Spinal Tap ja Mars-luotaimen surmansyöksy
Legendaarisesta sukkahousuheviyhtye Spinal Tapista kertovan mukadokumentin kohokohtia on – tai pitäisi olla – konsertti, jossa hiipuvan suosion kanssa kamppaileva bändi yrittää saada uutta potkua muinaisesta druidimystiikasta. Stonehenge-nimisen biisin välispiikin aikana katosta laskeutuu vaijerien varassa kaksi monoliittia ja niitä yhdistävä poikkipaasi.
Huikeaksi spektaakkeliksi tarkoitettu efekti menettää suuren osan tehostaan, kun 18 jalkaa eli liki 5,5 metriä korkeaksi kaavailtu lavaste onkin vain 18 tuumaa eli alle puoli metriä korkea. Tehostenikkarit olivat tehneet työtä käskettyä, yhtyeen soolokitaristi Nigel Tufnel vain oli onnistunut sotkemaan lautasliinaan sutaisemassaan piirroksessa mittayksiköt.
Seurauksena oli tietysti klassista sättimistä ja syyttelyä, mutta ei sen kummempaa katastrofia, sillä Spinal Tapin tie kulki muutenkin tuhosta toiseen – salaperäisesti räjähteleviä rumpaleita myöten.
Yksiköiden sekoittaminen voi kuitenkin johtaa paljon suurempaan vahinkoon, jos se tapahtuu musiikkibisneksen sijasta avaruustutkimuksessa.
NASA laukaisi joulukuussa 1998 Mars Climate Orbiterin kohti punaista planeettaa. Liki 200 miljoonaa dollaria maksaneen luotaimen oli määrä asettua Marsia kiertävälle radalle ja tutkia erityisesti sen kaasukehää ja sääilmiöitä.
Kun Mars Climate Orbiter lähestyi määränpäätään syyskuussa 1999, se käynnisti jarruraketin, jonka oli määrä hidastaa nopeutta niin paljon, että luotain pääsisi planeettaa kiertävälle soikealle ellipsiradalle.
Tarkoitus oli muuttaa rata vähitellen ympyriäiseksi ohjaamalla luotain kulkemaan ajoittain Marsin kaasukehän yläosien läpi. Tällaisella ”ilmajarrutuksella” säästettäisiin huomattava määrä ohjausrakettien polttoainetta.
Pieleen meni. Luotain päätyi saman tien niin syvälle kaasukehään, että se tuhoutui. Kun pienimmän etäisyyden planeetan pinnasta piti olla alun perin yli 200 kilometriä, se olikin alle 60 kilometriä. Vaikka Marsin kaasukehä on hyvin harva, tuolla korkeudella kitka kuitenkin kuumentaa suurella nopeudella kulkevaa luotainta niin paljon, että siitä tulee entinen luotain.
Kun tuhon syitä selvitettiin, kävi ilmi, että rataa ja tarvittavaa jarruraketin tehoa laskettaessa oli käytetty kahdenlaisia yksiköitä: meille tutun SI-systeemin yksiköitä ja brittiläiseen järjestelmään perustuvia yhdysvaltalaisia mittayksiköitä.
Kun yhdessä järjestelmässä saatuja lukuja käytettiin toisessa järjestelmässä, laskut toki täsmäsivät, mutta tulos ei vastannutkaan todellisuutta. Luotaimen rata poikkesi laskelmista ja se syöksyi tuliseen tuhoonsa.