Avaruus ei ole meitä varten

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Painottomuus, avaruuden viheliäinen ominaisuus. Kuva: NASA

Ensimmäisestä laskeutumisesta Kuun pinnalle tulee ensi kesänä kuluneeksi 50 vuotta. Sen jälkeen ei avaruusrintamalla ole ihmeempiä tapahtunutkaan.

Kieltämättä liioittelua, mutta 1950- ja -60-lukujen huimista avaruuden valloitussuunnitelmista on jouduttu ottamaan melkoisesti takapakkia. Vuoteen 1970 mennessä piti tehdä miehitetty lento Saturnukseen – ei tietenkään rengasplaneetan pinnalle, koska sillä ei ole kiinteää pintaa – ja vielä kuulentojen aikaan pidettiin selvänä, että seuraavaksi jatketaan Marsiin.

Avaruudessa on kyllä käynyt yli 550 ihmistä, jotkut heistä ovat olleet siellä jopa vuoden päivät, mutta Maan kiertorataa pidemmälle ei ole päästy sitten vuoden 1972, jolloin tehtiin viimeinen kuulento.

Keskeinen syy on, että avaruuteen on vaikea päästä ja siellä on hankala olla. Avaruuden painottomuus, ilmattomuus ja suuret lämpötilanvaihtelut eivät ole ihmisen kannalta suotuisia asioita. Ihminen on maan matonen – kirjaimellisesti.