Tiangong-1-avaruusasema jyräsi tiedejournalismin
Ainakin jos viime päivien jutuista voi jotain päätellä. Viime yönä kiinalainen Tiangong-1 syöksyi Tyyneenmereen. Aseman viimeisistä hetkistä kerrottiin mediassa – jos asian ilmaisee kauniisti – ihan mitä sattuu.
Esimerkiksi Hesarin Tieteessä todettiin eilen, kuinka ”Avaruusromu saattaa ennen putoamistaan kiertää Maan vain puolessatoista tunnissa”.
Kaikki, siis KAIKKI muutaman sadan kilometrin korkeudella Maata kiertävät kappaleet tekevät kierroksensa puolessatoista tunnissa. Kyse ei ole mistään formulakisojen aika-ajoista, vaan kiertoajasta, joka määräytyy radan korkeuden ja Isaac Newtonin 1600-luvulla selvittämien fysiikan lakien mukaan.
Ei siis mikään uusi ja yllättävä asia. Yleissivistykseen pitäisi kuulua edes perustiedot siitä, millainen maapallo ja sitä ympäröivä avaruus on.