"En halua uskoa"
”I want to believe”. Näin luki ufojulisteessa, joka oli Salaiset kansiot -tv-sarjan agentti Fox Mulderin työhuoneen seinällä. Halu uskoa on joissain piireissä vahva, vaikka mitään konkreettisia tai etenkään kiistattomia todisteita ei uskon vahvistukseksi ole tarjolla.
Nyt ollaan – joissain piireissä – menty toiseen äärilaitaan. Huolimatta siitä, että konkreettisia, kiistattomia ja tieteelliseen tutkimuksen perustuvia todisteita on runsain mitoin, halu olla uskomatta on vankkumaton.
Totuus on Al Gore -dokkarin sanoin epämiellyttävä.
Juuri kun näytti siltä, että mediassa on päästy eroon vahingollisesta tasapuolisuusajattelusta ilmastonmuutosuutisoinnissa – asioista perillä olevan tutkijan vastapainoksi oli aina löydettävä joku kokemusasiantuntija, jollaiseksi tuntui pätevöityvän jokainen lämpömittaria joskus vilkaissut – julkisen palvelun mediayhtiön päätoimittaja on laittamassa pakkia päälle.
Jouko Jokisen näkemyksen mukaan Yle voisi tehdä enemmän juttuja ilmastonmuutoksen epäilijöistä.
Miksi? verkkouutiset.fi-sivuston muutaman päivän takaisessa jutussa Jokinen kertoo journalismin perusolemukseen kuuluvan, että ”meidän pitää kysyä ja mennä vähän vastavirtaan sekä pystyä riepottelemaan yleisiä totuuksia”.
Totta, osittain. Maailma on väärällään asioita, joista näkemykset käyvät ristiin, eikä mitään yhtä ainoaa totuutta ole. Niiden osalta pitääkin harrastaa ”riepottelua” ja vaihtoehtoisten näkemysten esittämistä ja esittelyä.
Makuasioista ei voi, mutta silti niistä pitää kiistellä. Joissakin asioissa jokainen mielipide on yhtä arvokas. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole makuasia tai mielipidekysymys.
Lausunnostaan saamaansa kritiikkiä kavahtanut Jokinen syytti arvostelijoitaan ”uskonnollissävytteisestä kiihkosta”. Mielenkiintoinen sanavalinta ja kertonee jotain siitä, miten ilmastonmuutoksen kyseenalaistavat asioihin suhtautuvat.
Joku tai jokin meidät pelastaa.
Ilmeisesti heidän näkemyksensä mukaan ilmastonmuutoksesta huolestuneet ovat huolestuneita vain uskonsa varassa, ikään kuin kaikki ei viittaisi siihen, että olemme menossa kovaa vauhtia kohti katastrofia.
Silloin on tietysti helpompi uskoa johonkin muuhun, esimerkiksi siihen, että mitään syytä huoleen ei ole eikä kukaan saisi niin myöskään väittää. Se jos mikä on ”uskonnollissävytteistä kiihkoa”.
Taustalla tuntuu olevan toiveikas kuvitelma ja usko, että joku tai jokin meidät pelastaa. Siis jos pelastus ylipäätään on tarpeen.
Ilmastonmuutos sen sijaan ei ole uskon asia. Kyse on meidän ja seuraavien sukupolvien sekä maapallon monimuotoisen luonnon tulevaisuudesta.