Leonardo oli oikeassa ja väärässä
Näinä päivinä aamutaivaalla keikkuu kapoinen kuunsirppi. Uusikuu on 24. tammikuuta ja silloin kiertolaisemme on näkymättömissä Auringon suunnalla.
Sitä ennen yhä ohkaisemmaksi kaventuvan Kuun ”pimeä” puoli ilmestyy näkyviin hohtaen himmeää valoa.
Maahan näkymätöntä Kuun puoliskoa sanotaan usein ”pimeäksi puoleksi”, vaikka se on yhtä valoisa kuin Maahan näkyvä puoliskokin – silloin kun Aurinko valaisee sitä.
Kuun vuorokaudella on pituutta melkein neljä viikkoa, joten sekä päivä että yö ovat lähes pariviikkoisia.
Eikä öinen puoliskokaan siis ole aina täysin pimeä. Sitä valaisee Maa.
Maatamon hehku askarrutti taivaallisia asioita pohtivia ihmisiä pitkään, mutta arvoitukselle ei keksitty vastausta ennen kuin yleisnero Leonardo da Vinci otti asiakseen selvittää ilmiön taustan.
Siinä välkky taidemaalari oli ihan hakoteillä.
Vuoden 1510 tienoilla hän selitti sekä kuutamon että maatamon synnyn Leicesterin koodeksina tunnetussa käsikirjoituksessa.
Leonardon mukaan Kuu heijastaa auringonvaloa niin hyvin, koska sillä on kaasukehä ja pinnalla meriä.
Siinä välkky taidemaalari oli ihan hakoteillä. Nykyisin tiedämme, että Kuulla ei ole kaasukehää ja sen pinnalla olevat ”meret” ovat rutikuivia laavatasankoja.
Kuu ei edes heijasta valoa kovin hyvin. Kraattereiden kirjoma pinta heijastaa takaisin keskimäärin vain noin 12 prosenttia siihen osuvasta valosta, tummien ”merien” kohdalla lukema jää alle kymmenen prosentin.
Todellisuudessa Kuuta peittävä pöly on hyvin tummaa, kuten Apollo-astronautit saattoivat omin silmin todeta, kun heidän valkoiset avaruuspukunsa olivat kuukävelyjen jäljiltä kuin noen peitossa.
Entäs sitten se maatamo?
Sille Leonardo antaa täsmälleen oikean selityksen: Kuun ”pimeää” puolta valaisee Maan heijastama auringonvalo.
Yksityiskohdissa on pientä epätarkkuutta, sillä Leonardon mukaan ”aavemainen hohde” on heijastunut maapallon meristä. Todellisuudessa meret ovat melko kehnoja ”heijastimia”, maatamon aiheuttava valaistus on pääosin peräisin pilvistä.
Tästäkin löytyy astronauttien silminnäkijätodistus, sillä Kuusta katsottuna Maan meret näyttivät tummilta, pilvet kirkkaanvalkoisilta.
Koska Kuu kääntää aina saman puolen kohti Maata, kuunpinnalta katsottuna maapallo pysyttelee sikäläisellä taivaankannella paikallaan: se ei nouse eikä laske kuten Aurinko, joka näyttää vaeltavan hitaasti mustan taivaan poikki horisontista toiseen.
Tai jos tarkkoja ollaan, Maa ei pysyttele aivan paikallaan. Kiertoratansa ominaisuuksien seurauksena Kuu ”huojuu” hiukan sekä itä–länsi- että pohjois–eteläsuunnassa. Tämän libraatioksi kutsutun ilmiön seurauksena maapallokin liikehtii hiukan Kuun taivaalla.
Maatamon näkymiseen sillä ei kuitenkaan ole vaikutusta.