Maassa maan, avaruudessa armeijan tavalla

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Orion-alus vie astronautit Kuun kiertoradalle, mutta pinnalle saakka sillä ei päästä. Kuva: NASA/ESA/ATG-medialab

Ihan on meininki kuin intissä ainakin ennen muinoin: ensin on kauhea kiire odottamaan ja sitten odotellaan, että tulee uudelleen kiire.

Kuussa käytiin viimeksi joulukuussa 1972, mutta nyt sinne onkin yhtäkkiä niin kova hinku, että jenkkifirmoilla on vajaa kuukausi aikaa esittää ehdotuksensa uudeksi kuulaskeutujaksi.

Kaikkihan tietävät, mitä hätäilemällä saa aikaan…

Kuuhun paluusta on puhuttu kymmeniä vuosia vaihtelevalla vakavuudella. Yleensä suuret suunnitelmat ovat jumittuneet massiivisiin budjettiraameihin, hankkeet on muista syistä vaiettu kuoliaiksi tai sitten presidentti ja samalla vallankahvaa pitelevä puolue on vaihtunut, jolloin koko hallinto suurine suunnitelmineen on mennyt uusiksi.