Ihmiskunta on ikuinen teini
Grönlannin jäätiköt sulavat ennätysvauhtia. Helleaallot vyöryvät Euroopan ylitse. Myrskyt ja tulvat murjovat rannikkoseutuja.
Kukaan täysjärkinen ei enää kiistä ilmastonmuutoksen todellisuutta ja vain paatuneimmat vastuunpakoilijat voivat väittää, ettei se ole meidän omaa syytämme.
Miksi emme tee mitään? Siis mitään konkreettista.
Piperrämme pikkuasioiden parissa ja kuvittelemme pelastavamme maapallon luopumalla asioista, joita emme edes tarvitse. Samaan aikaan reissaamme ympäri maailmaa murehtien sitä, jäikö vessaan valot.
Suuri osa ”Näin torjut ilmastonmuutoksen” -ohjeistuksesta on silkkaa omatuntoteollisuutta, jolla ihmisiä kannustetaan uskottelemaan itselleen, että ”olenhan minä oman osani jo tehnyt”.
Sitä paitsi kiinalaisia on 1,4 miljardia, mitä merkitystä on 5,5 miljoonan suomalaisen tekemisillä?
Valitettavasti en muista, kuka ilmaisi asian näin osuvasti, mutta silloinhan kiinalaiset voitaisiin jakaa 5,5 miljoonan ihmisen porukoihin, joista yhdenkään tekemisillä ei olisi mitään merkitystä.
Kun maailman ylikulutuspäivä koitti tänä vuonna heinäkuun lopussa, me suomalaiset olimme syöneet laarin tyhjäksi jo huhtikuun alussa. Pitää olla sokea kuin lepakko luulotellakseen, että meidän tekemisillämme ei olisi merkitystä.
Eikä sekään välttämättä riitä.
No mutta millä tavoin ihmiskunta on ikuinen teini?
No kun me kaikki tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme kuitenkaan tee sitä. Niinhän me ”vanhemmat ja viisaammat” kuvittelemme teinien asioihin suhtautuvan.
Esimerkiksi ilmailualalla pohditaan, miten lentoliikenteen päästöt voitaisiin puolittaa vuoteen 2030 mennessä.
Ei se riitä. Sen lisäksi lentoliikenne pitäisi puolittaa, samoin moni muu päästöjä aiheuttava toiminta. Eikä vain puolittaa, vaan pienentää murto-osaan nykyisestä. Eikä sekään välttämättä riitä.
Ilmastonmuutokset seuraukset ovat jo nyt osoittautumassa niin arvaamattomiksi, että pelkkiin minimitoimiin ryhtyminen on liki edesvastuutonta. Mutta kun silloin pitäisi luopua niin paljosta ja tinkiä niin paljon siitä kaikesta, mitä olemme tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä.
Niin pitäisi. Mutta silti emme suostu sitä tekemään.
Lopuksi lienee paikallaan esittää anteeksipyyntö teineille, joihin tulin rinnastaneeksi koko ihmiskunnan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että vain aidot ja oikeat teinit ovat valmiita tekemään jotain – siis jotain konkreettista – maapallon pelastamiseksi.
En ihmettele, sillä me ”vanhemmat ja viisaammat” olemme jättämässä heille perinnöksi poltetun maan.