Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Hubble valehdeltiin avaruuteen

Blogit Taivaan tähden 17.9.2018 14:47
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.

Astronautit asensivat Hubble-avaruusteleskooppiin korjausoptiikan joulukuussa 1993. Kuva: NASA/ESA

Luin juuri kirjan Hubble-avaruusteleskoopista. Robert Zimmermanin The Universe in a Mirror on ilmestynyt jo 2008, mutta sisältö ei ole vanhentunut kuin pieneltä osaltaan, sillä se kertoo teleskoopin kehityshistoriasta.

Miten tähtitieteilijät saatiin uskomaan, että kaukoputki kannattaa viedä avaruuteen, ja miten avaruusorganisaatio saatiin uskomaan, että se on ylipäätään mahdollista.

Tuskin keneltäkään jäi huomaamatta, kun vuonna 1990 avaruussukkulalla kiertoradalle viety Hubble osoittautui likinäköiseksi. 2,4 metrin läpimittainen pääpeili oli hiottu väärin. Sen muodostama kuva ei ollutkaan huipputerävä, vaan suttuinen ja epätarkka.

Ongelma saatiin korjattua optisella järjestelmällä, jonka pienet peilit kompensoivat pääpeilin väärän muodon ja loppu onkin historiaa. Hubble on tuottanut kohta kolmen vuosikymmenen ajan valtaisan määrän tietoa maailmankaikkeuden erilaisista kohteista.

Siis loppu hyvin, kaikki hyvin. Samaa ei todellakaan voi sanoa alusta eikä hankkeen keskivaiheistakaan. Hubble-hanke on malliesimerkki siitä, miten asioita ei pidä hoitaa, ja kirja sopisi hyvin jonkin projektinhallinnan peruskurssin oppimateriaaliksi – varoittavana esimerkkinä.

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnon NASAn tapaan avaruusteleskoopin rakentaminen pilkottiin pienemmiksi projekteiksi ja urakat annettiin tarjouskilpailun voittajille. Pääpeilin tekemisen sai kontolleen PerkinElmer, jolla oli kovia näyttöjä optiikan alalta. Ne eivät kuitenkaan riittäneet.

Yksi firman ansio oli, että se oli valmistanut huippulaadukasta sotilastekniikkaa. Samalla se oli kuitenkin myös yksi firman ja lopulta myös Hubble-projektin ongelmista.

Ensinnäkin PerkinElmerin salaisten sotilashankkeiden takia NASAn edustajat eivät voineet olla niin tiiviisti mukana pääpeilin eri työvaiheissa kuin olisi selvästikin ollut tarpeen. Toisekseen yrityksessä oli totuttu siihen, että jos jossain projektissa tuli vastaan ongelmia, ne ratkottiin rahalla.

Yhdysvaltain (siinä missä muidenkin suurvaltojen) puolustusbudjetti on sitä luokkaa, että muutama miljardi sinne tai tänne ei tunnu missään. Ja jos johonkin meni arvioitua enemmän aikaa, niin sitten meni: pääasia, että tuli valmista ja toimivaa tavaraa.

Kun aika on rahaa, jota ei ole, tulee tehtyä tyhmyyksiä.

Hubblen pääpeiliä tehdessä ei ollut ylimääräistä aikaa – vaikka avaruusteleskooppi loppujen lopuksi myöhästyikin vuosia – eikä varsinkaan rahaa. Hanke hyväksyttiin alkujaan budjettiin vain siitä syystä, että NASAn silloinen johto arvioi tarkoituksella sen kustannukset railakkaasti alakanttiin. Aivan kuten sittemmin PerkinElmer tarjouksessaan.

Kuten eräs firman edustaja on todennut: ”PerkinElmerin oli valehdeltava saadakseen urakan. NASAn oli valehdeltava saadakseen rahat.”

Kun aika on rahaa, jota ei ole, tulee tehtyä tyhmyyksiä. Kun pääpeilin muotoa tarkastettiin, mittalaitteen optisia osia ei millään saatu kohdistettua. Ongelma ratkaistiin luovasti: yhden tangon päähän laitettiin kolme prikkaa, jolloin kohdistus onnistui. Samalla koko laitteen sijainti suhteessa peiliin kuitenkin muuttui kohtalokkaat 1,3 millimetriä.

Kun lopullinen hionta sitten toteutettiin ”viritetyllä” mittalaitteella tehtyjen tarkistusten perusteella, peilistä tuli muotopuoli ja avaruusteleskoopista likinäköinen.