Kuplavettä kaukaisen kuun kesässä
Titanin järvissä ja merissä näyttää tapahtuvan outoja.
Klikkijournalismin parhaita perinteitä noudattaen en oikeasti kerro vedestä vaan nestemäisestä metaanista ja etaanista. Ja ”kuu” on kirjoitettu pienellä, koska kyseessä ei ole oma kiertolaisemme vaan Saturnuksen suurin kuu Titan.
Siellä kyllä kuplii. Ja nimenomaan kesäisin.
Tosin kesä on aavistuksen liioiteltu käsite Titanin tapauksessa. Liki puolentoista miljardin kilometrin etäisyydellä Auringosta lämpötila on ”helteisenä” päivänä vain muutaman asteen korkeampi kuin kuun keskimääräinen –180 celsiusasteen pakkanen.
Vaikka Titan on hyinen maailma, sen pinnalla on jokia, järviä ja meriä. Niissä ei kuitenkaan virtaa eikä lainehdi vesi, vaan nestemäinen metaani ja etaani.
Saturnusta ja sen kuita, myös Titania, on tutkinut jo yli 12 vuoden ajan Cassini-luotain. Sen ottamissa kuvissa Titanin järvissä ja merissä näyttää tapahtuvan outoja: saaria katoaa ja ilmestyy uudelleen, ja pysyvämmätkin muodostelmat muuttuvat.
Tutkijat ovat nyt löytäneet mahdollisen selityksen näille ”aavesaarille”.
Kun Titanissa sataa metaania, se virtaa jokia pitkin järviin ja meriin, jotka ovat suurelta osin etaania. Metaanin ja etaanin sekoittuessa nesteeseen liuennutta typpeä, joka muodostaa suurimman osan Titanin tiheästä kaasukehästä, vapautuu hieman samaan tapaan kuin limupullossa hiilidioksidia, kun sen avaa.
Ilmiön voi aiheuttaa myös vähäinen lämpötilan nousu, joka tapahtuu vuodenaikojen vaihtuessa talvesta kevään kautta kesään. ”Lämpimämmässä” metaanissa ja etaanissa voi olla vähemmän liuennutta typpeä, joten sitä vapautuu nesteestä kuplina.
Titanin järvissä ja merissä kuplat voivat kerääntyä yhteen laajoiksi kelluviksi ”saariksi”, jotka sitten Cassini-luotaimen tutkakuvissa näyttävät kiinteältä maalta. Tosin maakin on Titanin tapauksessa virheellinen luonnehdinta, sillä sen pinta on suurelta osin vesijäätä.