”Uranus näyttää tässä kuussa mahtavalta” 

Profiilikuva
Blogit Taivaan tähden
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Uranuksesta ei oikein ole spektaakkeliksi. Kuva: Markus Hotakainen

Näin otsikoi Physics and Astronomy Zone -sivusto planetaarisen uutisensa, toki englanniksi.

Tällaisella otsikolla on oikeastaan tuplateho. Asiasta vähän tai ei juuri mitään tietävät klikkaavat uutisen auki, koska he haluavat tietää, miten voivat bongata ”mahtavalta näyttävän” Uranuksen.

Myös asiasta enemmän tietävät saattavat hyvinkin klikata otsikkoa, koska heitä kiinnostaa, mitä huuhaahömppää Uranuksesta taas kirjoitetaan.

Win-Win! Kaikki voittavat.

Paitsi jos uutisen jättää lukematta harhaanjohtavan otsikon takia.

Juttu itsessään on näet ihan asiallinen. Heti alkuun todetaan, että taivaalle katsellessaan voi nähdä ”vilauksen kaukaisesta jääjättiläisestä”. Ja se on totta, erityisesti luonnehdinta ”vilauksen”.

Lokakuuta mainostetaan siksi, että Uranus on oppositiossa eli taivaalla vastapäätä Aurinkoa ensi perjantaina. Se on näkyvissä koko yön, sillä planeetta nousee Auringon laskiessa ja laskee aamun koittaessa.

Uranuksen etäisyys Maasta on nyt ”vain” 2 700 000 000 kilometriä ja planeetta on siksi kirkkaimmillaan.

Jos nyt voi puhua kirkkaudesta, kun planeetta näkyy juuri ja juuri paljain silmin.

Planeetta näyttää kiikarilla pelkältä valopisteeltä.

Kovin ”mahtava” Uranus ei ole, sillä sinertävän valopisteen erottaminen ilman apuvälineitä edellyttää pilkkopimeää katselupaikkaa.

Kiikarilla Uranus löytyy suhteellisen helposti, mutta silloinkin täytyy tietää, mistä sitä etsii. Taivaalla on myriadeittain yhtä kirkkaita – tai himmeitä – tähtiä ja suuresta koostaan huolimatta planeetta näyttää kiikarilla pelkältä valopisteeltä.

Kaukoputki ei paljasta kovin paljon enempää, sillä yksityiskohtia Uranuksesta ei erotu. Osittain siksi, että se näkyy isollakin kaukoputkella vain pienenä kiekkona, ja etenkin siksi, että Uranuksen kaasukehässä ei yksityiskohtia ole.

Se on Aurinkokunnan planeetoista kaikkein piirteettömin. Koko planeettaa verhoaa sinivihreä pilvikerros, joka on tasainen kuin marraskuinen iltapäivän taivas hetki ennen lumisateen alkamista.

Uranuksella on muiden jättiläisplaneettojen tapaan renkaat, mutta ne koostuvat niin tummasta pölystä, että jopa pikimusta noki heijastaa valoa tehokkaammin.

Mahtava Uranus toki on, sillä sen läpimitta on neljä kertaa Maata suurempi. Silti Uranus ei ”näytä mahtavalta”, jos sitä katselee 2,7 miljardin kilometrin etäisyydeltä.

Kannattaa kuitenkin vilkaista, sillä Uranus on ollut oppositiossa yhtä korkealla öisellä taivaalla viimeksi vuonna 1963.