Älkää unohtako: tiede voi vaikuttaa yhteiskuntaan myös huonolla tavalla

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

On syksyn kiivain apurahasesonki. Tutkijat käyttävät työajastaan viikkoja ja kuukausia siihen, että he hakevat rahoitusta työlleen. Koneen säätiön haku päättyi juuri, Suomen Akatemian haku on käynnissä, kohta käynnistyy Suomen Kulttuurirahaston haku.

Perinpohjaisen työsuunnitelman, valmiiksi hiottujen yhteistyökuvioiden, julkaisuluetteloiden, budjetin sun muun lisäksi rahaa hakevat tieteentekijät joutuvat usein kirjoittamaan, miksi heidän tutkimuksensa on tärkeää.

Tieteen vaikuttavuus on kummallinen alue. Nykyään siitä puhutaan paljon, ja sama puhe on tunkenut myös taiteen alalle. Ei riitä, että tutkija (tai taiteilija) tekee työtään ja joku muu tarttuu tuloksiin. Nyt halutaan, että tutkija itse vääntää tulostensa käyttökelpoisuuden rautalangasta ja vielä tunkee tämän rautalangan journalistien tai poliitikkojen kurkusta alas.  

Vaikuttavuus on myös asia, johon itseoppineet tiedekriitikot mielellään tarttuvat. Jos kriitikko ei heti ymmärrä, mitä tutkimuksessa tutkitaan tai mitä tuloksilla voisi tehdä, tutkimusta haukutaan turhaksi. Oletan, että tämä keskustelu riistäytyy jälleen kerran valloilleen, kun Suomen Akatemia julkaisee seuraavat rahoituspäätöksensä.

Joka tapauksessa vallalla on ajatus, että tutkimustiedon vaikutukset olisivat aina hyviä. Esimerkiksi tekniikan, luonnontieteiden, taloustieteiden ja lääketieteen tutkimusta arvostetaan korkealle, koska ne nähdään erityisen vaikutuksellisina.