Kyllä, se punainen "tähti" on Mars

Profiilikuva
Blogit Taivaan tähden
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Mars Västanfjärdin horisontissa heinäkuussa 2018. Kuva: Markus Hotakainen

Kun hämärä laskeutuu päivä päivältä aiemmin, matalalla loistava punertava ”tähti” on saattanut hyvinkin kiinnittää monen iltakulkijan huomion.

Mars, punainen planeettahan se siellä kiiluu. Tällä hetkellä sen kirkkaus on samaa luokkaa kuin taivaan kirkkaimpien tähtien, mutta loppukesästä se päihitti kaikki planeetatkin Venusta lukuun ottamatta.

Naapuriplaneettamme oli oppositiossa eli taivaalla vastapäätä Aurinkoa 27. heinäkuuta. Silloin se näkyi koko yön, parhaiten puoliltaöin, jolloin se oli korkeimmillaan etelän suunnalla.

Heinäkuun lopulta vierähtäneiden liki kolmen kuukauden aikana Maan ja Marsin välinen etäisyys on kasvanut hieman alle 58 miljoonasta kilometristä vähän yli 109 miljoonaan kilometriin. Käytännössä Maa jättää Marsin jälkeensä, sillä lähempänä Aurinkoa kiertävä maapallo ohittaa naapurinsa sisäkautta.