Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Sääliksi käy Saturnusta – kilonovakohu jyräsi jättiläisplaneetan

Blogit Taivaan tähden 17.10.2017 16:36
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.

Jättiläisplaneetta Saturnus hukkui gravitaatioaaltoihin. Kuva: AAS

Eilinen American Astronomical Societyn eli AAS:n uutisfiidi oli kovin yksitoikkoista luettavaa. Viesti toisensa jälkeen kertoi mullistavasta gravitaatioaaltohavainnosta – kunnes NASA yritti päästä väliin ”tuoreilla Cassini-luotaimen löydöillä”.

Yritys oli aika epätoivoinen.

Cassini tutki Saturnusta yli kymmenen vuoden ajan ja päätti työrupeamansa syöksymällä tulipallona planeetan kaasukehään reilu kuukausi sitten. Esimerkiksi renkaista, niiden koostumuksesta ja rakenteesta sekä Saturnuksen magneettikentästä saatiin roppakaupalla uutta tietoa.

Kovin köykäisiltä tuntuvat Cassinin saavutukset – vaikka merkittäviä toki ovatkin – sen rinnalla, että nyt nähtiin, miten kulta syntyy. 

Se ei tietenkään ollut tuoreimman gravitaatioaaltohavainnon keskeisin pointti, mutta median täytyy aina löytää helposti hahmotettava uutiskärki. Kilonova? Koskaan kuullutkaan. Kulta? No se on tuttu aine.

Tasan kaksi kuukautta sitten tehty havainto oli oikeasti historiallinen. Ensimmäisen kerran havaittiin gravitaatioaaltoja, jotka olivat syntyneet kahden neutronitähden törmäyksessä – aikaisemmat olivat peräisin mustien aukkojen kolareista.

Ensimmäisen kerran onnistuttiin tekemään samasta ilmiöstä havaintoja myös sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksilla. Fermi-avaruusteleskooppi bongasi törmäyksessä syntyneen gammasäteilypulssin, Hubblella saatiin kuvattua kolaroinnin seurauksena syntyneiden raskaiden alkuaineiden – kullan lisäksi esimerkiksi platinan ja uraanin – hohde.

Käsitys maailmankaikkeudesta ei mennyt uusiksi, kuten joissakin uutisissa vihjailtiin, vaan käsitys maailmankaikkeudesta vahvistui. Neutronitähtien törmäyksiä on uumoiltu tapahtuvan ja niiden on arveltu olevan mystisten gammapurkausten takana. Tai ainakin niiden yksi mahdollinen aiheuttaja.

Tärkeintä on se, että nyt päästiin ensimmäisen kerran tekemään havaintoja todella laajalla rintamalla, laajemmalla kuin koskaan aiemmin. Ennenkin on pystytty tutkimaan tähtitaivaan kohteita sähkömagneettisen säteilyn eri aallonpituuksilla, mutta nyt niiden antamia tuloksia pystytään yhdistämään gravitaatioaaltohavaintoihin.

Aalto kuin aalto, voisi joku tuhahtaa – ja olisi väärässä. Sähkömagneettisen säteilyn aallonpituudet ja gravitaatioaallot syntyvät tyystin eri tavoin ja siksi ne kertovat saman ilmiön eri puolista ja ominaisuuksista.

Gravitaatioaaltojen ansiosta universumiin on avautunut ihan uusi ikkuna.