Kun taivaalta satoi makeaa mannaa
Tutkijat ovat löytäneet avaruudesta tullutta sokeria. Kýseessä ei ole mikään paketillinen palanutta Pulmua, mutta merkittävästä löydöstä on silti kyse.
50 vuotta sitten Australian taivaalla leimusi kirkas tulipallo, jonka sammuttua alkoi tömähdellä. Tulisesta syöksystä selviytyi maanpinnalle roppakaupalla meteoriitteja, joista suurimmalla oli painoa seitsemän kiloa.
Putoamispaikkansa mukaan nimetty Murchison on todennäköisesti maailman tutkituin meteoriitti, osittain siksi, että kivenkappaleita saatiin talteen yhteensä noin sata kiloa. Keskeisin syy on kuitenkin meteoriitin erikoislaatuinen luonne. Siinä on suuri määrä orgaanisia yhdisteitä, joiden joukossa on elämän kannalta kirjaimellisesti elintärkeitä aminohappoja.
Toinen sokeria sisältävä meteoriitti, NWA 801, löytyi parikymmentä vuotta sitten Marokosta. Kumpikin sisältää runsaasti hiiltä ja tällaisissa meteoriiteissa on yleensä runsaasti myös orgaanisia molekyylejä.
Meteoriittien sokeripitoisuus on vain miljardisosien luokkaa, joten kovin makeita ne eivät ole. Pienikin määrä kertoo kuitenkin meteoriittien mahdollisesta osallisuudesta maapallon elämän kehityksessä.
Riboosi, yksi löytyneistä sokereista, on oleellinen osa rna-molekyyliä, kuten sen nimestäkin – ribonukleiinihappo – voi päätellä. Molekyyli on puolestaan oleellinen osa kaikkien eliöiden perimää, sillä rna kuljettaa tietoa geneettisen materiaalin sisältävän dna:n ja proteiineja tuottavien ribosomien välillä.
Löytö ei ole täysin mullistava eikä edes odottamaton, sillä jo aiemmin useista meteoriiteista on löytynyt elämän rakennuspalikoita. Tähän saakka sokerit ovat kuitenkin pysyneet piilossa tutkijoiden katseilta.
Mitä enemmän Maan ulkopuolelta tulleista kappaleista löytyy erilaisia elämän perusaineksia, sitä todennäköisemmältä näyttää, että elämän synty maapallolla perustui pitkälti taivaallisten pikapakettien kuljettamaan materiaaliin.
Nyt tehty löytö vahvistaa myös näkemystä, että elämän esihistoriassa rna kehittyi ensin, vasta sitten dna. Toistaiseksi dna-molekyylin osasia ei ole löytynyt avaruudesta tulleista kivenkappaleista.
Meteoriittien sisältämät sokerit tai aminohapot eivät tarkoita, että muualla avaruudessa olisi elämää. Ne kertovat ainoastaan, että asteroideissa, joista suurin osa meteoriiteista on peräisin, tapahtuu monimutkaisia orgaanisia molekyylejä tuottavia kemiallisia reaktioita.
Ehkä me itse olemme marsilaisia.
Silti jotkut tutkijat ovat väittäneet, että elämä itsessään olisi peräisin avaruudesta, joko Marsista tai vielä kauempaa, ehkä jopa tähtienvälisestä avaruudesta. Jälkimmäisen hypoteesin uskottavuutta murentaa se, ettei mistään muualta ole löydetty elämää, vaikka maankaltaisia planeettoja paljastuu muilta tähdiltä koko ajan lisää.
Todennäköisesti on kuitenkin vain ajan kysymys, että Maan ulkopuolelta löytyy elämää. Se ei välttämättä ole yhtä pitkälle kehittynyttä kuin omalla planeetallamme – Maan elämäkin oli ensimmäiset miljardit vuodet mikroskooppista – tai sitten se on huimasti kehittyneempää.
Ehkä me itse olemme alun perin marsilaisia tai muita avaruuden muukalaisia.