Blogi psykiatriasta
Psykiatria on ala, josta harva todella tietää mitään. Psykiatrian ja psykologian termit ovat silti osa jokapäiväistä kielenkäyttöä – useimmiten toki väärin käytettyinä.
Psykiatria voi muuttua poliittiseksi: monelle oli tärkeää, ettei Anders Behring Breivikin tulkittu olleen syyntakeeton, vaan hänen motiivikseen katsottiin ennen kaikkea poliittinen ideologia. Maissa, joissa homoseksuaalisuuden toteuttaminen on laitonta, se on usein myös määritetty psykiatriseksi häiriötilaksi, jopa sairaudeksi.
Oikeuspsykiatria ylipäätään on tärkeä ja herkkä ala. Milloin yksilö on vastuussa omista teoistaan ja milloin häntä siis saa rangaista? Monien oikeustajua loukkasi se, että Ior Bockin surmaajaa ei tuomittu rangaistukseen. Hänen katsottiin olleen teon aikana syyntakeettomassa tilassa, josta hän oli myöhemmin parantunut.
Psykiatrian alle kuuluvat käytännöt herättävät tulisiakin mielipiteitä – useimmiten ilman sen suurempaa tietoa asiasta. Yllättävän usealla on järkähtämätön kanta esimerkiksi mielialalääkkeisiin. Toisaalta psykiatria kantaa ympärillään salaperäisyyden viittaa. Mielenterveys on kuitenkin myös suuren yleisön asia eikä kaipaa mystifiointia.
Tällä johdannolla linkkaan teidän Jyrki Korkeilan blogiin. Korkeila on Turun yliopiston psykiatrian professori, ja hän on toistaiseksi avannut blogissaan lumevaikutuksen ja avohoidon myyttejä sekä pohtinut mielenterveysongelmiin liittyvää häpeäleimaa ja selittämättömien, kaameiden tekojen motiiveja. Asiantuntijan teksteihin uskaltaa luottaa.
Psykiatria on tärkeä ala, joka ansaitsee paljon hyviä sanankäyttäjiä ja selittäjiä.
Jyrki Korkeilan blogi löytyy siis täältä: http://jyrkikorkeila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/