Pyhä jysäys! Lappiin iski kivisade
Eilisiltana pohjoista Suomea ravisteli sarja räjähdyksiä ja kirkkaita leimahduksia, jotka ehdittiin tulkita jo lento-onnettomuudeksikin. Onneksi talvista maisemaa ei valaissut liekehtivä matkustajakone, vaan avaruudesta saakka tullut kivenlohkare.
Tähän aikaan vuodesta taivaalla vilahtelee muutenkin lentotähtiä, sillä leonidien meteoriparvi on aktiivisimmillaan ensi yönä. Tunturien yllä kiitänyt tulipallo ei kuitenkaan liittynyt tähän parveen, sillä leonideja aiheuttavat pölyhiukkaset ja kivensirut ovat peräisin Tempel-Tuttle-nimisestä komeetasta.
Lapin leimahduksen luokkaa olevia meteoreja aiheuttavat kappaleet saattavat olla toistasataa kiloa painavia järkäleitä, jotka ovat lähtöisin keskenään kolaroineista asteroideista.
Ilman kitka kuumentaa kymmenientuhansien kilometrien tuntinopeudella kohti maanpintaa syöksyvää kappaletta niin, että suuri osa siitä höyrystyy silmänräpäyksessä.
Jos murikalla on kokoa riittävän paljon eikä se oli ihan höttöistä soraa, siitä voi selvitä maahan saakka meteoriitti. Tai meteoriittisade, kuten tässä tapauksessa on ehkä käynyt.
Yleensä Maan ilmakehään päätyvät avaruuden kivet kärähtävät tuhkaksi jo noin sadan kilometrin korkeudella. Tämänkertaisen tulijan täytyi ehtiä kymmeniä kilometrejä alemmas, sillä sen syöksyä säestivät voimakkaat räjähdykset: sadasta kilometristä ei ääniä kuulu, koska ilma on niillä korkeuksilla liian harvaa.
Tapahtumasta revittiin isoja otsikoita ja tällä kertaa siihen oli jopa perusteita. Tämän kokoluokan kosmisia iskuja ei satu Suomen päällä joka vuosi, ei välttämättä edes joka vuosikymmen. Ei siis ihme, että ilmiön nähneet ja kuulleet säikähtivät niin, että hätäkeskukseen tuli useita puheluita.
Näin voimallisen ilmiön harvinaisuudesta kertoo se, että tähän mennessä Suomesta tunnetaan vain 14 meteoriittia. Kuuden niistä on nähty putoavan – tai pikemminkin on nähty tulipallo, jonka kappale on pudotessaan saanut aikaan – ja kahdeksan on löydetty sattumalta maastosta.
Ylivoimaisesti suurin törmäys tapahtui vuonna 1899, kun Bjurböleen tömähti yli 300-kiloinen kivenmurikka. Rantakallioon iskeytyessään se hajosi kappaleiksi, joista suurimmalla on painoa yli 80 kiloa.
Jos eilisestä tulipallosta on päätynyt jotain maanpinnalle, meteoriitteja voi löytyä Inarinjärven eteläpuolelta. Seudulle ei ole ennustettu ainakaan lähipäiviksi lumisateita, jotka peittäisivät avaruuden kivet tuoreeltaan alleen.
