Planeetat kiiluvat vaivoin kesäyössä
Mars, punainen planeetta, oli oppositiossa 22.5. ja Saturnus 3.6. Asialla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa, vaan oppositiossa ollessaan planeetta on taivaalla vastapäätä Aurinkoa.
Silloin se nousee Auringon laskiessa ja laskee Auringon noustessa eli on näkyvissä koko yön ja korkeimmillaan etelässä keskiyöllä.
Nyt kun sekä Mars että Saturnus ovat oppositionsa jo ohittaneet, ne nousevat ilta illalta aikaisemmin eli parasta havaintohetkeä ei tarvitse odotella yhtä pitkään.
Tällä kertaa paraskin havaintohetki jää kovin vaatimattomaksi. Mars ja Saturnus ovat taivaalla niin alhaalla, että pohjoisemmasta Suomesta ne eivät nouse horisontin yläpuolelle laisinkaan.
Maamme eteläisissä osissakin planeetat onnistuu näkemään vain jos hakeutuu aukealle paikalle, jolta on esteetön näkymä etelän suuntaan. Eikö silloinkaan ole tiedossa mitään mullistavaa spektaakkelia.
Vähäisen korkeuden lisäksi planetaarisen kokemuksen pilaa Suomen valoisa kesäyö. Vaikka Mars on parhaimmillaan toiseksi kirkkain planeetta, vaalealla taivaalla kiiluva pieni punainen valopiste ei ihmeemmin herätä huomiota.
Ja Saturnus jää helposti huomaamatta kokonaan, ellei tiedä mitä ja mistä kohtaa taivaalta etsii.
Jos ehdoin tahdoin haluaa raahata kaukoputken sellaiselle paikalle, että kaksi kesäistä planeettaa saa näkyviin, Maan ilmakehä antaa viimeisen, ratkaisevan iskun.
Lähellä taivaanrantaa olevien kohteiden valo kulkee mahdollisimman pitkän matkan ilmakehän läpi. Lämpötilaerot, ilmavirtaukset ja erilaiset pyörteilyt vaikuttavat valon kulkuun ja tekevät kaukoputken tarjoamasta kuvasta hyvin rauhattoman: kumpikin planeetta näyttää levottomalta tuhrulta.
Kannattaneeko vaivautua ollenkaan?