Alien siellä taas vilkuttelee

Profiilikuva
Blogit Taivaan tähden
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Yksi tähdistä on kadonnut, mutta mikä? Ja miksi? (Kuvan tähdet eivät liity tutkittuihin tapauksiin.) Kuva: Markus Hotakainen

Kosmoksesta kuuluu jälleen kerran kummia. Tai siis näkyy. Tai pikemminkin ei näy.

Tähtiä katoilee.

Mieleen tulee Arthur C. Clarken vuonna 1953 julkaistu novelli Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä. SPOILER ALERT! Tarinassa yötaivaan tähdet sammuvat yksi kerrallaan.

Arvoitus alkoi hahmottua, kun kansainvälinen tutkijaryhmä vertasi vanhojen tähtiluetteloiden tietoja nykyiseen tilanteeseen. Joukko syvänpunaisia tähtiä tai tähtimäisiä kohteita on vuosien mittaan sammunut.

Tähtien katoamisessa ei sinänsä ole mitään omituista. Ne syntyvät, elävät elämänsä ja lopulta kuolevat.

Auringon kokoluokkaa olevat tähdet paisuvat punaisiksi jättiläisiksi ja puhaltavat sitten uloimmat kerroksensa avaruuteen laajenevaksi planetaariseksi sumuksi. Sen keskelle jää suunnilleen maapallon kokoinen valkoinen kääpiö.

Aurinkoa useita kertoja massiivisemmat tähdet räjähtävät jättiläisvaiheen päätteeksi supernovina. Jäljelle jää parinkymmenen kilometrin läpimittainen neutronitähti, musta aukko tai pelkkä kaasupilvi.

Kummassakaan tapauksessa tähti ei noin vain katoa. Loppuvaiheet pystytään havaitsemaan tai ainakin ne jättävät jälkensä avaruuteen.

Tutkijoiden mukaan yhtäkkiä katoavat tähdet voivat olla ”epäonnistuneita supernovia”. Hyvin massiivinen tähti saattaa luhistua suoraan mustaksi aukoksi ilman näyttävää räjähdystä. Toistaiseksi moiset luuserit ovat kuitenkin teoreettisia tapauksia.

Arvoitusta syventää se, että osa tutkituista kohteista ei ole kadonnut, vaan päinvastoin ilmestynyt kuin tyhjästä. Joissakin tapauksissa kirkkaus on kasvanut hyvin nopeasti monituhatkertaiseksi.

Punainen hohde on merkki vieraan sivilisaation viestintälaserista.

Kun taivaalta löytyy jotain outoa, tuntuu nykyisin olevan muodikasta listata epäiltyjen joukkoon myös alienit ja niiden aktiviteetit.

Se on ymmärrettävää, sillä vuosittain julkaistavista noin kahdesta miljoonasta tieteellisestä artikkelista näkyvyyttä saavat yleensä vain ne, joissa on jokin yleismediaa kiinnostava houkutin.

Onko tehokkaampaa täkyä kuin avaruuden muukalaisten mainitseminen? (Ilmeisesti ei, minkä tämäkin blogiteksti todistaa…)

Tällä kertaa yhtenä hypoteesina on, että katoavat tähdet eivät ole tähtiä ensinkään. Punainen hohde on merkki vieraan sivilisaation viestintälaserista.

Tutkijat korostavat, etteivät pidä alien-selitystä kovin todennäköisenä, sillä mikään ei suoranaisesti viittaa siihen. He arvelevat kohteiden kummallisen käytöksen kielivän tähtien kehityksen harvoin nähdystä vaiheesta tai vaihtoehtoisesti aktiivisten galaksien äkillisistä purkauksista.

Asian selvittämiseksi tähtitieteilijöillä riittää työsarkaa, sillä nyt löytyneet noin sata anomaliaa on seulottu 150 000 kiinnostavan kohteen joukosta, josta 85 prosenttia on vielä tutkimatta.

Ehkä joku niistä tosiaan on muukalaisten lähettämä viesti. Tai sitten ei.