Vaikutelma liikkeen vaikutelmasta

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuvan tie ei liity tapaukseen. Kuva: Markus Hotakainen

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.

Ajatuksen lanseerasi aikoinaan presidentti Mauno Koivisto, joka lainasi sen Eduard Bernsteinilta, sosiaalidemokratian periaatteita 1800-luvun lopussa pohtineelta saksalaiselta poliitikko-teoreetikolta.

Sittemmin myös liikkeen merkitys väheni ja tärkeimmäksi muodostui liikkeen vaikutelma: pääasia, että on tohinaa.

Nykyisin tuntuu riittävän, että luodaan vaikutelma liikkeen vaikutelmasta.

Käytännön esimerkki tämän periaatteen oivallisesta soveltamisesta löytyy tuoreesta Länsiväylä-lehdestä. Paikallisaviisi uutisoi Pohjois-Espoon teiden kurjasta kunnosta. Siihen ei tunnu tulevan parannusta millään ilveellä.

”Turha kiire pois.”

Kun vanhoina hyvinä aikoina – jotka eivät nostalgikkojen haihattelusta huolimatta pääsääntöisesti olleet kovinkaan hyviä – tiessä oli koloja, kuoppia ja halkeamia, ne korjattiin ja sillä siisti.

Nyt ei hätäillä eikä hoppuilla.

Vanhemmat ikäpolvet muistanevat, kuinka nykyisen Liikenneturvan edeltäjä, Tapaturmantorjuntayhdistyksen liikennejaos eli TALJA, käytti 1970-luvun alussa liikennevalistuskampanjassaan slogania ”Turha kiire pois”.

Kehotusta noudatetaan uskollisesti vielä 2010-luvun lopullakin. Länsiväylän mukaan paikallinen omakotiyhdistys lähetti tiekurjuudesta reklamaation Espoon kaupungille vuosi sitten. Tänä vuonna tuli vastaus, että kirjelmä on saatettu Uudenmaan ely-keskuksen tietoon.

Ihan toimettomana ei kuitenkaan ole oltu. Pohjois-Espoossa on käynnissä projekti, jossa ”selvitetään päällysteen rikkoutumisen syitä ja määritetään korjaustoimia”. Eikä tässä vielä kaikki, sillä lisäksi ”teitä tutkitaan maatutkilla ja laserkeilauksella”.

Tekniikka toki kehittyy ja tottahan sitä kannattaa käyttää aina, kun siitä on hyötyä, mutta moiset selvittelyt, määritykset ja keilaukset eivät paljon lohduta ihmisiä, jotka vuodesta toiseen joutuvat väistelemään teitä tiuhaan koristavia monttuja.

Vielä vähemmän ne lohduttavat autoilijaa, joka hajottaa menopelinsä pyöränripustuksen teräväreunaiseen kuoppaan, tai etenkään motoristia, joka sinkoutuu tienpenkkaan pyörän ottaessa uuden suunnan syvästä halkeamasta.

Kokonaan toisen tarinan aihe onkin sitten se, miten Suomessa on aina osattu rakentaa kaikki mahdollinen teistä lähtien maailman parhaalla tavalla, mutta nyt tarvitaan suunnilleen avaruustekniikkaa, jotta niitä osataan korjata.

Jahka tässä ehditään.