Musk ei lähetäkään autoa Marsiin
Joulukuun alussa monimiljardööri Elon Musk ilmoitti lähettävänsä Tesla Roadster -sähköauton uudella SpaceX-yhtiön Falcon Heavy -kantoraketilla avaruuteen.
Hullu idea sai vahvistusta joulun alla, kun Musk julkaisi kuvia kirsikanvärisestä urheiluautosta raketin hyötykuormalle varatun kiinnityskappaleen päällä. Molemmin puolin oli valmiina suojakuoret, joiden sisään auto suljetaan laukaisun ajaksi.
Mediahysteria johti jälleen kerran harhaanjohtaviin ja virheellisiin otsikoihin.
”Musk lähettää sähköauton Marsiin.”
Ikävä olla ikävä, mutta ei lähetä. Musk ei ole missään vaiheessa edes väittänyt lähettävänsä Tesla Roadsteria Marsiin. Taannoisessa Twitter-viestissään hän totesi, että ”määränpää on Marsin kiertorata”.
Auto laukaistaan kyllä avaruuteen – mikäli kantoraketin lähtö onnistuu, mikä ei ole ollenkaan taattua – mutta todellisuudessa se ei mene lähellekään punaista planeettaa. Jättiraketti vauhdittaa Roadsterin Aurinkoa kiertävälle radalle, jonka ”alin” piste on Maan radan etäisyydellä ja ”ylin” Marsin radan etäisyydellä.
Tällaista niin sanottua Hohmannin siirtorataa käytetään lähetettäessä luotaimia Marsiin. Perillepääsy kuitenkin edellyttää, että Mars on siirtoradan etäisimmän pisteen kohdalla samaan aikaan kuin rataa pitkin matkaava luotain tai tässä tapauksessa auto. Ja tässä nimenomaisessa tapauksessa niin ei käy.
Kantoraketin tarkkaa laukaisupäivää ei ole vielä tiedossa, mutta laukaisun on määrä tapahtua tammikuun aikana. Autoradiosta kajahtaa silloin David Bowien kappale Space Oddity ja kamerat ikuistavat ensimmäistä automatkaa tyhjässä avaruudessa. Kuun pinnallahan on autoiltu jo 1970-luvun alussa.
Marsia kohti siis mennään vaikka Marsiin ei päästäkään.
Huumorintajuisimmat ovat ehdottaneet, että myös Tesla Roadster pitäisi lähettää Kuuhun eikä mihinkään Marsin radan lähitienoille. Silloin tulevilla astronauteilla oli menopeli jo valmiiksi paikan päällä.
Ja tietenkin huumorintajuttomimmat ovat todenneet, että sähköauton akkujen orgaaniset elektrolyytit kuivuvat eikä se toimisi Kuussa.
Marsia kohti siis mennään vaikka Marsiin ei päästäkään.
Musk on todennut pitävänsä ”ajatuksesta, että auto ajelehtisi mitä ilmeisimmin loputtomasti avaruudessa ja sen kenties löytäisivät muukalaiset miljoonien vuosien kuluttua”.
Siinä sitä olisi alieneilla ihmettelemistä: ihmiskunta valloitti avaruuden autolla.
