksi nettiin.

Kuollutta ruumista kohtaan tunnetaan pelonsekaista kunnioitusta, mutta sehän on vain kuollutta biomassaa odottamassa mädäntymisatä. Ruumita jyrrätään sahoilla ja kaavitaan puukoilla ja muilla teräaseilla. kyllä siinä veri roiskuu ja iljettävä lemu lehahtaa. Säikyt kuolemaa kohtaamattomat nuoret, jotka eivät metsästä eivätkä ole kohdanneet sotakenttien kauhuka, ovat niin steriilejä että kaikki luonnollinen halutaan sievistellen salata. Paloitelluista ja viipaloiduista ruhon osista ei voi päätelläm kuka vainaja on ollut, joten pois turha häveliäisyys. Kunhan leikkelemätöntä ruumista ei häpäistä, niin ei asioiden kerronnalla mitään eikä ketään loukata. Nirppanokat ovat erikeen, mutta antaa olla.

Sivistysmaissa on ihmistä kuoltuaankin kuitenkin jo lainsäädännön perusteella kohdeltava aivan toisin kuin esim. karjan kanssa menetellään.

”Dekaanin reaktion ydin:haluaa salata , mitä tiedekunnassa tapahtuu”…Mielestäni perin Ikävä väärintulkinta.Kysymys ei ole salailusta ,vaan hyvien käytöstapojen vaatimisesta tulevalta lääkäriltä.Tämä lienee myös opettajakunnan viesti.Menettelytapavirhe on siinä, ettei opettajakunta ilmeisesti tiennyt blogistin henkilöllisyyttä ja täten voinut ojentaa häntä henkilökohtaisesti, jotta kypsymätön opiskelijalle todennäköisesti vahingollinen teksti olisi voitu poistaa korrektisti ilman mediahälyä.

Oletettavaa on , että monet opiskelijat kokevat avaukset haastavina, mutta olennaista onkin juuri kyky pitää tietyt asiat omana tietona, kuten se seikka , että vainajat eivät ehkä ole miellyttäviä, osa heitä on ”pultsareita” etc..Kaikki potilaatkaan eivät ole! Itsensä on hallittava ja hillittävä tuhannet kerrat.Vainajien kohtaaminen on oiva tilaisuus harjoitella tätä olennaista kykyä.

Blogiteksti on dekaanin mielestä ilmeisen mauton .Olen kiitollinen edes yrityksestä lopettaa tällainen hyvien tapojen vastainen kirjoittelu.Vaikka lääkärin ammatin arvostus on viimeisen 20 v aikana suorastaan romahtanut, vielä on olemassa niitä , jotka puolustavat esimerkiksi yliopiston asemaa , sitä maailmaa , joka joskus ansaitsi kunnioitusta ja arvonantoa .Olen kiitollinen siitäkin , että sain elää opiskeluaikaa, jolloin näillä asioilla oli enemmän merkitystä kuin nykyään.Edelleen on kuitenkin lääkärin ammatti se yhteiskunnallisesti arvostetuin ,mikä ei ole turhanpäiväinen asema.Sen ylläpitämiseksi on nyt tehtävä paljon työtä joka sektorilla.On tietysti aina tahoja , jotka saavat ansionsa siitä, että kehittelevät osin keinotekoisiakin skandaaleja mm. iltapäivälehtiensä myymiseksi.

Suurin osa potilaiden valituksista koskee lääkärin käyttäytymistä ja viestintään liittyviä ongelmia.Siihen tulee yliopistonkin puuttua jo opiskeluaikana.Olen iloinen , että näin on nyt tehty.

Järkyttyneeltä opiskelijalta halutaan siis kieltää näkemänsä ja kokemansa aikaansaama tunnetila ja sen kerronta muille. Hyvät tavat, eihän niitä ole enää missään ja jos niitä vaaditaan, pitää dekaanin johdolla laatia lista käytöstavoista seinälle. Mutta eihän sitä saada, kun ei välitetä ja ollaan laiskoja sekä sitten valehdellaan, ettei ole resursseja. Nuorta opiskelijaa, joka ei ole saanut koulussa eikä varmaankaan kodissa tapakasvastusta, koska se olisi porvariston taantumutapoja vaan, on turhaa syyllistää, kun vastuussa tapojen tuntemuksen puutteesta ovat oppilaitokset, koti ja koko yhteiskunta laitoksineen. Pressan bileet on edelläkävijä. Sinne saa tulla tissinäyttelyvaattein ym, kun pitöisi ottaa oppia katolisista maista ja kuninkaan hoveista. Ja oikeuslaitoksessa saa olla myssy päässä kuten koulussa. Opettajalle saa haistattaa ym. Tapainturmelus on suurta, mutta farkuissa esiintyvät korkeat virkamiehet yllyttävät omilla pukoodeillaan rikkomaan kaikenlaisia tabuja.