Tappaja-asteroidi tuli taas

Profiilikuva
Blogit Taivaan tähden
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Tutkahavaintojen perusteella Phaethon on pyöreähkö kappale, jonka pinnalla on ainakin yksi iso kraatteri. Kuva: Arecibo/NASA/NSF

”Phaethon uhkaa Maata!”

Aika ajoin media repii apokalyptisia otsikoita tästä ”potentiaalisesti vaarallisesti” asteroidista. Vuonna 1983 löytyneellä Phaethonilla on läpimittaa noin kuusi kilometriä, joten törmäys maapalloon aiheuttaisi laajamittaista, mahdollisesti jopa maailmanlaajuista tuhoa.

Esimerkiksi 66 miljoonaa vuotta sitten dinosaurusten kohtaloksi koituneen, nykyisen Jukatanin niemimaan tienoille osuneen asteroidin läpimitta oli arviolta 12–15 kilometriä. Siis vain tuplasti suurempi kuin Phaethonin.

Itse asiassa Phaethon törmää maapalloon vuoden välein, tosin vain pölyhiukkanen ja kivensiru kerrallaan. Joulukuun alkupuolella näkyvän geminidien meteoriparven tähdenlentoja aiheuttavat hituset ovat irronneet Phaethonista.