Luontopelot lisääntyvät - mutta onko luontoviha vaarallisempaa?

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Kuukausi sitten julkaistiin tutkimus, joka pääsi mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta livahtamaan tutkani ohi: biofobia, luonnon pelko siis, yleistyy kaupunkilaisten joukossa. 

Turun yliopiston apulaisprofessori Ricardo A. Correian ja Italian kansallisen tutkimusneuvoston ekologi Stefano Mammolan tutkimuksessa käytiin läpi biofobioita käsitteleviä verkkohakuja. Jos ihmistä pelottavat kovasti esimerkit hämähäkit, hän etsii tietoa tästä fobiasta netin kautta, tutkijat päättelivät. Materiaalina he käyttivät maailmanlaajuisia Google-hakuja. Mukana oli 25 erilaista luontoon tai eläimiin liittyvää fobiaa, kuten edellä mainittu araknofobia sekä hylofobia, metsien pelko.

Alkuperäinen tutkimusartikkeli löytyy tästä linkistä ja Turun yliopiston tiedote puolestaan täältä.

Tutkimuksesta ovat uutisoineet ainakin Yle ja MTV.

Osalla luontoon liittyvistä fobioista on vahva biologinen pohja. On aina ollut järkevää pelätä vaikkapa käärmeitä, koska ne voivat olla vaarallisia, ja siksi kavahdamme jopa käärmeenmuotoista oksaa. Joskus fobioiden taustalla ovat henkilökohtaiset, ikävät kokemukset. Ihminen voi pelätä hevosia tai koiria, koska sellainen on joskus satuttanut häntä. 

Osa luontoon liittyvistä fobioista on kaikin tavoin ”järjettömiä”. Tällaisena voisi pitää vaikkapa mykofobiaa, sienten pelkoa. Sienet eivät hyökkäile kenenkään kimppuun (paitsi Last Of Us –televisiosarjassa) tai edes pakota syömään itseään. 

Correia ja Mammola huomasivat tutkimuksessaan, että kiinnostus seitsemäätoista biofobiaa kohtaan oli kasvanut vuosien 2004 ja 2022 välillä. Vertailuryhmänä toimi 25 muunlaista, luontoon liittymätöntä fobiaa. 

Johtopäätös siis oli, että erilaiset luontofobiat olivat lisääntyneet. Hakujen perusteella niistä kärsitään useimmin maissa, joissa on myrkyllisiä eliölajeja ja joissa kaupungissa asuvien osuus väestöstä on suuri. 

Kaupunkilaisissa on kuitenkin eroja: biofobioita on enemmän sellaisissa maissa, joissa on ollut suuria kaupunkeja pitkään, kun taas maissa, joissa kaupungistuminen on tuoreempi asia, biofobioita on vähemmän.

Tutkijoiden hypoteesi siis on, että vakiintuneen kaupunkiväestön luontosuhde on ollut ”katkolla” kauan, ja tämä ajan kanssa tapahtunut erkaantuminen luonnosta tuottaa erilaisia luontoon ja eläimiin liittyviä pelkoja. 

Tutkimus on mielenkiintoinen ja arvokas. Ricardo A. Correia sanoo Turun yliopiston tiedotteessa: ”Tämä heijastuu lopulta muita elämänmuotoja kohtaan koettuun pelkoon ja inhoon. Nämä reaktiot voivat vaikuttaa kielteisesti ihmisten hyvinvointiin, mutta niillä on myös seurauksia sille, miten ihmiset kokevat luonnon säilymisen ympäristössään ja tukevat ympäröivän luonnon suojelua.”

On tärkeää hankkia monipuolisia luontokokemuksia ja säilyttää luontoyhteys: se lisää paitsi ihmisen omaa, lopulta myös muun luonnon tasapainoa. Luontoyhteyttään voi pitää yllä esimerkiksi liikkumalla erilaisissa luontoympäristöissä jalan, pyörällä, suksilla tai vaikka kajakilla, havainnoimalla luonnon tapahtumia, hankkimalla tietoa luonnosta, sienestämällä ja marjastamalla, puutarhan (luontoystävällisellä) hoitamisella, vieraslajitalkoilla tai nukkumalla ulkona.

Minun on kuitenkin hieman vaikea hyväksyä sitä tutkijoiden hypoteesiin sisältyvää ajatusta, että maalla asuminen saisi ihmisen suhtautumaan positiivisemmin luontoon ja luonnonsuojeluun. Suomen kohdalla on paljon viitteitä siitä, että nimenomaan kaupunkilaiset ovat erityisen luonnonsuojelumyönteisiä – tähän viittaa vaikkapa vihreiden suosio juuri kaupungeissa asuvien keskuudessa. Myös esimerkiksi susien suojeluun suhtaudutaan myönteisemmin kaupungeissa kuin haja-asutusalueella.

Täytyy tietenkin muistaa, että Suomi on kaupungistumisen suhteen varsin nuori, ja meillä ei siis ole sellaista ”vakiintunutta kaupunkiväestöä”, jonka luontosuhteesta tutkijat olivat erityisesti huolissaan. Suomalaisten joukossa ovat harvassa sellaiset suvut, joissa kaupunkilaisuus olisi kestänyt usean sukupolven ajan. Kesämökit ja perintömummolat vievät ihmisiä säännöllisesti pois kaupungeista. Kaupungit ovat meillä maailmanlaajuisesti ajatellen myös todella pieniä. 

Esimerkiksi juuri äsken ilmestyneen kyselytutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun asukkaiden asenteet ovat hyvin luontomyönteisiä. Ihmiset haluavat säilyttää kaupunkimetsänsä ja muut viheralueet, ja niissä myös liikutaan ahkerasti.

Haluaisin korostaa siis tätä: Pelko ei ole yhtä kuin viha tai välinpitämättömyys. Ihminen voi pelätä jotain järjetöntäkin, mutta kyetä samaan aikaan suhtautumaan asiaan järkevästi ja erottamaan toisistaan oman hallitsemattoman tunnereaktionsa sekä sen, mitä asialle oikeasti pitäisi tehdä. 

Verkkohaut kertovat juuri siitä, että ihmiset yrittävät päästä sinuiksi pelkonsa kanssa. 

Pelkoa enemmän olisinkin huolissani vihasta, jota jotkut ihmiset vaikuttavat tuntevan luontoa ja muita eläinlajeja kohtaan. Mistä kumpuavat vaikkapa raa’at salametsästysrikokset, joissa eläimiä myrkytetään, poltetaan kuoliaaksi tai murskataan moottorikelkoilla?