Marsista… ei kun Kuusta löytyi vettä – taas

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Kuun napaseutujen kraattereissa on ikuinen yö – ja jäätä, joka on merkitty kuvaan värillisinä pisteinä. Kuva: Shuai Li

Kuuta pidettiin pitkään rutikuivana paikkana. Kuten tieteessä usein, luulo ei ole tiedon väärti: Kuussa on vettä.

Ei siellä meriä lainehdi, vaikka kartoissa onkin sellaisia eksoottisia paikkoja kuin Sateiden meri ja Sateenkaarten lahti. 1960-luvulla alettiin kuitenkin ounastella, että Kuun napaseuduilla voisi olla jäätä.

Kummankin navan lähistöllä on kraattereita, joiden sisäosat ovat ikuisessa pimeydessä. Niiden arveltiin muodostavan ”kylmäloukkuja”, joihin komeetta- ja asteroiditörmäysten mukana tullut vesi hiljalleen kertyisi – siis jäänä, koska ilmattomassa Kuussa ei nestemäistä vettä voi esiintyä.

Pitkin 2000-lukua on eri luotainten mittauksista saatu vahvistus teorialle. Kuun navoilla on tosiaan jäätä. Havainnot eivät kuitenkaan kertoneet, onko siellä jäätiköitä, jotka ovat hautautuneet pintakerrosten alle, vai pölyn sekaan sirottuneita yksittäisiä jääkiteitä.