Tikapuita pitkin taivaaseen, magneettisiltaa myöten galaksista toiseen

Lastenlorussa matkaa taittaa kissa, mutta galaksienvälisessä avaruudessa on liikkeellä kaasu.

Linnunradan naapurigalaksien, Suuren ja Pienen Magellanin pilven, välillä on vetykaasuvirtaus, joka on löydetty jo vuonna 1963. Tähän saakka sen synty on ollut arvoitus, mutta nyt 75 000 valovuoden mittaisen ”Magellanin sillan” rakentumisesta on saatu uutta tietoa. Ehkä.

Galakseja yhdistävän kapoisen kaasupilven kohdalla on havaittu magneettikenttä. Tähtien- tai pikemminkin galaksienväliseen suunnistukseen siitä ei olisi, sillä kenttä on voimakkuudeltaan on vain noin miljoonasosa kompassineulan suunnan määräävästä Maan magneettikentästä.

Magellanin pilvistä suurempi on 160 000 valovuoden ja pienempi 200 000 valovuoden etäisyydellä, joten heikkoa magneettikenttää ei suinkaan ole mitattu suoraan. Havainto perustuu kaukaisempien galaksien radiosäteilyyn.

Kun radiosäteily kulkee kaasusillan ja siihen liittyvän magneettikentän läpi, sen polarisaatiossa eli säteilyn värähtelytason suunnassa tapahtuu muutoksia. Siinä missä polarisoidut aurinkolasit päästävät lävitseen vain tietynsuuntaiset valoaallot, magneettikenttä saa polarisaatiotason kiertymään.

Tämän Faraday-kiertymän perusteella voidaan määrittää magneettikentän voimakkuus ja suunta. Havaintojen perusteella ei kuitenkaan pystytä varmuudella sanomaan, onko vetykaasuvirtaus syntynyt magneettikentän ohjaamana vai onko kenttä kaasuvirtauksen synnyttämä. Kaasusilta on nimittäin saattanut saada alkunsa Magellanin pilvien keskinäisen vetovoimavaikutuksen seurauksena.

Vaikka galaksikaksikko on maailmankaikkeuden mittakaavassa hyvin lähellä Linnunrataa, niiden tutkimus ei ole varmuudella paljastanut, kuinka kauan ne ovat kiertäneet kotigalaksiamme. Ennen pitkää – joidenkin miljardien vuosien kuluttua – ne joka tapauksessa törmäävät ja sulautuvat Linnunrataan.