Kivi, paperi, sakset, vesi
Kova kuin kivi (True Grit) on 1960-luvun lopun elokuva, josta legendaarinen John Wayne sai ainokaisen Oscar-palkintonsa, ja jonka uusintaversiossa neljä vuosikymmentä myöhemmin Jeff Bridges vetää pääroolin vähintään yhtä hyvin.
Mutta kuinka kovaa kivi on?
Sillä voittaa perinteisessä kivi-paperi-sakset-mittelössä sakset (mutta että paperi…), jonkun sanotaan väittävän jotain kivenkovaan, joku on vakaa kuin peruskallio.
Silti suurenkin kiven pirstomiseen riittää pelkkä vesi.
Keski-Pohjanmaalla Kumpunevan etelälaidalla pönöttää yksinäinen siirtolohkare, Kumpukivi. Halsuan seutu on tunnettu laajoista kivikoista, luolikoista, jotka ovat muodostuneet muinaisen Ancylus-järven rantamille jääkauden jälkimainingeissa.
Suuresta koostaan huolimatta Kumpukiveä ei näe kovin kaukaa, siitä pitävät nevalla kasvavat nuoret männyt huolen. Lähietäisyydeltä lohkare on sitäkin vaikuttavampi.
Monen metrin korkuinen ja vielä useamman metrin levyinen järkäle on haljennut moneen osaan. Kiven ”läpi” pääsee kulkemaan leveää halkeamaa myöten ja lohkareen molemmin puolin on soiseen maastoon aikojen saatossa kellahtaneita siivuja.
Eikä kiven pirstomiseen ole tarvittu muuta kuin vedystä ja hapesta muodostunutta, nollan ja sadan celsiusasteen välillä nestemäisenä pysyttelevää ainetta. Ja pakkasta.
Jää punnertaa itselleen lisää tilaa.
Oleellista on ollut kiveä murentaneen veden jäätyminen.
Elämän kannalta oleellisen veden ominaisuuksista merkittävimpiin kuuluu sen laajeneminen olomuodon muuttuessa nestemäisestä kiinteäksi. Ellei vesi jäätyessään laajenisi, järvet jäätyisivät pohjasta alkaen.
Ei olisi vesieläimillä kovin kivaa.
Mutta kun vesi vie jäätyessään enemmän tilaa kuin nestemäisessä muodossa, jään tiheys on pienempi kuin veden, ja siksi se kelluu – niin vesistöjä kattavana jääpeitteenä kuin jääkuutioina juomalasissa.
Sama ilmiö rikkoo kivetkin. Kun pieniin halkeamiin kertynyt vesi talven ja pakkasten tullessa jäätyy, pienistä halkeamista tulee hiljalleen vähän isompia halkeamia, kun jää punnertaa itselleen lisää tilaa.
Lopulta halkeamat kasvavat niin suuriksi, että kivi hajoaa kahteen tai useampaan osaan. Ja sama hidas prosessi jatkuu sitten pienemmissä palasissa. Kumpukivikin on ennen pitkää vain kasa irtokiviä.
Kiven pirstomiseen tarvitaan siis veden ja pakkasen lisäksi aika paljon aikaa.