”Jos haluat korkeat poskipäät, paina kaksi.”
Perimä määrää, millaisia olemme. Vuosien mittaan opimme uutta, harjoitamme taitojamme ja teemme erilaisia asioita, joiden avulla saamme ”hankittuja ominaisuuksia”. Ne eivät periydy, mutta peruskuosimme määrittyy vanhemmilta saatujen geenien perusteella. Jos vähän oiotaan mutkia.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on nyt perehtynyt siihen, miten kasvonpiirteemme riippuvat geeneistä. Samaa asiaa on tutkittu aiemminkin ja joitakin ulkonäön kannalta keskeisiä geenejä on onnistuttu tunnistamaan.
Uudella tekniikalla niitä on löytynyt kerralla viisitoista.