Mars, Mars – mutta miksi?
Naapuriplaneettamme on taas ajankohtaistumassa. Ainahan Mars on tapetilla, kun sen pinnalla ja kiertoradalla pörrää tutkimusrobotteja, jotka välittävät kaiken aikaa uutta tietoa. Mutta marraskuussa elokuvateattereihin pamahtaa The Martian, joka pohjautuu Andy Weirin samannimiseen romaaniin.
Kirjan perusteella odotettavissa on aika lailla realistisempi raina kuin 2000-luvun alkuun ruuhkautuneet kammotukset Mission to Mars, Red Planet ja Ghosts of Mars. Epäilemättä yleisöön vetoaa vielä realismiakin enemmän nimipari Ridley Scott ja Matt Damon. Ja pääseehän meikäläinen media jälleen esittelemään Mattin suomalaisia sukujuuria.
Miehitetty lento Marsiin on viimeiset kolmekymmentä vuotta ollut parinkymmenen vuoden päässä tulevaisuudessa ja on edelleen. Äkkiseltään voisi ihmetellä, miten Kuuhun päästiin jo 1960-luvulla, mutta Marsiin menosta yhä vain haaveillaan.
Siihen on perustellut syynsä – puolen vuoden menomatka, planeettainvälisen avaruuden olosuhteet, psykologiset tekijät, tähtitieteelliset kustannukset – mutta onko Marsiin menolle perusteltuja syitä?
Vanhana avaruusfriikkinä ja Apollo-sukupolven edustajana olin aiemmin vankasti sitä mieltä, että kyllä Marsiin on mentävä. Viime vuosina olen alkanut yhä enemmän epäillä vakaumustani. En silti epäile hetkeäkään, etteikö ihminen jonakin päivänä kävele punaisen planeetan pölyisellä pinnalla.
Voi olla, että se tapahtuu vuoden 2030 tienoilla, mutta esimerkiksi Weir on sitä mieltä, että seuraavaa ”pientä askelta, mutta suurta loikkaa” joudutaan odottelemaan 2050-luvulle saakka.
Ongelmana on kaikkien teknisten, lääketieteellisten ja taloudellisten haasteiden lisäksi se, ettei Marsiin menolle ole riittävän vahvaa perustetta. Miksi ihmisen pitäisi matkata Marsiin?
Kuuhun mentiin poliittisista syistä. Kaksi suurvaltaa kisasi valta-asemasta niin Maan päällä kuin taivaissa. Jenkit voittivat, koska neukut oli päihitettävä hinnalla millä hyvänsä. Ja suunnilleen sen verran kuulennot maksoivatkin.
Vaikka maailmanpolitiikka alkaa taas muistuttaa vanhojen ”hyvien” aikojen menoa, Mars on liian kaukana ja kallis ollakseen edes poliitikkojen mielestä tolkullinen taistelutanner. Sinne ei kannata lähteä pelkästään lippua pystyttämään ja kansallislaulun sanoja tapailemaan.
Tiede ja tutkimus. Milloin ne ovat poliitikkojen päätöksenteossa mitään painaneet? Kuulennoilta saatu tietokin oli eräänlaista jälkiviisautta, kun akateemisen yhteisön painostuksesta hankkeeseen ympättiin mukaan myös tieteellinen ohjelma.
Kieltämättä Kuussa käyneet 12 astronauttia osoittivat, että ihminen on erinomainen ”tutkimuslaite”, joka pystyy tarkkailemaan tehokkaasti ympäristöään ja tekemään näkemänsä perusteella nopeita päätöksiä. Siihen ei kone pysty – vieläkään.
Toisaalta tekoäly kehittyy sellaista vauhtia, että Mars-lennon vihdoin toteutuessa kahdenkymmenen tai neljänkymmenen vuoden kuluttua, robotit voisivat hoitaa homman paljon tehokkaammin, taloudellisemmin ja turvallisemmin.
Yksi oljenkorsi on, että Marsia pidetään – ainakin joissakin piireissä – jonkinlaisena ihmiskunnan pelastusveneenä. Kun Maa hiljalleen tuhoutuu, voimme vaihtaa maisemaa ja jatkaa eloa Marsissa.
No ei onnistu. Jos ja kun emme saa omaa synnyinplaneettaamme pidettyä asumiskelpoisena, emme myöskään pysty muuttamaan monin verroin ankeampaa ja vihamielisempää maailmaa sellaiseksi.
Silti olen varma, että ihminen matkaa Marsiin. En vain tiedä miksi.