Toimittajien punavihreä vs. poliisien sinikeltainen kupla
Perussuomalaisten taholta on useasti esitetty väitteitä, että suomalaisessa journalismissa olisi jokin ”punavihreä kupla”, joka sulkisi journalismista ulos esimerkiksi konservatiiviset tai erityisen oikeistolaiset toimittajat.
Viimeksi asiasta pyrki herättämään keskustelua Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila julkisessa Facebook-päivityksessään. Turkkilan oli saanut hermostumaan Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka sanoi Verkkouutisten haastattelussa, että ”toimittajien arvot kohtaavat harvoin perussuomalaisten kanssa ja se näkyy puolueen mediakohtelussa”.
Turkkila kirjoittaa, että ”Hesarin ex-päätoimittaja Mikael Pentikäinen vahvistaa osaltaan sen, että havainto punavireästä mediakuplasta pitää paikkansa. VU:n mukaan ’entisen päätoimittajan mielestä toimittajien arvot kohtaavat harvoin perussuomalaisten kanssa ja se näkyy puolueen mediakohtelussa’. Tämä ei tietenkään ole pelkästään puoluetta koskeva ongelma vaan kertoo aika rajulla tavalla siitä, kuinka suuria vaikeuksia toimittajilla on hahmottaa suurten kaupunkien ulkopuolella asuvien ihan tavallisten suomalaisten arkea, arvoja ja arvostuksia.”
Matias Turkkila tekee asiasta puoluepoliittisen, vaikka Pentikäinen puhui tiukasti arvomaailmasta. Se, että toimittajat eivät jaa perussuomalaisten arvoja eivätkä siksi samaistu perussuomalaisiin, ei kuitenkaan tarkoita, että toimittajat olisivat sidoksissa esimerkiksi vihreisiin tai vasemmistoon.
Osittain yhteiset arvot eivät automaattisesti tarkoita puolueen äänestämistä tai siihen kuulumista. Poliittinen sitoutumattomuus on edelleen arvo suomalaisten journalistien keskuudessa. (Kuriositeettina mainittakoon, että Pentikäinen oli vuoden 2014 eurovaaleissa keskustan ehdokkaana.)
Toimittajien puoluesympatioista puhutaan paljon, mutta mitään kunnollista tutkimusta aiheesta ei ole. Tietääkseni vain päällikkötason journalistien puoluekannatusta on kartoitettu alkuunkaan pitävästi, ja siitä näkyy, että mediapäättäjät ovat eniten kallellaan kokoomuksen suuntaan. Toimittajien konkreettisesta äänestyskäyttäytymisestä on siksi vaikea sanoa mitään.
Mitkä ovat niitä perussuomalaisten arvoja, joita toimittajat eivät Turkkilan mielestä kykene hahmottamaan ja jotka ilmeisesti ovat hyvin erilaisia kuin ”punavihreän kuplan” arvot? Äärimmäisiä esimerkkejä niistä voi katsella vaikkapa Suomen Kuvalehden viime syksynä julkaistuista kyselystä, jossa kartoitettiin suomalaisten asenteita ulkomaalaisia kohtaan.
Perussuomalaiset erottuivat vahvasti esimerkiksi vihreiden kannattajista muun muassa suhtautumisessaan väitteeseen ”kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta heidän ihonväristään tai etnisestä taustastaan” tai ”vaaleaa eurooppalaista ihmisrotua pitää estää sekoittumasta tummempiin rotuihin, koska muuten Euroopan kantaväestö kuolee ennen pitkää sukupuuttoon”.
Jotta journalismi olisi ihanteellisen tasapuolista, pitäisikö meillä siis olla nykyistä enemmän toimittajia, joiden mielestä kaikki ihmiset eivät ole tasa-arvoisia?
Ei pitäisi. Valittaessaan journalismiin kasaantuneesta arvomaailmasta Matias Turkkila kumppaneineen ei näytä hyväksyvän ajatusta, että journalismiin lähtökohtaisesti kuuluu tiettyjä arvoja. Journalismin tehtävänä on esimerkiksi paljastaa epäoikeudenmukaisuus – ja jotta niin voisi tehdä, journalistin lähtökohtana on pakko olla vankkumaton ihmisarvo ja ihmisten keskinäinen tasa-arvo. Journalismiin sisäänrakennettuja arvoja on myös sananvapaus – ja siksi journalistit ”vinoutuneesti” kannattavat sitäkin.
Ammatin vaatimat asenteet ja ominaisuudet on helppo saada näyttämään aatteelliselta vinoumalta. Journalistin kannattaa olla utelias ja valmis kertomaan maailmasta jotain, mitä me emme vielä tiedä – tämä saattaa johtaa vaikkapa erilaisten vähemmistöjen elämästä kertomiseen, joka perussuomalaisten kielenkäytössä muuttuukin ”monikulttuurisuudeksi”.
Eri ammatteihin hakeutuu erilaisia ihmisiä, ja ammatit luultavasti myös muokkaavat ihmisiä niin koulutuksen kuin varsinaisen työskentelyn myötä. Esimerkiksi poliiseiksi saattaa hakeutua monella tapaa erilaisia ihmisiä kuin journalisteiksi: heitä voi kiinnostaa vaikkapa järjestyksen ylläpito, olemassaolevan tilanteen turvaaminen, joskus mustavalkoiseltakin vaikuttava oikean ja väärän erottelu sekä varmasti myös ihmisten suojeleminen ja työn vaihtelevuus tai ajoittainen jännittävyys.
Kun eri ammattien edustajien arvomaailmaa kartoitettaisiin, saataisiin näkyviin hyvin monenlaisia kuplia. Perussuomalaisia tuntuu jostain syystä huolettavan vain toimittajien arvomaailma tai puoluepoliittiset sympatiat.
Miksi he eivät huolestu esimerkiksi poliisien sinikeltaisesta kuplasta? Sellaisen olemassaolo nimittäin paljastui vuoden alussa Lännen median teettämässä kyselyssä, johon vastasi kolmannes Suomen poliiseista. Poliisi jos joku käyttää valtaa.
”Kyselyyn vastanneista poliiseista 25,1 prosenttia kertoi äänestäneensä kokoomusta viime vaaleissa. Perussuomalaisten kohdalla luku oli 24,4. Vastaajista 21,7 prosenttia ei paljastanut, mitä äänesti. Poliisien keskuudessa kummatkin mainitut puolueet ovat selvästi suositumpia kuin väestössä keskimäärin. Viime vaaleissa kokoomus sai 18,2 prosenttia ja perussuomalaiset 17,7 prosenttia äänistä. Keskustaa äänesti viime vaaleissa 15,8 prosenttia kyselyn vastaajista ja demareita vain viisi prosenttia. Vihreitä äänesti 3,3 prosenttia vastanneista. Erityisen epäsuosittu puolue poliisien keskuudessa oli vasemmistoliitto 0,8 prosentilla”, kertoi Kaleva viime maaliskuussa.
Mahdollista eri ammattiryhmien arvojen tai äänestyskäyttäytymisen vinoumaa enemmän perussuomalaisia tietenkin kiinnostaa oman puolueen maine. Siksi toimittajat ovat suurennuslasin alla.