Titan on skottien unelma
Skottikoomikko Billy Connollyn mukaan skotlantilaiset ovat irlantilaisten pöljiä serkkuja. Miksi? Ylämaat kuulemma asutettiin, kun kyseisen sukuhaaran klaanipäällikkö totesi, että ”nyt mentiin, tiedän vielä sateisemman paikan”.
Suomessa tai ainakin täällä etelärannikolla on satanut viime päivinä lähes tauotta. Purot ja joet täyttyvät, tiet tulvivat ja ennätykset ovat rikkoutumassa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lokakuun aikana maan etelä- ja keskiosissa tulee taivaalta vettä keskimäärin 55–60 millimetriä.
Esimerkiksi Espoossa on kahdessa viikossa satanut yli tuplasti sen verran.
Mutta kuten protoskotit aikoinaan totesivat, löytyy vieläkin sateisempi paikka: Titan, Saturnuksen suurin ja Aurinkokunnan toiseksi suurin kuu. Sillä on läpimittaa yli 5 100 kilometriä, enemmän kuin omalla Kuullamme, jopa enemmän kuin Merkurius-planeetalla.