Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Body Worlds: tiedettä vai taidetta?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 15.2.2013 12:45

Olin aamupäivällä Tiedekeskus Heurekassa seuraamassa Body Worlds -näyttelyn avajaisia. Kuuluisa näyttely koostuu aidoista, ”plastinoiduista” ruumiista ja ruumiinosista. Listasin joitain ajatuksia, joita näyttely ensikatsomalta minussa herätti.

  • Kokemus oli minulle enemmänkin taiteellinen kuin tieteellinen. En usko, että opin näyttelystä mitään, mitä en jo aiemmin ihmisruumiista tiennyt, tai saanut minkäänlaista ahaa-elämystä liittyen ihmisen anatomiaan tai fysiologiaan.
  • Sen sijaan taideteoksina surrealistisiksi taivutellut ja leikellyt ruumiit olivat vaikuttavia. Minun makuuni Heurekassa onkin ollut liian vähän visuaalisesti vaikuttavia näyttelyitä.
  • Plastinoidut ruumiinosat tai ”luonnottomiksi” asetellut kokonaiset ruumiit voisivat yhtä hyvin olla kokonaan keinotekoisia. On hyvin vaikea pitää mielessä, että ne ovat joskus olleet eläviä ihmisiä tai niiden osia.
  • Nyt näyttelyn olemassaoloa puolustetaan sen tieteellisyydellä ja terveysvalistuksellisella luonteella. En voi sille mitään, että varsinkin terveysvalistuksen korostus on minusta päälleliimattua. Näyttely tuottaa vahvan kokemuksen. Miksi sen olemassaoloa pitäisi puolustella? Onko näyttelystä vaikeampi pahastua, jos sen motiiviksi mainitaan ihmisten auttaminen?
  • Heurekan tiedotteessa sanotaan, että ”näyttelyssä pääosassa ovat lahjoittajat, jotka ovat luovuttaneet kehonsa anatomian ja fysiologian opetukseen”. En täysin ymmärrä virkkeen väitettä. Pääosassa toki ovat plastinoidut ruumiit, mutta luovuttajat olemassa olleina henkilöinä on häivytetty olemattomiin. En muistanut heidän olemassaoloaan.
  • Edllisestä oli yksi poikkeus, eli yhden ruumiin kohdalla aloin miettiä luovuttajan tarinaa. Kyseessä oli nainen, jonka kohdussa oli lähes täysiaikaisen kokoinen sikiö. Tuollaista näyttelyesinettä ei synny ilman tragediaa.
  • Jäin myös pohtimaan, olisiko vastaavien teosten teko sallittua taiteessa. Sallitaanko tieteelle enemmän kuin taiteelle? Millaisen kohun herättäisi taiteilija, joka tekisi taidetta vapaaehtoisten luovuttajien ruumiista?

Kaiken kaikkiaan vaikuttava, vaikkakin laajuudeltaan turhan pieni näyttely. Aion käydä katsomassa sen vielä pariinkin kertaan.

image

(Kuva: Heurekan kuvapankki. Copyright: Gunther von Hagens, Institute for Plastination, Heidelberg, Germany, www.bodyworlds.com)

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

KAUPALLINEN ILMOITUS: ”Haluatko avautua enemmän kuin FaceBook mahdollistaa? Haluatko hämmästyttää uudistuneella olemuksellasi ja tienata taskurahaa perheenjäsenille myös kuolemasi jälkeen? Lahjoita ruumiisi meille ja teemme siitä taidetta. Osuus näyttelytuotoistasi lahjoitetaan haluamaasi hyväntekeväisyyskohteeseen.”

ENTISEN VAIMON MIETTEITÄ: ”Aika kultaa muistot, multa hautaa luustot. En rauhaa saa lain, kun näen sut päivittäin. Ainahan se meidän Aku oli kova avautuja ja vieraissa juoksija, mutta nyt se on mennyt äärimmäisyyksiin. Avautuu koko maailmalle ja nakuilee kaikkien ohikulkijoiden edessä…”

Näyttely herättää monia mietteitä. Ovatko ensimmäiset ’tieteelle’ ruumiinsa luovuttaneet olleet tietoisia, että heistä tehdään näyttelyesineitä, julkisten museoiden taidekapistuksia? Olisivatko he luovuttaneet ruumiinsa ’tutkimukselle’, jos olisivat tieneet, että tutkiminen tarkoittaakin maailmanlaajuista pällistelyä ja että läheiset joutuvat elämään heidän aukirevittyjen ruumiidensa kanssa? Olivatko luovuttajat tehneet myös elinluovutustestamentin, mutta karsiutuneet pelkiksi näyttelyesineiksi? Kuinka moni näyttelyesineeksi itsensä tietoisesti luovuttaneista ’kärsi’ narsismista? Moniko halusi vain ikuistaa itsensä maailmalle, mutta perinteisempi muotokuvamaalaus tai patsas oli liian kallis tilata tai tuntui riittämättömältä kuvaustavalta? Miksi tieteelliseen käyttöön tarkoitetut ruumiit on poistettu ihmisen hyvinvoinnin tutkimiseen ja opettamiseen omistautuneista laitoksista ja tuotu kaikkien arvosteltaviksi?

Olisiko näyttely yhtä (vähän?) suosittu, jos elävät kuolleet olisi korvattu täysin vastaavilla, elävännäköisillä muovikapistuksilla? Onko kyseessä vain nostalginen retroilu? Entisaikojen sirkuksissa ja tieteellisissä kokoelmissa oli täytettyjä kuolleita. Myöhemmin keksittiin muovi, ja yleisölle kelpasi muoviset luurangot, joiden pohjassa luki ’Made in Hong-Kong’. Muovi oli tylsää, eikä se shokeerannut tarpeeksi, joten markkinamiesten piti taas keksiä uutta vanhaa…

Jos näyttely on tiedettä, silloin tiede on monelle huvittavaa/pelottavaa/karmivaa… Tiede ja taide ovat ajoittain musertaneet maailmankuvia, ihmisen käsitystä itsestään ja asemastaan maailmassa. Tieteen ja taiteen uudet suuntaukset ovat loukanneet tunteita, ravistelleet rakenteita, tehneet pilkkaa yksilöistä ja saaneet kansakunnat näyttämään typeryksiltä. Ehkä tutkimuslaitoksissa nykyisin harjoitettava tiede on liian tylsää, ehkä julkaistavat tutkimukset eivät ravistele ja puhuttele kuulijoitaan tarpeeksi. Ehkä tutkimusten rahoittajat sulkevat kukkaroitaan ja tiede tarvitsee uutta huomiota, uusia rahoitusmuotoja.

Näyttely saattaa saada katsojan arvioimaan sisintään uudesta näkökulmasta. Joku voi päättää luovuttaa kehonsa tieteellisiin tarkoituksiin tai ryhtyy peräti itse tieteilemään. Useampi saattaa kuitenkin kieltää ruumiinsa luovuttamisen tieteelliseen yleiskäyttöön. Vaikka moni haluaa patsastella ja tärkeillä eläessään, kuolemanjälkeinen elämä on silti niin arvostettua, että harva viitsii avautua ilkosilleen edes maksavalle yleisölle. Tieteelliseen tarkoitukseen luovutetulle ruumiille halutaan enemmän takeita tieteellisyyden ’uraauurtavuudesta’, yksilön ainutkertaisuudesta tai vaihtoehtoisesti rahallista palkkiota jo elinaikana. Ei enää riitä, että pääsee kuoleman jälkeen kirurgiharjoittelijan veitsen alle, koska samaa leikkelyä voi kokea elävänäkin. Moni haluaa kuollessaan suojella menneisyyttään polttamalla nettihistoriansa ja tilaamalla kuorma-autolastillisen multaa kehonsa päälle. Jälkipolvien pitää muistaa puhtoinen menneisyys, vaikka nykyisyys olisikin aivan muuta.

Veikkaan, että näyttelyllä ei ole yleisölle mitään (pysyvää) tieteellistä antia. Suurimmalle osalle yleisöä näyttely vastannee käyntiä eläintarhassa pällistelemässä eksoottisia kummajaisia. Vuoden päästä ei muisteta, että se kaltereiden takaa napittanut söpö apina oli uhanalainen kultatamariini ja että sille maistuu muukin kuin banaani. Mieleen palautuu vain, että pikku-Tytti istui sen ponin päällä ja sen jälkeen kengänpohjat olivat hevonpaskassa ja paluumatkalla pidettiin auton ikkunat alhaalla. Niin ja pehmis oli hyvää kans…

Veikkaan, että näyttelyllä ei ole sen keksijälle mitään tieteellisen sanoman julistustarkoitusta. Onpa tämäkin näyttely yksi keino soveltaa tiedettä, tehdä sillä rahaa ja lopulta kuolla (toivottavasti) rikkaana. Eläintarhat perustelevat usein olemassaoloaan uhanalaisten eläinten reservaattina toimimisena. Ehkä Body Worlds toimii samaan tapaan vaatekauppojen mallinukkien varmuusvarastona globaalin muovipulan uhatessa.

Muotokuvamaalareille ja muille taiteilijoille näyttelystä on varmasti hyötyä. Anatomian oppikirjojen puute on kaksiulotteisuus. Piirustuslehtiölle syntyy parempia kuvia tarkkailemalla kolmiulotteista mallia. Plussana on, että nämä mallit eivät liiku edes liikkeessä. Patsaanvalajat ja piirtäjät voivat luoda tieteestä taidetta.

Näyttely herättää silti monia tieteellisiä kysymyksiä ja saattaa auttaa myös terveysvalistuksessa. Kuvan vetreät sprintterit askarruttavat, tuleeko juostessa kylmä vai kuuma, kun hikirauhaset ja ihon lämpöeristys puuttuvat. Kuva on hyvää mainosta lenkkeilylle. Pysyt solakkana ja reippaana, etkä näytä aneemisen kuolleelta.