Lääketieteen opiskelijoilta voi oppia vaikkapa kollegiaalisuutta
Minulla oli eilen kunnia toimia juhlapuhujana Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan publiikissa. Publiikki on yliopiston pönötystilaisuus, jossa jaetaan tutkintotodistukset. Pidän yliopistopönötyksistä: ainakin minä nautin välillä pateettisesta juhlavuudesta ja rituaaleista, mutta ei niitä nyky-yhteiskunnassa oikein ole tarjolla kuin uskonnon parissa. (Ja suhteeni uskontoon on tunnetusti hieman hankala.)
Kun yliopistoissa juhlitaan, mukana on viittoja, miekkoja, hattuja, kullattuja puhujanpönttöjä, airueita, fanfaareja, kulkueita ynnä muuta. What’s not to like? Lääketieteellisen tiedekunnan erityislaatuisuudesta johtuen eilisessä juhlassa oli paikalla myös arkkiatri, ja valmistuvat lääke- ja hammaslääketieteen lisensiaatit vannoivat lääkärinvalansa.
Lääkärinvalan sisältö oli minulle toki tuttu, mutta en ole ennen ollut läsnä valatilaisuudessa. Valassa muun muassa luvataan kunnioittaa ihmisyyttä ja elämää, lievittää kärsimyksiä, käyttää vain tutkimusten tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä, ottaa huomioon niin hoitojen hyödyt kuin haitat, tukea kollegoita, pitää yllä ammattitaitoa jja kunnioittaa salassapitovelvollisuutta.
Publiikin juhlallisen tunnelman myötävaikutuksella aloin jo haaveilla vastaavasta valasta kaikille muillekin tieteenaloille. Mikseivät biologit vanno tukevansa kollegoita? Miksi valtiotieteilijät eivät voisi vannoa pitävänsä yllä ammattitaitoaan? Kannattaisiko taloustietelijöiden vannoa toimivansa vain tutkitun tiedon mukaisesti?
Tieteen etiikkaa on tarkoitus noudattaa kaikilla tieteenaloilla, ja lisäksi kullakin tieteenalalla on oma toimintaympäristönsä ja siihen sidottu etiikka. Valaan löytyisi kyllä vannottavaa.
Eikö kaikille korkeakoulusta valmistuneille tekisi sitä paitsi ihan hyvää juhlallinen tilaisuus, jossa lausuttaisiin yhdessä ääneen ne ihanteet, joita oppiaineeseen liittyy? Vaikka jotkut ajattelevat, että tiede on sellaisella tavalla neutraalia, ettei esimerkiksi tutkija saisi ”pyrkiä” mihinkään, oikeasti tieteessä on hyvinkin paljon ihanteita, arvoja ja tavoitteita.
Juhlatilaisuus loppui, ja minäkin luovuin ajatuksestani. Lääkärin työ on erityistä, ja ehkä on hyvä, että valatilaisuus on säästetty vain heille. (Lisäksi arvelen edelleen työelämäprofessuuriin liittyvän kokemukseni perusteella, että ainakin humanistisista tieteistä valmistuneet olisivat aivan liian kriittisiä yhteisen valan sanavalintoja kohtaan.)
Pari muuta asiaa lääketieteestä haluaisin kuitenkin levittää myös muille tieteenaloille. Olen toiminut elokuusta saakka osa-aikaisena työelämäprofessorina yllä mainitussa yliopistossa. Siinä sivussa olen huomannut medisiinareista (eli lääketieteen opiskelijoista) ainakin kolme arvokasta asiaa:
1. Tietoisuus omaa tieteenalaa koskevasta keskusteluilmapiiristä
Lääketiede kohtaa julkisuudessa nykyään monenlaisia väitteitä ja asenteita. Rokotekriittisyys (tai rokote-epäröinti) valtaa paikoittain alaa, lääkäreitä syytetään lääketeollisuuden kätyreiksi, keskustelussa lietsotaan kiistoja milloin kilpirauhashoidoista, sisäilmaoireilusta, ravitsemuksesta ja masennuslääkkeistä. Lääketieteen opiskelijat seuraavat keskustelua osin hämmentyneinä, mutta pääasiassa uteliaina ja oppimishaluisina. He haluavat tietää, millaisia viestinnän vaikeuksia tulevaan ammattiin sisältyy, ja he haluavat valmistautua niihin. Tämä asenne kannattaa muidenkin alojen opiskelijoiden omaksua.
2. Kollegiaalisuus
Mainitsinkin tämän jo aiemmin. Huonoimmillaan kollegiaalisuus voi tietenkin tarkoittaa sulkeutumista omaan sisäpiiriin, vahvaa hierarkiaa tai ylenkatsetta muiden ammattikuntien edustajia kohtaan. Parhaimmillaan se kuitenkin on auttamista ja tukemista, vahvaa yhteistyön henkeä, verkostojen luomista ja halua oppia muilta. Sellaista toivoisin muidenkin alojen opiskelijoille. Hyvää yhteishenkeä löytyy kaikenlaisista opiskelijaporukoista tietenkin jo nyt, mutta kollega-sanaa käytetään varsin vähän. Eikö olisi hienoa ajatella alusta saakka, että opiskelutoverit ovat niitä, joiden rinnalla työskennellään vielä valmistumisen jälkeen? Ei ehkä konkreettisesti samassa työpaikassa, mutta kuitenkin yhteisten asioiden puolesta.
3. Läpinäkyvyys
Lääkäreitä, lääketiedettä ja lääketeollisuutta syytetään läpinäkyvyyden puutteesta. Yksittäisen lääketieteilijän kohdalla läpinäkyvyys on monesti kuitenkin ihailtavaa. Kun nykyään kuuntelee esimerkiksi lääkäreiden tai lääketieteen tutkijoiden seminaariesityksiä, jokainen esitys alkaa sidonnaisuuksien kertomisella. En ole törmännyt ilmiöön niin kattavasti millään muulla tieteenalalla.
* P.S. Suosittelen tässä yhteydessä Kari Raivion kirjaa Näytön paikka (Gaudeamus, 2019). Raivio on toiminut Helsingin yliopistossarehtorina, kanslerina ja lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina. Kirja on monipuolinen katsaus siihen, millaisia asenteita tieteellinen tieto nykymaailmassa kohtaa.