Valo voittaa verk-kai-ses-ti
Aurinko pysähtyi 22. joulukuuta. Tai oikeastaan sen vajoaminen taivaalla yhä alemmas seisahtui. Vain hetkeksi, sitten suunta vaihtui ja päivänkehrä alkoi kavuta hiljalleen ylemmäs.
Talvipäivänseisauksen aikaan päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla lyhimmillään, siitä eteenpäin – eli juuri nyt – valon määrä taas kasvaa.
Tosin se tapahtuu alkuun tuskastuttavan hitaasti. Etelä-Suomessa päivän pituus kasvaa vuodenvaihteeseen mennessä ”peräti” kahdeksan minuuttia. Pohjoisimmassa Lapissa Auringon ilmestymistä saadaan odotella tammikuun puolivälin tuolle puolen.
Miksi valo päihittää pimeyden niin vaivihkaisesti?
Kuten monessa muussakin asiassa, syy selviää, kun piirtää kuvan.
Päivän pituus noudattelee klassista sinikäyrää. Talvipäivänseisauksen aikaan ollaan käyrän alimmassa, kesäpäivänseisauksen aikaan ylimmässä pisteessä. Kevät- ja syyspäiväntasauksissa mennään siinä välissä olevan, yhtä pitkää päivää ja yötä kuvaavan vaaka-akselin kohdalla.
Juhannuksen tienoo ehkä korvaa kaiken vaivan ja vääryyden.
Auringon vuotuinen vaellus ylös ja alas johtuu siitä, että Maan akselin asento Auringon suhteen muuttuu, kun planeettamme kiertää päivätähteämme omalla radallaan.
Avaruudessa akseli osoittaa aina samaan suuntaan, kohti Pohjantähteä. Itse asiassa Maan pyörimisakselin asento kyllä muuttuu, mutta hyvin hitaasti: se kiertyy ympäri samaan tapaan kuin vinhasti pyörivän hyrrän.
Maa ei onneksi pyöri vinhasti eikä akselin asennossakaan tapahdu merkittäviä muutoksia kovin pikaisella aikataululla. Kun Pohjantähti menettää napatähden asemansa, se saa sen takaisin 26 000 vuoden kuluttua.
Mutta takaisin päivän pitenemisen hitaaseen kiiruhtamiseen.
Juuri nyt ollaan sinikäyrän alakurvissa, missä kipuaminen on – kuten kuvasta voi päätellä – kovin kivulloista. Kevättä kohti vauhti kiihtyy ja suurimmillaan se on maaliskuun loppupuolella.
Valoisaa aikaa tulee silloin päivässä lisää enemmän kuin joulun tienoilla viikossa. Siis eteläisessä Suomessa. Pohjoisimmassa Lapissa päivä pitenee keväällä melkein kymmenen minuutin päivittäisin harppauksin.
Siinä vaiheessa ollaan sinikäyrällä vaaka-akselin tienoilla, missä käppyrä on jyrkimmillään.
Kevään eteneminen toki kostautuu syksyllä, jolloin päivä lyhenee syyspäiväntasauksen tienoilla yhtä nopeasti kuin se keväällä pitenee.
Mutta juhannuksen tienoo ehkä korvaa kaiken vaivan ja vääryyden.
Samalla tavalla kuin joulun tietämissä päivän pituus pysyttelee viikon verran melkein samoissa lukemissa, keskikesällä saa nauttia melkein yhtä lyhykäisistä öistä monta päivää. Tai siis yötä.