Blogit

Tiedetoimittaja Markus Hotakainen hämmästelee maailmankaikkeutta.

Ylensyönyt musta aukkokin röyhtäilee

Blogit Taivaan tähden 7.7.2017 19:50
Markus Hotakainen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.

Vasemmassa reunassa näkyvän pikkugalaksin musta aukko on melkoinen ahmatti. Kuva: NASA/ESA/S. Beckwith/Hubble Heritage Team (STScI/AURA)

Musta aukko imee itseensä kaiken, jopa valon, mutta vain jos jotakin tulee riittävän lähelle. Ne eivät ole kammottavia kosmisia imureita, jollaisina niitä markkinoitiin suurelle yleisölle 1970-luvulla. 

Vaikka edes valo ei pääse pakoon mustien aukkojen valtaisaa vetovoimaa, toisinaan ne tulevat niin kylläisiksi, että edes tarjolla oleva aine ei enää maistu. Ylensyönnistä seuraa närästystä ja röyhtäilyä.

Ajokoirien tähdistön suunnassa noin 23 miljoonan valovuoden etäisyydellä sijaitsevalla Pyörregalaksilla on pieni seuralainen NGC 5195. Parinsadan miljoonan vuoden välein pikkuinen galaksi pyyhältää suuremman kumppaninsa laitaosien läpi. Silloin seuralaisgalaksin keskellä piileskelevä supermassiivinen musta aukko saa yllin kyllin syötävää.

Yleensä jopa liikaa. 

Mustaa aukkoa kohti syöksyvä aine muodostaa sen ympärille vinhaan pyörivän kertymäkiekon, jonka sisäreunalta ainetta imeytyy aukon sisuksiin. Ilmiö muistuttaa pesualtaaseen muodostuvaa pyörrettä, kun kaikki vesi ei voi kadota kerralla viemäriin.

Tässä tapauksessa kaikki aine ei katoa mustaan aukkoon edes vähitellen. Kertymäkiekkoon tunkee ainetta niin paljon, että osa siitä sinkoutuu valtavan paineen ajamana suurella nopeudella kauemmas avaruuteen. Mustan aukon ympärille muodostuu nopeasti laajeneva kupla.

Kun singonnut aine iskeytyy kauempana olevaan tähtienväliseen kaasuun, raju törmäys saa lämpötilan nousemaan sellaisiin lukemiin, että aine alkaa säteillä röntgenalueella. Lähellä valon nopeutta liikkuvat elekronit puolestaan lähettävät galaktisessa magneettikentässä liikkuessaan radiosäteilyä.

Kasvavan kuplan ja tähtienvälisen aineen törmäysalueet erottuvat mustaa aukkoa ympäröivinä kaarina. Niiden nopeudesta on voitu päätellä, että ne ovat syntyneet vain pari miljoonaa vuotta sitten. 

Vähitellen kupla hiipuu ja kaaret katoavat. Kun pikkugalaksi taas törmäilee Pyörregalaksin kanssa – parinsadan miljoonan vuoden kuluttua – sama toistuu: kosminen ahmatti syö kuin suomalainen jouluna ja seurauksena on huono olo.