Milloin päästään Neptunukseen?
Brad Pittin tähdittämässä scifi-elokuvassa Ad Astra matkataan Aurinkokunnan uloimmalle planeetalle eli Neptunukseen saakka. Enempää en juonesta paljasta, koska en voi: leffa on vielä näkemättä.
Milloin ihminen pääsee Neptunukseen? Tai ylipäätään Kuuta tai korkeintaan Marsia kauemmas?
Jos 1950-luvun lopulla laadittu aikataulu olisi toteutunut, ihmiskunta olisi jo valloittanut uloimmat planeetat – tai ainakin osan niistä.
Ydinpommien vauhdittamalla Orion-aluksella oli tarkoitus lentää Saturnukseen vuoteen 1970 mennessä. Kunnianhimoiselle suunnitelmalle kävi niin kuin kunnianhimoisille suunnitelmille usein käy: se haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.
Tässä tapauksessa kyse ei ole pelkästä kielikuvasta, sillä kesken jäänyt hanke pidettiin salassa vuosituhannen vaihteeseen saakka.
Orion-projektissa ei ihmeemmin mietitty syytä matkata Saturnukseen, sitä pidettiin luontevana osana avaruuden valloitusta, joka oli vastikään alkanut. Ja kun sen piti olla helppoa, miksikäs ei.
Saturnukseen olisi lennetty Marsin kautta, joten naapuriplaneettamme olisi saanut vieraita samoihin aikoihin, kun ihminen todellisuudessa pääsi Kuuhun.
Aurinkokunnan jättiläisplaneetat eli Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus olisivat vähän ankeita matkakohteita. Ne ovat suurimmaksi osaksi kaasua eikä niillä ole kiinteää pintaa, jolle voisi ottaa Neil Armstrongin lanseeraaman ”pienen askeleen”.
Kullakin niistä on runsain mitoin kuita – Jupiterilla peräti 79 – joista suurimmat ovat Kuun, jopa Merkuriuksen kokoluokkaa. Voisihan niille laskeutua ihmettelemään huikeita maisemia.
Tekemistä olisi aika vähän.
Jupiterin neljä suurta kuuta tosin ovat tappavan hiukkaspommituksen kohteena, kun jättiplaneetan voimakas magneettikenttä vauhdittaa varattuja hitusia suuriin nopeuksiin.
Saturnuksen Titanissa puolestaan on tiheä typpikaasukehä, mutta ”lämmintä” ainoastaan –179 celsiusastetta.
Uranuksen kuut ovat selvästi Kuuta pienempiä ja myös Neptunuksen Triton häviää hiukan koossa omalle kiertolaisellemme.
Ja vaikka jättiläisten suurille, jäisille kuille voisikin laskeutua, tekemistä olisi aika vähän. Kiinnostavia kohteita ne toki ovat.
Esimerkiksi Jupiterin Europa-kuuta pidetään jopa mahdollisena elämän tyyssijana, koska sen sisuksissa on vettä enemmän kuin maapallon merissä. Nestemäinen vesi on kuitenkin hyvässä jemmassa 20 kilometriä paksun jääkuoren alla.
1950-luvun lopulla usko teknologiaan oli hyvin vahva, kun vasta suunnitteluasteella olleella ydinpommiraketilla aiottiin päästä Saturnukseen vähän yli kymmenessä vuodessa.
Tästä hetkestä vähän yli kymmenen vuoden päästä ollaan vasta Marsissa. Ehkä.