Maailmankaikkeus on taas katoamassa
”95 prosenttia universumista ei ehkä olekaan olemassa.”
Näin otsikoi Tieteen Kuvalehti artikkelin, jossa kerrotaan pimeästä aineesta ja pimeästä energiasta – jotka ovat ehkä pelkkää tutkijoiden kuvitelmaa.
Vallitsevan käsityksen mukaan ne muodostavat tuon mainitun 95 prosenttia maailmankaikkeudesta, josta tavallista, näkyvää ainetta on vain viisi prosenttia.
Nyt ollaan siis mukamas palaamassa vanhaan wysiwyg-kosmologiaan: ”what you see it what you get”. Maailmankaikkeudessa on vain se, mitä me siitä näemme.
Galakseja ja galaksijoukkoja koossa pitävää pimeää ainetta ja maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen aiheuttavaa pimeää energiaa ei tarvittaisi, koska Albert Einstein oli väärässä. Yleinen suhteellisuusteoria ei toimi ja nämä kaksi pimeyttä on keksitty sen pelastamiseksi.
No niinhän se ei mene.
Ensinnäkin yleisen suhteellisuusteorian toimivuus on osoitettu niin moneen kertaan ja niin monella eri tavalla, että se ei voi olla tyystin virheellinen teoria. Siinä voi olla ja epäilemättä onkin puutteita, sillä se ei selitä kaikkea. Samalla tavalla Isaac Newtonin gravitaatioteoriassa on puutteita, jotka Einstein aikoinaan paikkasi.
Se ei kuitenkaan tehnyt Newtonin ajatuksista vanhentuneita tai vääriä. Maan vetovoima vaikuttaa meihin edelleen tavalla, jonka omenapuun alla istuskellut tutkija 1600-luvulla oivalsi. Einstein laajensi gravitaation tuntemuksen alueille ja olosuhteisiin, joita ei satoja vuosia sitten pystytty edes kuvittelemaan.
Toisekseen tutkijoilla ei ole mitään suosikkiteorioita, joita ”pelastetaan”, kun ei haluta luopua tutun turvallisesta tavasta hahmottaa maailmaa. Teoria on toimiva niin kauan kuin se toimii eli selittää havaitut ilmiöt, antaa ennusteita uusista ilmiöistä ja saa vahvistuksen niistä tehtävistä havainnoista.
Tuorein suhteellisuusteorian vahvistus on gravitaatioaaltojen löytyminen, josta vastikään jaettiin juhlallisesti fysiikan Nobel-palkinnot.
Jutun itsensä suurin ongelma on, että se antaa tieteellisen tutkimuksen tekemisestä täysin väärän kuvan. Jos tekstiin on uskominen, useimmat tähtitieteilijät eivät vain jääräpäisesti suostu ”myöntämään”, että jokin yksittäinen hypoteesi tekisi kaiken aiemmin ajatellun tyhjäksi ja turhaksi.
Tällaisen hypoteesin on esittänyt esimerkiksi Mordehai Milgrom. Hänen mukaansa gravitaatio heikkenee etäisyyden kasvaessa hitaammin kuin Newtonin lain mukaan tapahtuu. Koska Aurinkokunnan mittakaavassa kaikki sujuu mallikkaasti vanhojen käsitysten mukaisesti, Milgromin mukaan ero näkyy vain suurissa ja massiivisissa rakenteissa.
Se selittäisi galaksien ja galaksijoukkojen pysymisen koossa, pimeää ainetta ei tarvittaisi. Pimeä energia puolestaan olisi vain laskuvirhe. Romukoppaan siis kumpainenkin.
Toki voi olla niin, että pimeää ainetta ja pimeää energiaa ei tosiaan ”tarvita” ja maailmankaikkeuden havaitut ominaisuudet selittyvät jollain muulla tavalla. Siihen ei kuitenkaan riitä mullistava ajatus, joka perustuu vahvistusta vailla oleviin oletuksiin.