Eivät pingviinit olleet uhanalaisia, niillä oli vain hyvä piilo

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Danger-saarilta löytyi yllättäen melkoinen määrä jääpingviinejä. Kuva: Michael Polito/Louisiana State University

Jokunen viikko sitten kirjoitin melkein samalla otsikolla dinosauruksista. Niillä oli todella huono tuuri, mutta pingviinit ovat päinvastoin hyvinkin onnekkaita.

Jääpingviini on Antarktiksen niemimaan yleisimpiä pingviinilajeja. Niiden lukumäärä on kuitenkin vähentynyt tasaisesti jo 40 vuoden ajan. Tutkijoita kehitys on sekä askarruttanut että huolettanut.

Huoli on ollut osittain turha, sillä nyt tutkijat ovat löytäneet yllättäen puolitoista miljoonaa piilotellutta pingviiniä. Eivät ne kiusallaan ole piileksineet, vaan elelleet ihan rauhassa ja tutkijoista tietämättä Danger-saarilla Antarktiksen niemimaan edustalla.

Jos tarkkoja ollaan, saarilla asustaa yhteensä 751 527 pingviiniparia. Yhdyskunta – tai kuten tutkijat sitä nimittävät, ”superyhdyskunta” – on suurempi kuin koko Antarktiksen niemimaan yhteenlaskettu jääpingviinipopulaatio.