Suolaa vai suklaata – mikä maistuu missäkin?
Kaksi viikkoa Välimeren rantamilla paljasti huolestuttavan asian: 30 asteen helteessä suklaa ei maistu.
Seisoskelu paikallisen supermercaton makeishyllyn edessä oli turhaa ja turhauttavaa, sillä yksikään tuote ei herättänyt kiinnostusta. Suomen säässä moinen ei olisi mahdollista. Makea maistuu täällä kesät talvet.
Sen sijaan suola, jota omissa kokkailuissani käytän hyvin säästeliäästi, oli sitäkin makoisampaa. Kylän pikkukaupassa oli tarjolla uunituoretta focacciaa, jota tehdessä ei ollut säästelty sen enempää oliiviöljyä kuin suolaakaan. Vuoristoon tehtyjen varhaisten kuvausretkien jälkeen aamiaiseksi ei muuta purtavaa edes kaivannut.
Natriumkloridiyliannostus ei tuntunut missään, paitsi tietysti janon tunteessa. Mutta auringonpaahteessa vettä kuluu – ja pitääkin kulua – muutenkin paljon.
Suklaa-addiktina toki toivon, että ilmiö oli ainakin suklaan suhteen paikka- ja ilmastosidonnainen. Avaruuslennoilla tehtyjen havaintojen perusteella niin onneksi taitaa olla.
Käydessään muutama vuosi sitten kotonamme syömässä toivomuksensa mukaista suomalaista ruokaa (riittävän suurina annoksina) italialaisastronautti Paolo Nespoli kertoi, kuinka avaruuden painottomuudessa makuaisti turtuu.
Viime perjantaina kolmannelle lennolleen lähtenyt Nespoli sai edellisellä kerralla ottaa mukaansa omaa herkkuaan Parman kinkkua, mutta siitäkin jäi osa syömättä.
Kiertoratagourmet on nykyisin aivan toista luokkaa kuin miehitettyjen lentojen alkuaikoina ”nautittu” tuubitahna. Kun brittiastronautti Tim Peake teki pari vuotta sitten lähtöä Kansainväliselle ISS-asemalle, hänen ruokalistansa laati huippukokki Heston Blumenthal.
Avaruusasemalla kuluu silti kuulemma aika tavalla chilikastiketta, jotta astro- ja kosmonautit saavat sinänsä maittavaan ruokaan lisää makua.