Tiede on tiensä päässä
Näin on tapana julistaa etenkin vuosisatojen vaihtuessa ja suurten löytöjen jälkeen. 1990-luvun lopullakin ilmestyi kirjoja, joiden nimenä oli jonkinlainen muunnelma teemasta. Joskus jopa suoraan ”The End of Science” eli Tieteen loppu.
Taustalla oleva ajatus ei toki ole, että tieteellistä tutkimusta ei enää tehtäisi. Se vain muuttuisi suurten linjojen selvittämisestä pienten yksityiskohtien viilailuksi. Periaatteessa kaikki tiedetään jo, mutta nyanssit ovat vielä vähän hakusessa.
Näkemys on tietenkin täysin harhainen.
Ehkä mullistavin esimerkki löytyy 1990-lopulta, sopivasti samoilta ajoilta, kun tieteen viimeksi meuhkattiin olevan tiensä päässä.
Kaukaisista supernovista tehdyt havainnot osoittivat, että käsityksemme maailmankaikkeudesta on täysin väärä. Tai ei ehkä täysin väärä, mutta hyvin vajavainen ja pahasti puutteellinen.
Ennen vuotta 1999 ajateltiin, että alkuräjähdyksen jäljiltä maailmankaikkeus laajenee vähitellen hidastuen, kun aineen keskinäinen vetovoima jarruttaa kiivaana alkanutta kasvua. Tuntematon pimeä aine päihittäisi runsaudessa tavallisen, näkyvän aineen moninkertaisesti, mutta sekin olisi ainetta, joka vetovoimallaan osallistuisi näihin kosmisiin jarrutustalkoisiin.
Vaikka tieteen piti loppua juuri tuohon vuoteen, osoittautui käsitys vääräksi – jälleen kerran.
Maailmankaikkeus laajeneekin kiihtyvällä vauhdilla. Sekä tavallisen että pimeän aineen päihittää pimeä energia, jonka olemuksesta ei ole aavistustakaan. Tavallista ainetta on maailmankaikkeudesta vajaat viisi prosenttia, pimeää ainetta hieman alle 27 prosenttia.
Yli 68 prosenttia maailmankaikkeuden massasta ja energiasta on pimeää energiaa, joka saa laajenemisen kiihtymään. Tai oikeastaan päättely menee toisin päin: koska maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä vauhdilla, täytyy olla mystistä ”pimeää energiaa”, joka sen aiheuttaa.
Luonto tuntuu pitävän huolen siitä, että tiede ei ”lopu”. Aina löytyy uutta, toisinaan jopa yllättävää ja ennestään täysin tuntematonta tutkittavaa.
Onko nyt kuitenkin käymässä niin, että poliitikot onnistuvat siinä, missä luonto ei: saattelemaan tieteen tiensä päähän?
Kuva: John Browning/How to Work With the Spectroscope