Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Aina löytyy tilaa uudelle hyvälle susikirjalle

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 11.6.2013 07:57

Susikeskustelu on vellonut vilkkaana koko syksyn ja kevään. Keskustelua on käyty eri medioiden kautta ja monenlaisilla tasoilla. Laatukin on vaihdellut.

Kaikkein tulisieluisin ja kiivain susikeskustelu jäi toivottavasti jo taakse. Nyt voisi olla rauhallisten, punnittujen ja ennen kaikkea asiapitoisten puheenvuorojen aika.

Alkaa nimittäin tulla kiire: Savon Sanomat kertoi pari päivää sitten, että salametsästettyjen susien vuotuiseksi määräksi arvioidaan noin 50 yksilöä. Nykyiselle alle 150 suden kannalle se on valtava määrä.

Yksi uusi puheenvuoro keskusteluun ilmestyi juuri äskettäin Maahenki-kustantamolta: biologi Mervi Laaksosen tietokirja Susi. Laaksonen on toiminut Luonto-Liiton susiryhmässä ja asuu susialueella Kainuussa.

Sudesta on kirjoitettu paljon. Kotimaisia asiantuntijoita ja tietokirjailijoita löytyy niin runsaasti, että käännöksiin susiaiheessa ei ole juuri tarvinnut sortua. Suden biologisesta olemuksesta on kirjoittanut muun muassa Erkki Pulliainen, suomalaisten historiallisesta suhteesta suteen Antti Lappalainen sekä susisuhteen etiikasta Leena Vilkka.

Onko uusille susikirjoille siis tilaa Suomessa? Hyville kirjoille on aina. Uusi tietokirja voi paitsi tarjota tuoretta tietoa sekä vanhaa uudella tavalla ryhmiteltynä, myös esitellä kokonaan uusia näkökulmia asiaan. Ehkä joitain osa-alueita on aiemmin käsitelty turhan huolimattomasti tai pintapuolisesti.

Mikä siis on Mervi Laaksosen kirjan ”kärki” ja kenelle teos on tarkoitettu? Kirja lähtee liikkeelle suden perusbiologiasta ja -ekologiasta. Elintavat käsitellään monipuolisesti.

Erityistä huomiota on kiinnitetty elintapojen vaihtelun kuvailuun eri alueilla ja elinympäristöissä. Susi onkin varsin joustava eläin, joka on sopeutunut käyttämään monenlaisia resursseja ympäristöstä riippuen.

Susi sopii siis perusteokseksi kaikille sudesta ja sen elintavoista kiinnostuneille.

Suden ekologian ja etologian lisäksi Laaksonen esittelee ihmisen ja suden suhdetta: pelkoa, metsästystä, vainoa, suojelua ja sutta koskevaa lainsäädäntöä.

Susi-kirjan toinen kärki onkin sen ajankohtaisuudessa. Tekstissä esiintyy usein termi ”susikiista”, jolla viitataan ajoittaisiin konflikteihin susikannan koon oikeellisuudesta ja suden ”oikeuksista”.

Joidenkin mielestä susia on liikaa ja joidenkin mielestä ei”, Laaksonen tiivistää.

Suteen liittyvien konfliktien mukanaolo kirjassa on ehdottoman perusteltua. Suden nykyisyys on sitä, että lajin esiintyminen tuottaa monenlaisia konflikteja.

Silti Laaksosen kirjassa ajankohtaisuus jää hieman pintapuoliseksi – ja joskus jopa hienoiseksi sanahelinäksi. Esimerkiksi tieteellisen tiedon ja ”paikallisen tiedon” (eli käytännössä ihmisten omien kokemusten) ristiriita mainitaan ja molempien elementtien tärkeyttä korostetaan, mutta näiden tietolajien perustavanlaatuisia eroja ja niiden pohjalta vedettäviä johtopäätöksiä ei sen enempää käsitellä.

Toisaalta esimerkiksi suden aiheuttamiin koiravahinkoihin Laaksonen keskittyy kiitettävän perinpohjaisesti ja monelta kantilta.

Susi on näyttävä kirja. Hannu Hutun kuvat ovat saaneet arvoisensa tilan. Kirjasta voi nauttia myös pelkkien kuvien kautta.

Näyttävyydellä on kääntöpuolensa. Kirjan suuruus ja nelivärikuvitus nostaa myös hinnan korkeaksi. Jos Susi on tarkoitettu nimenomaan puheenvuoroksi ajankohtaiseen keskusteluun, ulkoasu (ja hinta) on väärä. Pamflettimaisuudella olisi puolensa.

Nykyisellä ulkoasulla Susi julistaa olevansa alan perusteos, kerran elämässä tehtävä hankinta. Sellainen se toki voi ollakin, mutta seurauksena teoksen puheenvuoromaisuus kärsii.

Kaikkea ei voi saada, ja kirjan ulkoasua koskevat päätökset ohjaavat osaltaan sitä, millaiselle lukijakunnalle ja millaisiin tarpeisiin kirja päätyy.

Kaiken kaikkiaan Mervi Laaksosen Susi on mietitysti koottu ja sujuva lisä suomalaiseen petokirjallisuuteen. Sen vahvuus on nimenomaan monipuolisuus: susi ei ole pelkkä biologinen eläin, vaan myös olento, jota pelätään, inhotaan, suojellaan ja ihaillaan.

jpg

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Vaikka pidänkin vanhastaan kirjoista, niin mielestäni tietokirjojen aika alkaa olla ohi. Internetissä voi julkaisuihin liittää keskustelua ja arvostelua ja lisäksi tietoainesta voi joustavasti päivittää sekä korjata ja täydentää omien ja toisten huomioiden perusteella.
Nytkin susikirjan tekijä voisi oheisen blogin nojalla arvioida teostaan ja kehittää sitä. Kirjan ollessa kyseessä joudutaan odottamaan seuraavaa painosta, jota ei ehkä tule koskaan. Eikä susikirjoja yleensäkään kovin tiheään. Oheinen blogi lienee valitettavasti unohtunut siihen mennessä.

——- Verkkoteoksiin voi tietysti myös sisällyttää linkkejä sekä teoksen kohtiin että ulkopuolisiin lähteisiin.
Painettu tietokirja on tietovälineenä kaiken kaikkiaan kovin puutteellinen ja jäykkä. Lisäksi sen valmistaminen käsikirjoituksesta on melko hidas ja kallis prosessi.

Tuollainen näyttävä kirja on tarkoitettu paitsi tietoteokseksi myös esim. lahjaesineeksi, mihin tarkoitukseen verkkojulkaisu ei sovi. Aivan mainio kirja vaikka 60-vuotislahjaksi kenelle vain susista ja luonnosta kiinnostuneelle.

Kirja on helposti myytävissä oleva tuote, toisin kuin verkkopalvelun kautta välitetty tieto.

IJL:lle

Netissä käydään kauppaa jo sujuvasti. Verkkojulkaisun lukuoikeuden voi myydä siinä kuin paperisen kirjankin verkon kautta. Lehdetkin ovat alkaneet myydä itseään verkossa.

Hra K ei selvästikään tajua pointtia. Ei syntymäpäivälahjaksi osteta verkkojulkaisun lukuoikeuksia.

Ja vielä, hyvin toimitettu teos ei vanhene niin nopeasti kun tiedemiehet tutkivat uutta. Klassikkoteosten käyttöarvokin säilyy varsin hyvin, vaikka ne eivät kaikilta osin olisikaan viimeisen tutkimustiedon mukaisia.

Täysin tarpeetonta kinastelua, muuten.

IJL,

Kinasteleeko tässä joku? Jos joku haluaa kinastella kanssani, niin siitä vain. Minä yritän pysyä hillityn keskustelun puitteissa, mutta en voi taata onnistumista. Riippuuhan tulos siitäkin, millaisena muut osapuolet tyylini käsittävät.

Tietojulkaisuja ei hyödynnetä läheskään aina lahjoina, vaan myös arkisina työ- ja harrastusvälineinä. Jos ei olisi kirjoja, niin annettaisiin lahjaksi jotakin muuta. Vanhoja kirjoja joka tapauksessa säilyy olemassa, ja niillä on mm. historiallista arvoa.
Asenteetkin muuttuvat, ja lukuoikeuksista voi tulla samanlaisia suosikkilahjoja kuin lahjakorteista.

Näitä luetaan juuri nyt