Suuret D-vitamiiniannokset tarvitsevat tutkimista
En muista, milloin nykyinen D-vitamiinihurmio alkoi, mutta laskun merkkejä en ole ainakaan vielä huomannut. Omassa tuttavapiirissäni kovin harva säännöllisesti D-vitamiinilisää syövistä tuntuu pysyvän virallisessa 10 mikrogramman suositusannoksessa. Käytössä ovat mieluummin 20 tai 50 mikrogramman tabletit, joiden määrä onkin selvästi kasvanut apteekkien ja ruokakauppojen valikoimassa.
Moni syö vieläkin suurempia annoksia: edes 250 mikrogramman päivittäinen annos ei ole harvinaisuus.
Lääkäritkään eivät pysy virallisissa suosituksissa: tutkimusten mukaan lääketieteen ammattilaiset syövät keskimäärin 20-40 mikrogramman päivittäisen D-vitamiinilisän.
Suurten annosten pitkäaikaisvaikutuksesta on silti varsin vähän tietoa. Nyt Itä-Suomen yliopisto on aloittanut tutkimuksen, jossa pureudutaan nimenomaan suuriin annoksiin.
D-vitamiinilisän hyötyjä ja haittoja on yllättävän vaikea tutkia. Ongelmia on mainiosti kiteyttänyt tiedetoimittaja Jani Kaaro vuoden takaisessa kirjoituksessaan.
Ensinnäkin vertailuryhmien rakentaminen on hankalaa jo pelkästään eettisistä syistä. Ketään ei voi pitää pitkään D-vitamiinivajeessa. Toisaalta elimistön D-vitamiinitasoon vaikuttavat paljon myös auringossa oleilu ja ruokavalio, ja siksi pelkän vitamiinilisän roolia on mahdotonta määrittää. Ehkä hankalinta tutkimisessa on se, että D-vitamiinin monet vaikutukset näkyvät vuosien, ehkä vuosikymmenienkin viipeellä.
Äskettäin Lancet-tiedelehti julkaisi tutkimuksen, jossa kiistettiin D-vitamiinilisän hyöty perusterveille aikuisille. Tutkimuksesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat: “D-vitamiinilisä ei merkittävästi vähentänyt tutkittavien riskiä saada luunmurtumia tai sairastua sydänsairauksiin, aivoverenkierron sairauksiin tai syöpään eikä vähentänyt kuoleman riskiä.”
Tutkimus oli ns. meta-analyysi, eli siinä käytiin läpi ja yhdistettiin aiempien tutkimusjulkaisujen tuloksia. Pisin tutkimus oli kestänyt vain neljä vuotta – ja siksi Lancetinkin artikkelia on helppo kritisoida todella vakuuttavan näytön puutteesta.
Suomalaisten D-vitamiinitasot ovat talvisin huomattavasti alhaisemmat kuin ihmislajin syntysijoilla edelleen elävillä kansoilla. Evolutiivisesti asiaa tarkastellen voisi ajatella, että luontaisin ihmisen D-vitamiinitaso on juuri sellainen, joka on päiväntasaajan seudulla asuvilla ihmisillä. Me emme pääse niihin lukemiin kesälläkään.
Mutta kykenevätkö D-vitamiinilisät edes nostamaan veremme vitamiinipitoisuuksia halutun korkeiksi? Minulla on muutamia D-vitamiinista innostuneita ja paljon tietäviä tuttavia, jotka syövät jopa 250 mikrogramman päivittäistä lisää ja käyvät silloin tällöin mittauttamassa D-vitamiinitasojaan. Pitkään jatkuneesta suuresta annoksesta huolimatta veren D-vitamiinipitoisuus ei välttämättä kiipeä edes halutulle vähimmäistasolle.
D-vitamiinin ja erityisesti D-vitamiinilisien merkitystä terveydelle täytyy tutkia vielä roimasti lisää.